Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantali

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 06.03.2019/Pykälä 19

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Tekninen lautakunta

§ 51

16.05.2018

Tekninen lautakunta

§ 19

06.03.2019

 

Viestitien asemakaavamuutos

 

768/10.03.01/2017

 

Tekninen lautakunta 16.05.2018 § 51

 

Asemakaavoittaja Antti Siirava 7.5.2018:

 

Suunnittelualueen rajausmuutos

 

Alkuperäisen kaavamuutosalueen rajauksen jälkeen on alueeseen liitetty mukaan Viestitien eteläpuoleinen voimalaitoksen alue (kiinteistö 529-6-1-3 kokonaisuudessaan ja lisäalue kiinteistöstä 529-6-1-8) kyseisten kiinteistöjen maanomistajan toiveesta.

 

Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa on päivitetty uuden kaavamuutosrajauksen mukaiseksi. Kaava-alueen uusi pinta-ala on noin 473 000 m2 (47,3 ha).

Asemakaavaluonnos

Luolalanjärven Viestitien alueelle on laadittu asemakaavaluonnos, joka on päivätty 7.5.2018.

Luolalanjärven eteläosa ympäristöineen on tällä hetkellä luonnontilaista järveä ja rantametsää. Luolalanjärven eteläosa on voimassa olevassa asemakaavassa osoitettu teollisuusrakennusten korttelialueeksi, järven eteläosaa on silloin suunniteltu täytettäväksi ja otettavaksi teollisuuden käyttöön. Alue ei ole rakentunut asemakaavan mukaiseksi. Asemakaavaluonnoksessa alue on osoitettu vesistön osalta vesialueeksi (W) ja ranta-alueet suojaviheralueeksi (EV), Luolalanjärven yli on osoitettu kevyenliikenteen siltavaraus.

 

Luolalanjärven eteläosan ja Viljatien väliin on asemakaavaluonnoksessa osoitettu teollisuus- ja varastorakennusten korttelialuetta (T-1). Tonttitehokkuus korttelialueella on e=0,50. Luolalanjärven itäpuolelle on myös osoitettu kaistale teollisuus- ja varastorakennusten korttelialuetta nykyisen asemakaavan mukaisesti.

 

Kaavamuutosalueen poikki kulkee asemakaavaluonnoksessa osoitettu Viestitien katualue. Viestitie on osa E18- tietä. Viestitien alue on nykyisessä asemakaavassa teollisuusrakennusten korttelialuetta.

 

Viestitien eteläpuoleinen osa on asemakaavaluonnoksessa osoitettu kaavamääräyksiltään yhtenäisenä korttelialueena. Teollisuus- ja varastorakennusten kortteliin (T-2) osoitetaan asemakaavaluonnoksessa jatkossakin sallittavaksi höyryvoimalaitos- ja kaasuturpiiniyksiköitä ja niiden polttoaine- ja huoltovarastoja sekä sähkön- ja lämmöntuotannon, -jakelun, -siirron ja -huollon kannalta tarpeellisia laitteita, rakenteita ja rakennuksia. Alueelle ei saa rakentaa asuntoja. Korttelialueen rakennusten, rakenteiden ja laitteiden ylin sallittu korkeusasema on +120 metriä ja yhteenlaskettu enimmäistilavuus 1 400 000 m3. Tonttitehokkuus korttelialueella on e=0,18.

 

Teollisuus- ja varastorakennusten korttelialueen (T-2) poikki on osoitettu ohjeellinen ajoyhteys Viestitieltä Satamatielle. Ajoyhteyden käyttö selvitetään vielä tarkemmin asemakaavaprosessin yhteydessä ja kaavamääräystä tarkennetaan.

 

Liitteenä on 7.5.2018 päivätyt osallistumis- ja arviointisuunnitelma ja asemakaavaluonnos.

 

LIITTEET A4-A5, TEKLA 16.5.2018 (säilytetään erillisessä kaavakansiossa)

 

VS. TEKNINEN JOHTAJA:

 

Tekninen lautakunta päättää, että 7.5.2018 päivätystä asemakaavan muutoksen valmisteluaineistosta varataan osallisille maankäyttö- ja rakennusasetuksen 30 §:n mukainen tilaisuus mielipiteen esittämiseen.

 

KOKOUSKÄSITTELY

 

Vs. tekninen johtaja täydensi ehdotustaan seuraavasti: Ennen asemakaavaehdotuksen laatimista Luolalanjärven alueesta tehdään luontoselvitys.

 

Merkittiin, että kaavoitusarkkitehti Mika Sahlström poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen.

 

TEKNINEN LAUTAKUNTA:

 

Vs. teknisen johtajan ehdotus hyväksyttiin seuraavalla täydennyksellä: Ennen asemakaavaehdotuksen laatimista Luolalanjärven alueesta tehdään luontoselvitys.

Tekninen lautakunta 06.03.2019 § 19

 

Kaavoitusarkkitehti Anja Latvala 18.2.2019:

 

Viestitien alueen 7.5.2018 päivätty asemakaan muutosluonnos oli nähtävillä 29.5. - 29.6.2018. Yleisötilaisuus järjestettiin 7.6.2018 Naantalin kaupungintalon valtuustosalissa.

 

Luonnoksesta saatiin neljä lausuntoa ja kolme mielipidettä. Vuorovaikutuksen järjestämistä on kuvattu selostuksen kohdassa 3.3(Osallistaminen ja yhteistyö). Yhteenveto lausunnoista ja mielipiteistä sekä kaavoittajan vastineet ja vaikutukset kaavaan on erillisenä liitteenä (selostuksen liite 3). Lausunnot ja mielipiteet ovat oheismateriaalina.

 

Kaavan valmistelua on jatkettu luonnoksen pohjalta nähtävillä oloaikana saatujen lausuntojen ja mielipiteiden pohjalta. Suunnittelualueen rajausta on muutettu: kaava-alueeseen on liitetty Turun seudun Energiatuotanto Oy:n omistama entinen asuntoalue suunnittelualueen koilliskolkassa. Kaava-alueen koko on nyt noin 52,6 hehtaaria. Kaavamääräyksiä on täydennetty ja täsmennetty, kuten asemakaavan selostuksen kohdassa 3.6 (Asemakaavan muutosluonnoksesta -ehdotukseksi) on tarkemmin kerrottu.

 

OHEISMATERIAALI: lausunnot ja mielipiteet

 

Liitteinä asemakaavan muutosehdotuksen kaavakartta ( 18.2.2019) ja asemakaavan muutoksen selostus (18.2.2019) liitteineen, joita ovat

 

  1. Asemakaavan muutoksen seurantalomake

  2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS

  3. Lausunnot ja mielipiteet asemakaavan muutosluonnoksesta ja kaavoittajan vastineet

  4. Luontoarvojen perusselvitys 2018

  5. Asemakaavan muutosehdotus, kaavakartta 18.2.2019

 

LIITTEET A9-A10, TEKLA 6.3.2019 (säilytetään erillisessä kaavakansiossa)

 

Asemakaavan muutosehdotus

 

Rakenteellisesti kaavaratkaisu perustuu alueen nykytilanteeseen ja Manner-Naantalin osayleiskaavan ratkaisuun: Korttelialueet ovat teollisuus- ja varastorakennusten alueita, Luolalanjärvi on vesialuetta ja sen yli on osoitettu ulkoilureitti. Suunnittelualueen halki kulkee Viestitie, joka on luokitukseltaan seututie/pääkatu.

 

Asemakaavan sisältö on kuvattu tarkemmin asemakaavaselostuksen kohdassa 4 (Asemakaavan kuvaus). Kaava-aluetta koskevia yleismääräyksiä ja korttelikohtaisia kaavamääräyksiä on kuvailtu selostuksen kohdassa 4.5 (Aluevaraukset ja kaavamääräykset).

 

Mitoitus

 

Asemakaavan yksityiskohtainen mitoitus on esitetty liitteenä olevassa seurantalomakkeessa.

 

Asemakaava-alueen pinta-ala on noin

52,60 hehtaaria

- teollisuus- ja varastorakennusten korttelialueita

44,65 hehtaaria

- vesialuetta

4,23 hehtaaria

- katualuetta

3,27 hehtaaria

- puisto- ja lähivirkistysaluetta

0,45 hehtaaria

 

Rakennusoikeus on toiminnan luonteen vuoksi ilmaistu pääosin kuutioina sekä rakennettavaksi sallittuna tontin alana. Korttelissa 17 on rakennusoikeutta 16 122 kerrosalaneliömetriä ja kortteleissa 1 ja 18 yhteensä 1 760 000 kuutiometriä.

 

Rakennusoikeuden määrä vastaa nykyisten voimassa olevien asemakaavojen rakennusoikeutta. Korttelialueeseen on liitetty osia Tupavuoren asemakaavasta AK-142, jossa rakennusoikeutta on 900 000 m3. Tähän kaava-alueeseen liittyvä rakennusoikeus on laskettu suhteessa liitettävien alueiden pinta-alaan. Luolalanjärven muuttaminen vesialueeksi vähentää rakennusoikeutta, jota on liitetty kortteleiden 1 ja 18 rakennusoikeuden määriin.

 

Kaavamuutoksen vaikutukset

 

Asemakaavan muutoksen vaikutuksia alueen rakennettuun ympäristöön, luontoon ja maisemaan, liikenteeseen sekä yritystoimintaan on selvitetty selostuksen kohdassa 4.6 (Kaavan vaikutukset).

 

Asemakaava mahdollistaa energiantuotannon säilymisen ja kehittämisen alueella. Tuotettava energia taas luo toimintaedellytyksiä seudun yrityksille.

 

Luolalanjärven muuttaminen korttelialueesta vesialueeksi vaikuttaa merkittävästi alueen luontoon ja maisemakuvaan. Rantavyöhykkeille on osoitettu luonnontilaisena säilytettävät alueet, jotta eläimistö ja maisemakuva voi säilyä alueella. Kevyen liikenteen virkistysreitti on mahdollista rakentaa järven yli ja täten turvata ulkoilu alueella.

 

Viestitien aluevaraus mahdollistaa sen toiminnan ja kehittämisen osana valtakunnallista TEN-T tieverkkoa sekä mahdollisen muuttamisen maantieksi. Suunnitelmalla varmistetaan Naantalin sataman erikoiskuljetusreittien toimivuus

 

Toteutus

 

Nykyinen toiminta jatkuu ja voi kehittyä alueella samalla kun Luolanjärven luonto ja maisemakuvalta säilyy.

 

TEKNINEN JOHTAJA:

 

Tekninen lautakunta päättää esittää kaupunginhallituksen konsernijaostolle ja edelleen kaupunginhallitukselle, että 18.2.2019 päivätty Viestitien asemakaavan muutosehdotus asetetaan maankäyttö- ja rakennuslain 65 §:n sekä maankäyttö- ja rakennusasetuksen 27 §:n mukaisesti julkisesti nähtäville ja pyytää siitä tarvittavat lausunnot.

 

KOKOUSKÄSITTELY

 

Lautakunta ohjeistaa, että suurin sallittu rakennuskorkeus tarkistetaan yhdessä alueen omistajan kanssa pyrkimyksenä, että se ei ylittäisi viljasiilojen korkeutta.

 

TEKNINEN LAUTAKUNTA:

 

 

Tekninen lautakunta päättää esittää kaupunginhallituksen konsernijaostolle ja edelleen kaupunginhallitukselle, että 18.2.2019 päivätty Viestitien asemakaavan muutosehdotus asetetaan maankäyttö- ja rakennuslain 65 §:n sekä maankäyttö- ja rakennusasetuksen 27 §:n mukaisesti julkisesti nähtäville ja pyytää siitä tarvittavat lausunnot.

 

Lautakunta ohjeistaa, että suurin sallittu rakennuskorkeus tarkistetaan yhdessä alueen omistajan kanssa pyrkimyksenä, että se ei ylittäisi viljasiilojen korkeutta.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa