Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantali

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 04.03.2019/Pykälä 67

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kaupunginhallitus

§ 67

04.03.2019

 

Pöytäkirjat ja viranhaltijapäätökset

 

8/00.99.00/2019

 

Kaupunginhallitus 04.03.2019 § 67

 

Toimielinten pöytäkirjat

 

1

Koulutuslautakunta 26.2.2019

§ 5

Koulutuslautakunnan toimintakertomus vuodelta 2018

§ 6

Irtaimen omaisuuden hankinnat 2019

§ 7

Luonnonmaan perhetalon suunnittelukatsaus

§ 8

Valtuutettu Harri Palomäen ym. valtuustoaloite hirsirakentamisen käyttömahdollisuuksien selvittämisestä uudis- ja täydennysrakentamisessa

§ 9

Avustuksen myöntäminen Mannerheimin Lastensuojeluliiton Rymättylän paikallisyhdistys ry:lle kotihoidossa olevien lasten kerhotoiminnan järjestämiseksi vuonna 2019

§ 10

Leirikoulut

§ 11

Paraskoulu Varsinais-Suomi -kehittämishanke

§ 12

Hankepäätökset

§ 13

Saatavien poisto

§ 14

Ilmoitusasiat

 

 

2

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 28.2.2019

§ 1

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan toimintakertomus vuodelta 2018

§ 2

Saatavien poisto

§ 3

Ilmoitusasiat

 

 

3

Saaristolautakunta 26.2.2019

§ 1

Saaristolautakunnan toimintakertomus 2018

§ 2

"Lähimakuja Naantalin saaristosta" -hanke

§ 3

Metsästysyhdistys Nalli ry:n metsästysvuokrasopimus

§ 4

Kalastusluvan myöntäminen ammattikalastukseen

§ 5

Kaupungin edustajan valinta Airisto-Velkuan kalatalousalueen yleiskokouksiin

§ 6

Lausunto luonnoksesta valtioneuvoston asetukseksi eräistä sallituista kalansaaliiden purkamissatamista

§ 7

Kuljetusten järjestäminen saariston tapahtumiin

§ 8

Muovin kierrätys saaristossa

§ 9

Ilmoitusasiat ja viranhaltijapäätökset

 

 

4

Ympäristö- ja rakennuslautakunta 27.2.2019

§ 13

Selvitys Turun Korjaustelakka Oy:n aluskierrätyssuunnitelmien käsittelystä ja ympäristöluvan valvonnasta

§ 14

Ympäristö- ja rakennuslautakunnan tilinpäätös 2018

§ 15

Uhkasakon asettaminen rakennuksen värin ennallistamisen laiminlyönnin johdosta

§ 16

Rakennuslakimiehen ja rakennustarkastajan päätökset

§ 17

Lausunto Rymättylän jätevedenpuhdistamon toiminnan lopettamisesta ja ympäristöluvan rauettamisesta

§ 18

Lausunto Turunseudun merialueen yhteistarkkailusuunnitelmaan koskevasta oikaisuvaatimuksesta

§ 19

Varavaltuutettu Saija Porramon ym. valtuustoaloite luonnon monimuotoisuuden huomioimisesta Naantalissa

§ 20

Ilmoitusasiat ja viranhaltijapäätökset / ympäristönsuojelu

 

Viranhaltijapäätökset

 

1

Kaupunginkamreeri Juha Heinonen

4/2019

Kassalainan ottaminen 26.2.2019

 

 

2

Kaupunginjohtaja Jouni Mutanen

14/2019

Johdon sihteerin virkasuhteen jatkuminen koeajan jälkeen

15/2019

Juhlatilaisuuden järjestäminen kunnia- ja ansiomerkkien ja mitalien saajille

16/2019

Naantalin kaupungin ansiomitalit 2018

17/2019

Naantalin kaupungin kevätjuhlan järjestäminen 2019

 

KAUPUNGINJOHTAJA:

 

Kaupunginhallitus päättää olla käyttämättä kuntalain 92 §:n tarkoittamaa otto-oikeutta edellä selostetuissa toimielinten pöytäkirjoissa sekä viranhaltijapäätöksissä ilmeneviin päätöksiin.

 

KOKOUSKÄSITTELY:

 

Merkittiin, että henkilökunnan edustaja Henry Palomäki oli läsnä kokouksessa tämän asian käsittelyn ajan.

 

KAUPUNGINHALLITUS:

 

Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa