Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantali

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 24.10.2018/Pykälä 108

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Tekninen lautakunta

§ 108

24.10.2018

 

Yksityistieavustukset 2018

 

382/02.04.03.01/2018

 

Tekninen lautakunta 24.10.2018 § 108

 

Yhdyskuntatekniikan päällikkö Mika Hirvi 12.10.2018:

 

Vuotta 2016 koskevat yksityistieavustukset ovat olleet haettavissa 31.8.2018 mennessä. Avustus jakaantuu:

. peruskunnossapitoavustukseen

. lisäkunnossapitoavustukseen

. ylimääräiseen kunnossapitoavustukseen

Liitteenä on teknisen lautakunnan 29.4.2015 tarkistetut yksityistieavustusten jakoperusteet.

 

LIITE B1, TEKLA 24.10.2018

 

Yksityistieavustuksiin on kuluvalle vuodelle varattu 140 000 euroa. Anomuksia tuli yhteensä 109 tiehoitokunnalta määräaikaan mennessä. Avustusta ehdotetaan myönnettävän 108 tiekunnalle. Jermontielle ei ehdoteta myönnettävän avustusta, koska tiekunnalla ei ole kirjautunut kuluja vuodelle 2017.

Hakemuksen jättäneiden tiehoitokuntien hyväksyttävät, toteutuneet vuoden 2017 peruskunnossapitokulut olivat yhteensä noin 440 818 euroa. Yksityistieavustusten myöntämisperusteiden mukainen laskennallinen enimmäismäärä vuoden 2017 peruskunnossapitoavustuksille on 192 358 euroa. Vastaava laskennallinen avustuksen enimmäismäärä vuoden 2016 kulujen perusteelle oli 167 22301 euroa.

 

Avustusta hakeneiden yksityisteiden pituus on yhteensä 221,8 km.

Lisäkunnossapitoavustusta haki 15 tiekuntaa ja ylimääräistä kunnossapitoavustusta 19 tiekuntaa.

 

Peruskunnossapitoavustusta ehdotetaan jaettavaksi 108 tiehoitokunnalle yhteensä129 222 euroa. Summa on noin 67 % myöntämisperusteiden mukaisesta laskennallisesta enimmäismäärästä. Niiden tiehoitokuntien, joissa pysyvän asutuksen osuus on vähemmän kuin 75 %, tulee kohdistaa avustus ensisijaisesti pysyvän asutuksen käyttämälle tien osalle.

 

Lisäkunnossapitoavustuksia voidaan jakaa lautakunnan harkinnan mukaan tien yleisen merkityksen ja tien pituuden perusteella. Lisäkunnossapitoavustuksia ehdotetaan jaettavaksi säännöllisestä joukkoliikenteestä aiheutuneiden lisäkunnossapitokustannusten kattamiseen. Lisäkunnossapitoavustuksen ehdot täyttyivät yhdeksän tiekunnan osalta. Näille tiekunnille jaettavan lisäkunnossapitoavustuksen suuruudeksi esitetään 10 % laskennallisesta peruskunnossapitoavustuksen määrästä. Tällöin avustusta jaettaisiin yhteensä 3 947 euroa yhdeksälle tiekunnalle.

Avustusta ei esitetä myönnettäväksi tuleviin kunnostustöihin tai lainanhoitokuluihin. Avustusta ei myöskään esitetä myönnettäväksi, jos ei ole esitetty perusteluja tai tiellä ei ole Föli-liikennettä.

 

Ylimääräistä kunnossapitoavustusta ehdotetaan myönnettäväksi 15 tiekunnalle yhteensä 6 831 euroa tiekuntien toteuttamiin peruskunnostushankkeisiin. Avustuksen suuruudeksi ehdotetaan 10 %:ia hyväksytyistä kunnossapitokustannuksista. Avustusta ei esitetä myönnettäväksi, jos käyttötarkoitusta ei ole perusteltu tai parannus on tarkoitus toteuttaa vasta seuraavana vuonna.

 

Jaettavasta avustuksesta esitetään käytettäväksi peruskunnossapidon avustamiseen 129 222 euroa, ylimääräiseen kunnossapitoavustukseen 6 831 euroa ja lisäkunnossapitoavustukseen 3 947 euroa eli yhteensä 140 000 euroa. Liitteenä vuoden 2018 yksityistieavustusten jakoehdotus, joka perustuu vuoden 2017 yksityisteiden kunnossapitokustannuksiin.

 

LIITE A6, TEKLA 24.10.2018

 

TEKNINEN JOHTAJA:

 

Tekninen lautakunta päättää jakaa oheisen liitteen mukaan yksityistieavustuksia peruskunnossapitoavustuksena 108 tiehoitokunnalle yhteensä 129 222 euroa, ylimääräistä kunnossapitoavustusta perusparannusluonteisiin töihin 15 tiehoitokunnalle yhteensä 6 831 euroa ja lisäkunnossapitoavustusta säännöllisestä aikataulun mukaisesta joukkoliikenteestä aiheutuneisiin lisäkustannuksiin yhdeksälle tiekunnalle 3 947euroa eli yhteensä 140 000 euroa.

 

Jermontielle ei myönnetä avustusta, koska tiekunnalla ei ole kirjautunut kuluja vuodelle 2017.

 

Niiden tiehoitokuntien, joissa pysyvän asutuksen osuus on vähemmän kuin 75 %, tulee kohdistaa avustus ensisijaisesti pysyvän asutuksen käyttämälle tien osalle.

 

Samalla tekninen lautakunta päättää, että tämä päätös saadaan panna täytäntöön mahdollisista valituksista huolimatta, lukuun ottamatta valituksen alaisia tiekuntia.

 

KOKOUSKÄSITTELY:

 

Merkittiin, että puheenjohtaja Martti Jaanto sekä lautakunnan jäsen Kari Salo poistuivat kokouksesta intressijääveinä tämän asian käsittelyn ja päätöksen teon ajaksi. Jääviyden perusteena oli oma tai perheenjäsenen jäsenyys avustuksen kohteena olevaan tiekuntaan.

 

Puheenjohtajana tämän asian käsittelyn aikana toimi Eliisa Ansamaa.

 

TEKNINEN LAUTAKUNTA:

 

Teknisen johtajan ehdotus hyväksyttiin.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa