Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantali

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristö- ja rakennuslautakunta
Pöytäkirja 19.09.2018/Pykälä 68

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Ympäristö- ja rakennuslautakunta

§ 68

19.09.2018

 

Aluehallintoviraston päätös: Turun Korjaustelakka Oy:n toiminnan olennainen muuttaminen

 

Ympäristö- ja rakennuslautakunta 19.09.2018 § 68

 

Ympäristöpäällikkö Saija Kajala 7.9.2018:

 

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on 30.8.2018 antanut ympäristönsuojelulain mukaisen päätöksen, joka koskee Turun Korjaustelakan toiminnan olennaista muuttamista. Turun Korjaustelakka Oy on hakenut ympäristölupaa telakkatoiminnan olennaiseen muuttamiseen siten, että telakalla harjoitetaan jatkossa myös laivanpurkutyötä. Ympäristöluvan muuttaminen mahdollistaa hyväksynnän eurooppalaisten aluskierrätyslaitosten luetteloon. Lupa on myönnetty siinä annetuin lupamääräyksin. Päätös on voimassa aluskierrätyksen osalta viisi vuotta päätöksen lainvoimaiseksi tulosta, minkä jälkeen sitä on tarvittaessa haettava uudelleen. Muun toiminnan osalta päätös on voimassa toistaiseksi. Päätös korvaa Lounais-Suomen ympäristökeskuksen myöntämän ympäristöluvan nro 58 YLO (dnro LOS-2005-Y-25-111).

 

Päätös on lainvoimainen valitusajan jälkeen, jos päätökseen ei haeta muutosta. Päätökseen saa hakea muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta. Valitusaika päättyy 1.10.2018.

 

Ympäristö- ja rakennuslautakunta antoi lupahakemuksesta lausuntonsa 15.5.2018 § 42. Lausunnossa esiin tuodut seikat on otettu pääasiassa huomioon lupamääräyksissä.

 

OHEISMATERIAALI: Aluehallintoviraston antama lupapäätös.

 

YMPÄRISTÖPÄÄLLIKKÖ:

 

Ympäristö- ja rakennuslautakunta merkitsee tiedoksi Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätöksen. Päätös ei anna aihetta valittaa.

 

 

KOKOUSKÄSITTELY

 

Käsittelyn aikana, käydyn keskustelun perusteella, ympäristöpäällikkö muutti esitystään kuulumaan seuraavasti: Lautakunnan lausunnossa esille tuotuja seikkoja ei ole täysin otettu huomioon Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätöksessä. Päätös ei kuitenkaan anna aihetta valittaa.

 

Kristiina Sunell esitti, että aluehallintoviraston päätöksestä valitetaan seuraavin perustein: Lautakunnan lausuntoa ei ole otettu huomioon päätöksessä. Vesistöpäästömääräykset eivät ole riittäviä ottaen huomioon, että vesialue toiminta-alueen edustalla on luokiteltu ekologiselta tilaltaan välttäväksi ja kemialliselta laadultaan hyvää huonommaksi. Päätös ei tue Naantalin uutta kaupunkistrategiaa 2022. Kimmo Mäntysalo kannatti Kristiina Sunellin ehdotusta. Suoritetussa äänestyksessä ympäristöpäällikön alkuperäistä ehdotusta kannattivat Harri Laine, Saija Porramo, Julia Plathin-Kankare, Osmo Salo ja Atte Liitola. Kristiina Sunellin ehdotusta kannattivat Kristiina Sunell, Kimmo Mäntysalo ja Ann-Mari Kymäläinen.

 

Puheenjohtaja totesi äänestyksen perusteella lautakunnan päättäneen hyväksyä esittelijän alkuperäisen ehdotuksen äänin 5-3.

 

 

YMPÄRISTÖ- JA RAKENNUSLAUTAKUNTA:

 

Esittelijän ehdotus hyväksyttiin.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa