Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantali

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sosiaali- ja terveyslautakunta
Pöytäkirja 07.03.2019/Pykälä 13

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Sosiaali- ja terveyslautakunta

§ 13

07.03.2019

 

Lahjoituksena saadun perintörahan käyttö

 

161/02.06.02/2019

 

Sosiaali- ja terveyslautakunta 07.03.2019 § 13

 

Sosiaali- ja terveyslautakunta 16.02.2017 § 5

 

Hoito- ja vanhuspalvelujen johtaja Taina Lahtiola

Osastonhoitaja Tarja Hakunti

 

Naantalin kaupunginhallitus on merkinnyt tiedokseen 16.3.2015 § 108 asian, jossa Valtiokonttori on 23.1.2015 antanut päätöksen, jonka mukaan Naantalin kaupungille luovutetaan Ilmo Kalervo Kankkusen kuolinpesään kuuluva kiinteistö Naantali, Ahteentaka, Annankallio Rnro 1:168 (529-489-1-168). Kuolinpesään kuuluvan kiinteistön luovutuksen ehtoina ovat, että kaupunki käyttää saatavan omaisuuden Naantalin terveyskeskuksen vuodeosaston toiminnan tukemiseen ja mikäli ilmaantuu perimään oikeutettu sukulainen tai testamentin saaja, kaupunki luovuttaa omaisuuden tälle.

 

Kiinteistö on myyty loppuvuonna 2016 hintaan 67 000 euroa. Kiinteistökaupan kulut olivat yhteensä 2824,39 euroa, joten vuodeosaston käytettäväksi jää 64 175,61 euroa (tasetilillä 2354).

 

Varojen käytöstä on keskusteltu hoito- ja vanhuspalvelujen johtajan, osastonhoitajan sekä henkilökunnan kesken. Kehittämisehdotuksia mm. kalusteiden, osaston viihtyisyyden ja toiminnan kehittämisen osalta:

 

Kalusteita:

Osaston potilashuoneisiin tarvitaan uusia kaappeja ja tarvittaessa uusitaan lukkoja. Jää-viileäkaapit vaihdetaan kooltaan tarkoituksenmukaisempiin. Lisäksi hankitaan hydraulisia suihkutuoleja ja mahdollisesti muuta pienkalustoa.

 

Kuntoutustoiminnan tehostamiseksi hankitaan toimintaterapiavälineistöä, alaslaskettavia sänkyjä sekä kuntotuoleja.

 

Osaston viihtyisyys:

Oviliuskan asentaminen terassin kynnykselle (terassille on potilaiden vaikea mennä korkean kynnyksen johdosta). Myös terassin viihtyisyyden lisäämiseksi kaivataan terassikalusteita, jolloin potilaat voivat ulkoilla terassilla keväästä syksyyn.

 

Toiminnan kehittäminen:

Syksyllä käynnistyvää kotisairaalaa varten hoitajille tulee hankkia laukut ja varustaa kaksi työpöytää kotisairaalan kirjauksia-, tilastointia ym. varten. Kotisairaalaa varten otetaan käyttöön yksi potilashuone, joka sijaitsee lähellä uloskäyntiä. Myös koulutusta hankitaan sekä kotisairaalan, että osaston henkilökunnalle potilas- ja hoitotyön, sekä osaston toiminnan kehittämiseksi.

 

Käyttösuunnitelmassa on hyväksytty laskujen asiatarkastajat ja hyväksyjät käyttötalouden osalta (vuodeosaston laskujen asiatarkastajana on osastonhoitaja Tarja Hakunti ja hyväksyjänä hoito- ja vanhuspalvelujen johtaja Taina Lahtiola ). Koska perintörahat on kirjattu taseen puolelle, niin laskujen hyväksyjä pitää päättää erikseen.

 

PERUSTURVAJOHTAJA:

 

Sosiaali- ja terveyslautakunta:

1. hyväksyy periaatteet Annankallion perintösumman käyttämisestä osaston kalusteiden hankintaan, viihtyisyyden parantamiseen ja toiminnan kehittämiseen

2. päättää, että perintörahojen laskujen hyväksyjänä toimii vt. talouspäällikkö Airi Laurila.

3.saattaa päätöksen kaupunginhallitukselle tiedoksi

 

SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA:

 

Perusturvajohtajan ehdotus hyväksyttiin.

 

Kaupunginhallitus 27.02.2017 § 66

 

KAUPUNGINJOHTAJA:

 

Kaupunginhallitus merkitsee sosiaali- ja terveyslautakunnan päätöksen tiedoksi.

 

KAUPUNGINHALLITUS:

 

Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.

 

Hoito- ja vanhuspalvelujen johtaja Taina Lahtiola

 

Lahjoituksena saatu perintöraha, yhteensä 64 175,61 euroa, on käytetty kokonaisuudessaan Naantalin terveyskeskuksen vuodeosaston toiminnan tukemiseen.

 

Perintörahaa käytettiin toiminnan kehittämiseen mm. kotisairaalan perustamisen yhteydessä hankkimalla kotisairaalan henkilökunnalle erilaisia kalusteita ja tarvikkeita, joita kotisairaala tarvitsee. Myös kotisairaalan käyttöön tullut huone remontoitiin uutta käyttötarkoitusta varten lahjoitusvaroin.

 

Vuodeosaston henkilökunnalle järjestettiin kehittämispäivä, jossa aiheena olivat mm. kaupungin arvot ja miten arvojen mukainen työskentely käytännössä näkyy osastotyössä.

 

Kalustehankintoina osastolle on perintövaroin hankittu mm: VAC haavanhoitolaite, kipupumppuja, painopeitto, kalusteita saattohoitohuoneeseen, decubituspatjoja, nostolaitteita, lukkoja potilaskaappeihin, jääviileäkaappi ja sänkyjä. Potilaita varten on hankittu myös erilaisia kuntoutusvälineitä.

 

Osaston viihtyisyyden lisäämiseksi parvekkeelle kulkeminen mahdollistettiin liuskan rakentamisella päiväsaliin. Tilavalle parvekkeelle hankittiin parvekekalusteet. Parveketta ovat käyttäneet sekä potilaat, että omaiset ja henkilökunta ja se on omalta osaltaan helpottanut ulkoilua keväästä myöhäiseen syksyyn asti.

 

Voidaan todeta, että lahjoituksena saatu perintöraha on täysimääräisenä käytetty vuodeosaston toiminnan tukemiseen ja kehittämiseen.

 

PERUSTURVAJOHTAJA:

 

Sosiaali- ja terveyslautakunta merkitsee saadun perintörahan käytön tiedoksi.

 

SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA:

 

Perusturvajohtajan ehdotus hyväksyttiin.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa