Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantali

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sosiaali- ja terveyslautakunta
Pöytäkirja 07.03.2019/Pykälä 10

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Sosiaali- ja terveyslautakunta

§ 10

07.03.2019

 

Lapsiperheiden sosiaalityön ammatillisen tukihenkilötoiminnan järjestäminen vuonna 2019

 

160/05.01.01/2019

 

Sosiaali- ja terveyslautakunta 07.03.2019 § 10

 

Vt perhepalvelujen päällikkö Liisa Hankavuori

 

Ammatillisella tukihenkilötoiminnalla tarkoitetaan lapsen tai nuoren kanssa tehtävää ammatillista tukityötä, kuten keskusteluapua sekä yhdessä tekemistä ja toimimista. Työskentelyn keskiössä ovat muun muassa luottamuksellisen vuorovaikutussuhteen luominen ja arjen taitoihin opastaminen. Työskentely on tavoitteellista ja suunnitelmallista.

 

Vuonna 2018 Naantalin lapsiperheiden sosiaalityö myönsi ammatillisen tukihenkilön palveluja lastensuojelun avohuollon tukitoimena 14 lapselle tai nuorelle ja sosiaalihuoltolain mukaisena tukitoimena 25 lapselle tai nuorelle. Yhteensä ammatillisen tukihenkilön palveluja ostettiin vuonna 2018 noin 170 000 eurolla. Tukihenkilön palveluja ostettiin useilta eri palveluntuottajilta. Vuodelle 2019 tukihenkilötoiminnan palveluiden ostoon on arvioitu sama summa kuin vuonna 2018.

 

Tukihenkilötoiminnan järjestäminen kunnan omana toimintana on järkevää kustannusten hillitsemiseksi ja riittävän henkilöstöresurssin turvaamiseksi. Kokoaikaisessa työsuhteessa tukihenkilö voi toimia yhtäaikaisesti noin kymmenen nuoren tukihenkilönä, minkä lisäksi tukihenkilö osallistuu joustavasti perheohjaukseen osana perhetyön tiimiä. Omana palveluna toteutettu tukihenkilötyö on ostopalvelua joustavampi ja tukihenkilön työskentely on mahdollista ottaa jouhevasti esimerkiksi osaksi perhekuntoutusta.

 

Vt. perhepalvelujen päällikkö on kartoittanut lapsiperheiden sosiaalityön sosiaalityöntekijöiltä, kuinka moni nykyisistä/alkavista tukihenkilön ostopalveluista olisi lapsen edun mukaista kevään/kesän 2019 aikana siirtää toteutettavaksi omana työnä. Kartoituksen tuloksena on todettu, että siirtoja/aloituksia on mahdollista ja lapsen edun mukaista tehdä enemmän kuin kymmenen, eli käytännössä niin paljon kuin tukihenkilön on mahdollista ottaa asiakkaakseen.

 

Tukihenkilön palkkaaminen rahoitettaisiin siten, että lapsiperheiden sosiaalityön tukihenkilötoimintaan varatuista määrärahoista siirretään henkilöstökuluihin 28 000 euroa perhetyön alle. Ammatillisen tukihenkilön/perheohjaajan vuosittaiset työnantajan palkkakulut ovat noin 40 000 euroa.

 

Vt. perhepalvelujen päällikkö Liisa Hankavuori selosti asiaa kokouksessa.

 

PERUSTURVAJOHTAJA:

 

Sosiaali- ja terveyslautakunta päättää, että

 

  1. lapsiperheiden sosiaalityön avohuollon vuoden 2019 ostopalvelumäärärahoista (330230) siirretään 14 000 euroa ja sosiaalihuoltolain mukaisista palveluista (330180) 14 000 euroa henkilöstökuluihin kustannuspaikalle perhetyö, oma (330226), yhteensä 28 000 euroa

  2. esitetään KH:lle, että siirtomäärärahoilla voidaan palkata määräaikainen avohuollon tukihenkilö lapsiperheiden perhetyöhön ajalle 1.5.- 31.12.2019

  3. määrärahasiirto tehdään,kun tehtävään soveltuva henkilö on rekrytoitu

  4. järjestelyn jatkosta päätetään vuoden 2019 talousarviovalmistelun yhteydessä

 

SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA:

 

Perusturvajohtajan ehdotus hyväksyttiin.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa