Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantali

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 26.09.2018/Pykälä 98

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Tekninen lautakunta

§ 89

12.09.2018

Tekninen lautakunta

§ 98

26.09.2018

 

Teknisen lautakunnan vuoden 2019 talousarvion ja vuosien 2019-2022 taloussuunnitelman laadinta

 

453/02.02.00/2018

 

Tekninen lautakunta 12.09.2018 § 89

 

Talouspäällikkö Pirjo Kankaristo 3.9.2018:

 

Kaupunginhallitus on antanut talousarvion laadinnan ohjeluvut ja valmisteluohjeet 18.6.2018 § 238. Laadintaprosessin kalenteri on laadittu niin, että taloussuunnitelma hyväksytään marraskuun valtuustossa.

 

Teknisten palveluiden ulkoisten erien ohjeluvuksi (raami) on vahvistettu -12 616 000 euroa, lisäksi asuntomessuorganisaation raamiluvuksi vahvistettiin -200 000 euroa. Raamiluku on ulkoinen toimintakate siten, että luvussa ei ole mukana sisäisiä eikä kaupungin ja taseyksikköjen välisiä eriä.

 

Teknisen toimialan talousarvioesityksen mukainen ohjeluku ylittyy noin 100 000 euroa, joka on varattu tilalaitokselle vanhan terveystalon purkukustannuksiin.

 

Kaupunginhallitus hyväksyi taseyksiköiden velan koroksi 2,0 % vuodelle 2019 ja että taseyksiköt eivät lyhennä em. velkamäärää vuonna 2019.

 

Kaupungin bruttoinvestointien ohjeelliseksi tavoiteluvuksi vuodelle 2019 asetettiin 13 miljoonaa euroa.

 

Esityslistan liitteenä oli teknisen lautakunnan ehdotus vuoden 2019 talousarvioksi käyttötalouden osalta.

 

Tilalaitos on valmistellut käyttötalouden määrärahoilla toteutettavien korjaus- ja kunnostushankkeiden toteutussuunnitelman (PTS-yhdistelmä) ja kaupungin rakennuskannan tehokasta käyttötarkoitusta vailla olevien rakennusten kehittämissuunnitelman.

 

OHEISMATERIAALI: Tilalaitoksen PTS-suunnitelma ja käyttötarkoitusta vailla olevien rakennusten kehittämissuunnitelma

 

Maksupolitiikan ohjeistuksen mukaan maksujen taso on tarkistettava vuosittain tai olosuhteissa tapahtuvien muutosten perusteella. Maksujen suuruuden tarkistaminen on pääsääntöisesti suoritettava talousarvion käsittelyn yhteydessä. Toimielinten on pidettävä luetteloa voimassa olevista maksuista. Luetteloa käsitellessään tulee toimielinten tarkistaa vastaavatko kannettavat maksut niitä kustannuksia, jotka aiheutuvat kyseisen suoritteen tuottamisesta. Teknisen lautakunnan tarkastettu maksuluettelo oli esityslistan liitteenä.

 

Talousarvion yhteydessä päivitetään vakanssirekisteriä ja lautakunta tekee vakanssimuutosesitykset. Päätökset vakanssien perustamisesta tekee hallintosäännön mukaan kaupunginhallitus, vakanssien lisäykset edellyttävät kuitenkin valtuuston hyväksymää talousarviota. Asemakaavoituksen tulosalueelle esitettään yhden kaavoitusarkkitehdin vakanssin lisäämistä. Teknisen lautakunnan talousarviossa on varauduttu myös määräaikaisiin asuntomessuprojektipäällikön ja -projektikoordinaattorin palkkaukseen. Teknisen lautakunnan vakanssirekisteri ja tiedot vakituisten vakanssien muutoksista oli esityslistan liitteenä.

 

Investointiesitys tuodaan lautakunnan käsittelyyn 26.9. kokoukseen.

 

TEKNINEN JOHTAJA:

 

Tekninen lautakunta merkitsee tiedoksi toimialueen maksuluettelot, henkilöstösuunnitelman ja käyttötalouden talousarvion vuodelle 2019. Talousarvion käsittelyä jatketaan seuraavassa kokouksessa.

 

TEKNINEN LAUTAKUNTA:

 

Teknisen johtajan ehdotus hyväksyttiin.

Tekninen lautakunta 26.09.2018 § 98

 

Talouspäällikkö Pirjo Kankaristo 18.9.2018:

 

Tekninen lautakunta jatkaa vuoden 2019 talousarvion ja 2019 - 2022 taloussuunnitelman käsittelyä.

 

Käyttötalousosa:

 

Talousarvioon on lisätty keskusvaraston tulosalue. Keskusvarasto on toiminut osana kaupunginhallituksen tulosaluetta hankintatoimi ja keskusvarasto vuosina 2012 - 2018, tätä ennen keskusvarasto oli teknisen lautakunnan alainen tulosalue (tehtäväalue). Siirto ei koske hankintatoimen tehtäviä. Asiaa on valmisteltu syksyn aikana ja siirtosuunnitelmista on informoitu keskusvaraston henkilökuntaa.

 

Aluepelastuslaitos on ilmoittanut Varsinais-Suomen kuntien pelastustoimen maksuosuudet vuodelle 2019 ja tästä johtuen on pelastustoimen tulosalueen toimintamenoja lisätty noin 50 000 eurolla.

 

Edellä mainitusta muutoksista johtuen teknisten palveluiden ohjeluku, -12 816 000 euroa, ylittyy 286 500 eurolla. Keskusvaraston ulkoinen toimintakate on -136 660 euroa. Keskusvaraston sijoittumista teknisiin palveluihin ei ole huomioitu ohjeluvussa. Ohjeluvun ylitys, pois lukien keskusvaraston osuus, on noin 150 000, josta pelastustoimen osuus on noin 50 000 ja 100 000 euroa on varattu tilalaitokselle vanhan terveystalon purkukustannuksiin.

 

Investointiosa:

 

Kaupungin bruttoinvestointien ohjeelliseksi tavoiteluvuksi vuodelle 2019 asetettiin 13 miljoonaa euroa. Teknisen lautakunnan investointiesitys koko taloussuunnitelmakaudelle on 49,5 milj. euroa, josta vuodelle 2019 kohdistuu 11,1 milj. euroa.

 

Taloussuunnitelmakauden merkittävimmät hankkeet on koulu- ja päiväkotiverkkohankkeen käynnistäminen neljän kohteen osalta, kustannusvaikutus on 13,3 milj. euroa, Luonnonmaan asuntomessualueen rakentamiskulujen osuus on 5,9 milj. euroa ja Luonnonmaan uuden asuntoalueen kunnallistekniikan toteutus 2,9 milj. euroa. Näistä hankkeista koulu- ja päiväkotiverkko -hanke jatkuu vuoteen 2030 ja asuntomessuhanke kohdistuu vuosiin 2017 - 2022.

 

Investointisuunnitelmat on lisätty liitteenä olevaan teknisen lautakunnan talousarvio ja -suunnitelmaehdotukseen.

 

LIITE B1, TEKLA 26.9.2018

 

Vuoden 2019 aikana toteutettavista hankkeista on koottu hankekortit ja yhdyskuntatekniikan hankkeista on laadittu kohdekartta. Oheismateriaaliksi oheistetaan myös investointien vuosikohteiden erittelyt.

 

OHEISMATERIAALIT:

  • Yhdyskuntatekniikan ja tilalaitoksen hankekortit

  • Yhdyskuntatekniikan investointien kohdekartta

  • Investointien vuosikohteiden erittelyt

 

Teknisen lautakunnan vakanssirekisteriä ja vakanssimuutokset on päivitetty. Asemakaavoituksen tulosalueelle esitettään yhden kaavoitusarkkitehdin vakanssin lisäämistä ja siivouspalveluiden tulosalueelle yhden laitoshuoltajan vakanssin lakkauttamista. Tarkemmat tiedot vakansseista ja vakanssimuutoksista on liitteenä olevassa henkilöstösuunnitelmaesityksessä.

 

LIITE B2, TEKLA 26.9.2018

 

Talousarviossa on varauduttu määräaikaisen asuntomessuprojektipäällikön ja -projektikoordinaattorin palkkaukseen.

 

Liitteeksi oheistetaan teknisen lautakunnan kokouksessa 12.9. esittelyssä ollut lautakunnan maksuluettelo.

 

LIITE B3, TEKLA 26.9.2018

 

TEKNINEN JOHTAJA:

 

Tekninen lautakunta esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle vuoden 2019 talousarvioehdotuksen, vuosien 2019 - 2022 investointisuunnitelmien ja henkilöstösuunnitelman hyväksymistä oheisten liitteiden mukaisesti.

 

Tekninen lautakunta esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että tulosalue keskusvarasto siirtyy teknisiin palveluihin 1.1.2019 alkaen.

 

Tekninen lautakunta hyväksyy liitteen mukaisen maksuluettelon maksujen ja taksojen tarkistukset siltä osin, kun ne kuuluvat lautakunnan toimialaan.

 

KOKOUSKÄSITTELY:

 

Esittelijä täydensi päätösesitystä siten, että investointiosan hanke Rymättylän paloasema korjataan kuulumaan:

Käynnistetään hankkeen selvitystyö, hankkeelle varataan 20 000 euron määräraha vuodelle 2019.

 

TEKNINEN LAUTAKUNTA:

 

Teknisen johtajan edotus hyväksyttiin täydennyksellä:

 

Investointiosan hanke Rymättylän paloasema korjataan kuulumaan: Käynnistetään hankkeen selvitystyö, hankkeelle varataan 20 000 euron määräraha vuodelle 2019.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa