Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantali

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 06.03.2019/Pykälä 15

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Tekninen lautakunta

§ 15

06.03.2019

 

Jäähallien yhdysosan pääpiirustukset

 

156/10.06.01/2019

 

Tekninen lautakunta 06.03.2019 § 15

 

Kiinteistöpäällikkö Pekka Alm 25.2.2019:

 

Teknisen lautakunnan talousarvioon on varattu kuluvalle vuodelle 500 000 euron määräraha jäähallien yhdistämiselle. Harri Laine Oy: on laatinut hankkeesta pääpiirustusehdotukset. Ne oheistetaan liitteeksi.

 

LIITE A3, TEKLA 6.3.2019

 

Jäähallien yhdysosan tarkoituksena on ratkaista hallien välisen kulkemisen liikenneturvallisuusongelma ja samalla helpottaa hallien pukuhuonetilavajetta. Hallien yhdysosaan on lisäksi suunniteltu jäänhoitokoneen huolto- ja säilytystila sekä lumensulatusallas. Yhdysosan suunnittelussa on otettu huomioon, että vanhan jäähallin tilalle voidaan mahdollisimman sujuvasti rakentaa uusi halli. Uusi halli toteutetaan taloussuunnitelman mukaan vuonna 2023.

 

Yhdysosa on kooltaan 250 kerrosneliömetriä. Se on suunniteltu kantamaan molempien hallien katoilta valuvat lumikuormat.

 

Yhdysosa ei olennaisesti näy ympäristössä pienen kokonsa takia. Julkisivun muodostavat taitetun valkoiseksi rapatut harkkoseinät ja vaalean harmaan värinen konesaumapeltikatto.

 

Laajennus liitetään talotekniikan osalta jäähallien järjestelmiin. Laajennukseen toteutetaan kuitenkin oma ilmanvaihtojärjestelmä.

TEKNINEN JOHTAJA:

 

Tekninen lautakunta päättää hyväksyä hankkeen pääpiirustukset esitetyn mukaisesti.

 

KOKOUSKÄSITTELY

 

Kaisa Vallavuori esitti Heikki Lindgrenin kannattamana, että turvallisuus pitää ottaa huomioon kun siirrytään ulkoalueiden pukukopeista molempien hallien jäälle ja vaihtoaitioihin.

 

Lautakunta kannatti yksimielisesti esitystä.

 

TEKNINEN LAUTAKUNTA:

 

Tekninen lautakunta päättää hyväksyä hankkeen pääpiirustukset. Lautakunta totesi, että turvallisuus pitää ottaa huomioon kun siirrytään ulkoalueiden pukukopeista molempien hallien jäälle ja vaihtoaitioihin.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa