Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantali

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Koulutuslautakunta
Pöytäkirja 29.08.2018/Pykälä 65

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Koulutuslautakunta

§ 65

29.08.2018

 

Hankepäätökset

 

420/02.04.03.00/2018

 

Koulutuslautakunta 29.08.2018 § 65

 

Talouspäällikkö Timo Saario

 

Opetushallitus on tehnyt seuraavat erillisten hankkeiden valtionavustuspäätökset:

 

  •  

Yleissivistävän koulutuksen kansainvälistymisen kehittämishanke, päätös 11/822/2018 Naantali maailmankartalle

 

Opetushallitus on myöntänyt hankkeelle avustusta yhteensä 10 000 euroa. Hankkeelle hyväksytyt kokonaismenot ovat 12 500 euroa.

 

Talousarvion 2018 täytäntöönpanomääräysten mukaan toimielin saa ilman kaupunginvaltuuston erillistä päätöstä ylittää valtuuston hyväksymän määrärahan uusia tuloja vastaavalla määrällä, mikäli samanaikaisesti toteutuvat kaikki seuraavat edellytykset:

 

  •  

tulot ovat valtionosuuksia, EU-rahoitusta tai niihin verrattavaan ulkopuoliseen tilaukseen perustuvia tuloja

  •  

menon lisäys tulee täysin katetuksi tulojen lisäyksellä ja tulon kertyminen on varmaa

  •  

ylittyvillä tuloilla ja menoilla on suora, perusteltu syy-yhteys

  •  

toimintaan mahdollisesti tarvittava omarahoitusosa voidaan osoittaa toimielimen talousarviosta ja se tulee katettua edellä mainitulla tulolla.

 

Opetushallituksen myöntämät erillisavustukset täyttävät edellä todetut ehdot.

 

SIVISTYSTOIMENJOHTAJA:

 

Koulutuslautakunta päättää tyytyä opetushallituksen päätöksiin.

 

Koulutuslautakunta päättää muuttaa vuoden 2018 talousarviotaan seuraavasti ja ilmoittaa siitä kaupunginhallitukselle:

 

Tulosalue

Nykyinen mr

euroa

Muutos

euroa

Uusi mr

euroa

Lukiokoulutus

- tulot

- menot

 

42 864

2 305 353

 

+ 10 000

+ 10 000

 

52 864

2 315 353

 

KOULUTUSLAUTAKUNTA:

 

Sivistystoimenjohtajan ehdotus hyväksyttiin.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa