Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantali

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Koulutuslautakunta
Pöytäkirja 09.04.2019/Pykälä 21

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Koulutuslautakunta

§ 21

09.04.2019

 

Perusopetuksen tuntiresurssin käyttö lukuvuonna 2019-2020

 

222/12.00.05/2019

 

Koulutuslautakunta 09.04.2019 § 21

 

Johtava rehtori Vesa Malin

 

Talousarvioon 2019 on lukuvuodelle 2019-2020 varattu määrärahaa perusopetuksen järjestämiseen 3 638 vuosiviikkotuntia vastaava määrä. Tuntien jakamisesta eri koulujen kesken on neuvoteltu koulunjohtajien ja rehtorien kanssa.

 

Tulevana lukuvuonna perusluokkien määrä vähenee alakoulussa kahdella ja puolella. Osa vapautuvasta tuntiresurssista ohjataan opetussuunnitelman muutosten aiheuttamaan opetustuntimäärien muutokseen.

 

Koulujen tarvitsemaan tuntimäärään vaikuttavat mm. seuraavat tekijät:

 

  •  

oppilasmäärä

  •  

opetusryhmien koko

  •  

yhdysluokat

  •  

käytössä oleva tuntijako

  •  

A1- ja A2-kielten ryhmien muodostuminen

  •  

ET-opetus tai harvinaisten uskontojen opetus

  •  

oppimisen tuen tarve

  •  

pienryhmäopetus

  •  

valinnaisaineet

 

Laskelma talousarvioon varattujen tuntien jaosta koulujen käyttöön on esityslistan liitteenä.

 

LIITE A2, KOULLTK 9.4.2019

 

SIVISTYSTOIMENJOHTAJA:

 

Koulutuslautakunta päättää jakaa perusopetuksen tuntimäärät eri kouluille lukuvuonna 2019 - 2020 seuraavasti:

 

Karvetin koulu

407,5 vkt

Kultarannan koulu

103 vkt

Kuparivuoren koulu

435 vkt

Lietsalan koulu

206,5 vkt

Merimaskun koulu

234 vkt

Rymättylän koulu

207 vkt

Taimon koulu

451 vkt

Maijamäen koulu

891 vkt

Suopellon koulu

502 vkt

Velkuan koulu

133 vkt

johtava rehtori

12 vkt

joustava perusopetus

28 vkt

kiertävä erityisluokanopettaja

28 vkt

 

KOULUTUSLAUTAKUNTA:

 

Sivistystoimenjohtajan ehdotus hyväksyttiin.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa