Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantali

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 06.03.2019/Pykälä 21

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Tekninen lautakunta

§ 21

06.03.2019

 

Aurinkotien alikulkukäytävien saneeraus: urakoitsijan valinta

 

487/02.07.00/2018

 

Tekninen lautakunta 06.03.2019 § 21

 

Rakennusinsinööri Heikki Voutilainen 26.2.2019:

 

Hanke

 

Aurinkotien alikulkukäytävien saneeraus käsittää neljän alikulkukäytävän korjaamisen (Nuhjalan, Karvetin, Ruonan ja Aurinkotien (Opintien) alikulut). Urakassa korjataan alikulkukäytävien betonirakenteet ja uusitaan kannen vesieristeet. Urakkaan kuuluu myös kaiteiden ja kuivatusten uusiminen.

 

Työ on tarkoitus toteuttaa kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa korjataan Nuhjalan ja Karvetin alikulkukäytävät aloittaen keväällä 2019, niin että työt valmistuvat elokuussa 2019. Toisessa vaiheessa korjataan Ruonan ja Aurinkotien alikulkukäytävät aloittaen keväällä 2020, niin että työt valmistuvat kesäkuussa 2020.

Hankkeen rahoitus

 

Vuoden 2019 talousarvion investointiosassa on hankkeella "Aurinkotien alikulkukäytävien saneeraus" 275 000 euron määräraha. Vuoden 2020 taloussuunnitelmassa on hankkeelle varattu 340 000 euron määräraha.

 

Tarjouskilpailu

 

Teknisten palveluiden yhdyskuntatekninen osasto on pyytänyt tarjouksia Aurinkotien sillankorjausurakasta 2019-2020 28.1.2019 päivätyllä tarjouspyyntökirjeellä. Tarjoukset pyydettiin jättämään 25.2.2019 klo 17.00 mennessä. Hankinnasta tehtiin hankintailmoitus valtakunnalliseen CLOUDIA- ja HILMA-järjestelmään.

 

OHEISMATERIAALI: Tarjouspyyntökirje

Tarjousten käsittely

 

Tarjoukset avataan ennen teknisen lautakunnan kokousta.

Annetut tarjoukset esitellään teknisen lautakunnan kokouksessa.

 

TEKNINEN JOHTAJA:

 

Tekninen lautakunta päättää valita Aurinkotien alikulkukäytävien saneerauksen toteuttajaksi edullisimman tarjouksen antaneen urakoitsijan.

 

KOKOUSKÄSITTELY

 

Tarjousten käsittely

Tarjoukset avattiin 26.2.2019 klo 8.30 alkaen. Tarjouksen jätti 4 tarjoajaa.

Tarjousten käsittelyn ensimmäisessä vaiheessa arvioitiin tarjouksen jättäneiden urakoitsijoiden kelpoisuus. Kelpoisuusehdot täyttyivät kaikkien tarjoajan osalta.

 

Tarjousten käsittelyn toisessa vaiheessa käytiin läpi urakkahinnat. Urakan ratkaisuperusteena on halvin hinta. Tarjousten käsittelystä laadittiin avauspöytäkirja.

 

OHEISMATERIAALI: Tarjousten avauspöytäkirja

OHEISMATERIAALI: Tarjousten vertailutaulukko ja kelpoisuuden arviointi

 

Halvimman tarjouksen 593 958 € (alv 0 %), jätti Tehan Oy. Tehan Oy:n kanssa käytiin tarjouksen urakkaneuvottelu (selonottoneuvottelu) 28.2.2019. Neuvottelun tarkoituksena oli varmistaa, että tarjous vastaa sisällöltään tarjouspyyntöä.

 

OHEISMATERIAALI: Neuvottelumuistio

Hankkeen kokonaiskustannukset

Hankkeen kustannuksiksi arvioidaan muodostuvan 615 000 euroa jakaantuen seuraavasti:

 

 

Urakkahinta

594 000 €

Lisätyöt

11 000 €

Työaikainen suunnittelu ja valvonta

10 000 €

Yhteensä

615 000 €

 

Hankkeen kustannukset jakaantuvat seuraavasti:

 

Vuoden 2019 työt

275 000 €

Vuoden 2020 työt

340 000 €

 

Yritysvaikutusten arviointi: Hanke sijaitsee Aurinkotiellä, joka on tärkeä usealle yritykselle. Korjaushankkeella saadaan varmistettua yritysten tavoitettavuus.

 

TEKNISEN JOHTAJAN TARKENNETTU PÄÄTÖSEHDOTUS

 

Tekninen lautakunta päättää valita Aurinkotien alikulkukäytävien saneerauksen toteuttajaksi edullisimman tarjouksen antaneen Tehan Oy:n urakkahintaan 593 958 euroa (alv 0 %).

 

TEKNINEN LAUTAKUNTA:

 

Teknisen johtajan ehdotus hyväksyttiin.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa