Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantali

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristö- ja rakennuslautakunta
Pöytäkirja 28.05.2019/Pykälä 46

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Ympäristö- ja rakennuslautakunta

§ 46

28.05.2019

 

Ympäristö- ja rakennuslautakunnan avustusten jako vuodelle 2019

 

119/02.04.03.01/2019

 

Ympäristö- ja rakennuslautakunta 28.05.2019 § 46

 

Vs. ympäristösuojelutarkastaja Pilvi Virolainen 20.5.2019

 

Asia

 

 

Päätös ympäristö- ja rakennuslautakunnan avustusten jakamisesta vuodelle 2019

 

Avustushakemukset

 

Naantalin kaupungin avustukset yhdistyksille ja yhteisöille vuonna 2019 ovat olleet haettavana maaliskuun loppuun mennessä. Ympäristö- ja rakennuslautakunnalta on voinut hakea avustusta ympäristönsuojelua tukeviin hankkeisiin, tapahtumiin ja toimintoihin. Avustuksia myönnetään rekisteröidyille yhdistyksille ja säätiöille, joiden kotipaikka on Naantali, tai joiden toiminnan kohde on Naantalissa. Ympäristö- ja rakennuslautakunnan talousarvioissa avustuksiin on vuodelle 2019 varattu 1000 euroa.

 

Ympäristö- ja rakennuslautakunnalle saapui määräaikaan mennessä kolme avustushakemusta, joista yksi siirrettiin saaristolautakunnalle. Ympäristö- ja rakennuslautakunta käsittelee seuraavat hakemukset:

 

Armonlaakson Vaeltajat ry, anottava määrä 800,00 euroa

 

Yhdistyksen tarkoituksena on Suomen Ladun jäsenyhdistyksenä edistää kaikenikäisten ulkoilua ja liikunnallista elämäntapaa.

 

 

Avustuksen käyttötarkoitus on päiväretki Velkuan Salavaisten saarelle Haukan tilalle. Ohjelmaan kuuluu tutustumista taloon ja sen historiaan sekä saaristoluontoon. Avustuksesta 200 euroa käytettäisiin bussikuljetuksen kustannuksiin ja 600 euroa osallistumismaksuihin Haukan tilan ohjelmaan ja kahvitukseen, kun omavastuu on huomioitu.

 

Yhdistys on hakenut samanaikaisesti avustusta saaristolautakunnalta 160 euroa sekä liikunta- ja nuorisoyhdistysten perusavustusta 800 euroa.

 

Naantalin Seudun Luonnonsuojeluyhdistys r.y., anottava määrä 565,00 euroa

 

Yhdistys toimii Suomen luonnonsuojeluliiton ja Varsinais-Suomen luonnonsuojelupiirin alaisuudessa. Yhdistys tarjoaa jäsenilleen luontoelämyksiä ja puuttuu tarvittaessa ympäristöepäkohtiin.

 

Avustuksesta 300,00 euroa käytetään linnunpönttöjen rakennustarvikkeiden hankintaan. Avustuksesta 265,00 euroa käytetään luontoaiheisen perheille suunnatun elokuvanäytöksen järjestämiseen Naantalissa.

 

Yhdistyksellä ei ole muita vireillä olevia hakemuksia.

 

Avustushakemukset liitteineen ovat nähtävillä kokouksessa.

 

 

 

VS. YMPÄRISTÖPÄÄLLIKKÖ:

 

Ympäristö- ja rakennuslautakunta päättää, että avustuksiin varattu määräraha vuonna 2019 jaetaan seuraavasti:

 

Armonlaakson Vaeltajat ry, 340,00 euroa.

 

Avustus myönnetään bussikuljetuksiin (200 euroa) sekä osallistumismaksujen ja kahvituksen kattamiseen (140 euroa). Haukan tilan nettisivujen mukaan vakiovierailunohjelman hinta on 12 €/hlö, minkä mukaan myönnettävän avustuksen määrä on laskettu (12€/hlö x 20 hlö = 240 euroa. Omavastuu 5 €/hlö x 20 hlö = 100 €. Myönnetty avustus Haukan tilan ohjelmaan 240 €- 100 € = 140 €).

 

Naantalin Seudun Luonnonsuojeluyhdistys r.y., 565,00 euroa.

 

Avustus myönnetään hakemuksen mukaisesti.

 

Avustukset maksetaan seuraavin ehdoin:

 

Tarvikekuluihin, tapahtumiin ja hankkeisiin kohdistuva avustus maksetaan jälkikäteen, kun ympäristö- ja rakennuslautakunnalle on esitetty hyväksyttäviin tositejäljennöksiin perustuva tiliselvitys maksutapahtuman tai hankkeen toteuttamisesta. Ainoastaan erityistapauksissa kirjallisen hakemuksen perusteella voidaan avustus maksaa etukäteen.

 

Koska avustuspäätös koskee vain talousarviovuotta, tulee hanke saattaa päätökseen siten, että hankkeen maksatusta on haettu ympäristö- ja rakennuslautakunnalta 1.12.2019 mennessä. Vapaamuotoisen maksatushakemuksen liitteenä on esitettävä tiliselvitys sekä selvitys avustuksen käytöstä. Mikäli selvitystä ei esitetä määräaikaan mennessä, hanke tulkitaan jääneen toteutumatta ja avustus menetetään.

 

KOKOUSKÄSITTELY:

Merkittiin, että Saija Porramo poistui yhteisöjäävinä kokouksesta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Perusteena Naantalin seudun luonnonsuojeluyhdistyksen jäsenyys ja SLL Varsinais-Suomen piiri ry:n puheenjohtajuus.

 

YMPÄRISTÖ- JA RAKENNUSLAUTAKUNTA:

 

Vs. ympäristöpäällikön ehdotus hyväksyttiin.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa