Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantali

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 11.02.2019/Pykälä 54

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kaupunginvaltuusto

§ 11

04.02.2019

Kaupunginhallitus

§ 54

11.02.2019

 

Varavaltuutettu Saija Porramon ym. valtuustoaloite luonnon monimuotoisuuden huomioimisesta Naantalissa

 

83/00.07.01/2019

 

Kaupunginvaltuusto 04.02.2019 § 11

 

Varavaltuutettu Saija Porramo luki ja jätti valtuuston kokouksessa seuraavan viiden valtuutetun allekirjoittaman aloitekirjelmän:

 

"Suomi on allekirjoittanut kansainvälisen Rion biodiversiteettisopimuksen vuonna 1992. Sopimus velvoittaa huolehtimaan elinympäristön monimuotoisuudesta. Kansallisella tasolla kunnan tehtävä on alueellaan valvoa ja edistää ympäristönsuojelua siten, että luontoa ja muuta ympäristöä suojelemalla, hoitamalla ja kehittämällä turvataan kunnan asukkaille terveellinen, viihtyisä ja virikkeitä antava sekä luonnontaloudellisesti kestävä elinympäristö.

 

Luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen on uhka myös ihmisen tulevaisuudelle. Suomessa metsät ovat merkittävä elinympäristö noin 20 000 eliölajille. Näistä 800 on luokiteltu uhanalaisiksi, ja toiset 800 ovat vaarassa päätyä uhanalaisten listalle. Merkittävimmät syyt uhanalaistumiselle ovat elinympäristöjen tuhoutuminen ja muuttuminen. Lajistamme köyhtymisen estämiseksi on ryhdyttävä toimenpiteisiin tilanteen parantamiseksi.

 

Käytännössä tätä voidaan toteuttaa esimerkiksi metsien käsittelyssä ja säästämällä metsälain erityiset elinympäristöt myös kaava-alueilla. Naantali on luontonsa puolesta poikkeuksellisen rikas ja tämän pitäisi velvoittaa ja kannustaa kaupunkia huolehtimaan myös asuinympäristön metsien monimuotoisuudesta. Erityistä huomiota tulisi kiinnittää harvinaisten luontotyyppien, kuten jalopuumetsiköiden ja kulttuuriketojen säilyttämiseen. Samalla edistetään myös asukkaiden viihtyvyyttä ja alueen kiinnostavuutta matkailijoiden silmissä.

 

Koulujen ja päiväkotien ympäristössä luonnontilaiset metsät ovat tärkeitä opetus- ja virkistyskohteita. Osassa kouluja tämä on toteutettu hyvin, jopa niin, että käytännössä on erityisiä metsäluokkia (Velkua, Kultaranta). Koulu- ja palveluverkkosuunnittelun yhteydessä on huolehdittava siitä, että kaikilla varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen yksiköillä on riittävät mahdollisuudet toteuttaa monipuolista luonto-opetusta ja luontoliikuntaa.

 

Luonnossa liikkumisen terveysvaikutuksista on saatu viime vuosina runsaasti näyttöä. Monipuolinen luonnonympäristö auttaa immuniteetin kehittymisessä, ja jo 20 minuutin metsässä oleskelun on todettu laskevan verenpainetta. Kaavoituksessa tulisikin pyrkiä siihen, että jokaisella olisi monimuotoinen lähimetsä kohtuullisen matkan päässä, jotta luonnon terveyshyödyt saadaan kaupunkilaisten ulottuville helposti.

 

Edellä mainittujen seikkojen perusteella esitämme, että kaupungin ympäristöohjelman laadinnassa kiinnitetään erityistä huomiota metsiin pohdittaessa luonnon monimuotoisuuden suojelua sekä toimia ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi ja Itämeren tilan parantamiseksi."

 

KAUPUNGINVALTUUSTO:

 

Valtuustoaloite merkittiin vastaanotetuksi.

Kaupunginhallitus 11.02.2019 § 54

 

KAUPUNGINJOHTAJA:

 

Kaupunginhallitus lähettää valtuustoaloitteen ympäristö- ja rakennuslautakunnalle valmisteltavaksi sekä mahdollisia toimenpiteitä varten.

 

KOKOUSKÄSITTELY:

 

Kaupunginjohtaja täydensi kokouksessa ehdotuksensa kuulumaan seuraavasti:

 

Kaupunginhallitus lähettää valtuustoaloitteen ympäristö- ja rakennuslautakunnalle sekä koulutuslautakunnalle valmisteltavaksi ja mahdollisia toimenpiteitä varten.

 

KAUPUNGINHALLITUS:

 

Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan täydennetyn ehdotuksen ja päätti lähettää valtuustoaloitteen ympäristö- ja rakennuslautakunnalle sekä koulutuslautakunnalle valmisteltavaksi ja mahdollisia toimenpiteitä varten.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa