Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantali

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristö- ja rakennuslautakunta
Pöytäkirja 19.09.2018/Pykälä 64

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Ympäristö- ja rakennuslautakunta

§ 64

19.09.2018

 

Ympäristö- ja rakennuslautakunnan vuoden 2019 talousarvio

 

Ympäristö- ja rakennuslautakunta 19.09.2018 § 64

 

Talouspäällikkö Pirjo Kankaristo 7.9.2018:

 

Kaupunginhallitus on antanut talousarvion laadinnan ohjeluvut ja valmisteluohjeet 18.6.2018 § 238. Laadintaprosessin kalenteri on laadittu niin, että taloussuunnitelma hyväksytään marraskuun valtuustossa.

 

Ympäristö- ja rakennuslautakunta on osa teknisiä palveluita, jolle em. ohjeluku on annettu. Teknisten palveluiden ulkoisten erien ohjeluvuksi (raami) on vahvistettu -12 616 000 euroa. Raamiluku on ulkoinen toimintakate siten, että luvussa ei ole mukana sisäisiä eikä kaupungin ja taseyksikköjen välisiä eriä.

 

Teknisen toimialan talousarvioesityksen mukainen ohjeluku ylittyy noin 100 000 euroa, tämä on varattu tilalaitokselle vanhan terveystalon purkukustannuksiin.

 

Liitteenä on ympäristö- ja rakennuslautakunnan ehdotus vuoden 2019 talousarvioksi käyttötalouden osalta.

 

LIITE B1, YMPRA 19.9.2018

 

Maksupolitiikan ohjeistuksen mukaan maksujen taso on tarkistettava vuosittain tai olosuhteissa tapahtuvien muutosten perusteella. Maksujen suuruuden tarkistaminen on pääsääntöisesti suoritettava talousarvion käsittelyn yhteydessä. Toimielinten on pidettävä luetteloa voimassa olevista maksuista. Luetteloa käsitellessään tulee toimielinten tarkistaa vastaavatko kannettavat maksut niitä kustannuksia, jotka aiheutuvat kyseisen suoritteen tuottamisesta. Ympäristö- ja rakennuslautakunnan maksuluettelo sisältää seuraavat taksat:

 

  • Ympäristönsuojelun taksa, josta on suoritettu kuntavertailu, taksaan ei esitetä muutoksia

  • Maa-ainestaksa, jonka muutokset käsitellään erillisenä asiana

  • Rakennusvalvonnan taksa, jonka muutokset käsitellään erillisenä asiana

 

OHEISMATERIAALI: Ympäristönsuojelutaksan kuntavertailu.

 

Talousarvion yhteydessä päivitetään vakanssirekisteriä ja lautakunta tekee vakanssimuutosesitykset. Päätökset vakanssien perustamisesta tekee hallintosäännön mukaan kaupunginhallitus, vakanssien lisäykset edellyttävät kuitenkin valtuuston hyväksymää talousarviota.

 

Tulosalueiden vakituisiin vakansseihin ei esitetä muutoksia. Talousarviossa on kuitenkin varaus rakennusvalvonnan tulosalueelle määräaikaisen inventoijan palkkaamiseen kolmen vuoden pituiseen rakennuskannan inventointiprojektiin ja ympäristönsuojelun tulosalueelle puolen vuoden määräaikaisen henkilön palkkaamiseen strategian mukaisen ympäristöohjelman laatimiseen ja Itämeri -haasteen toimenpideohjelman päivittämiseen.

 

Ympäristö- ja rakennuslautakunnan vakanssirekisteri on liitteenä.

 

LIITE B2, YMPRA 19.9.2018

 

RAKENNUSTARKASTAJA:

 

Ympäristö- ja rakennuslautakunta esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle oheisen liitteen mukaisen talousarvioehdotuksen ja siihen liittyvän henkilöstösuunnitelman hyväksymistä.

 

YMPÄRISTÖ- JA RAKENNUSLAUTAKUNTA:

 

Rakennustarkastajan ehdotus hyväksyttiin.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa