Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantali

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 13.08.2018/Pykälä 266

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Sosiaali- ja terveyslautakunta

§ 26

14.06.2018

Kaupunginhallitus

§ 266

13.08.2018

 

Lapsiperheiden sosiaalityön lisäresurssointi

 

514/05.01.01/2018

 

Sosiaali- ja terveyslautakunta 14.06.2018 § 26

 

Perusturvajohtaja Iiro Pöyhönen

 

Kaupunginvaltuusto hyväksyi vuoden 2018 talousarvion yhteydessä perhepalveluihin lisäresurssiksi yhden määräaikaisen viran/toimenhaltijan palkkauksen vuodelle 2018. Tavoitteena lisäresurssiin oli sosiaalityön vahvistaminen ja sen varmistaminen, että asiakkaiden määrät työntekijää kohti voitaisiin pitää kohtuullisena. Lisäksi tavoitteena oli vahvistaa johtamista ja kehittää työnjakoa.

 

Naantalin lapsiperheiden sosiaalityössä johtamisesta vastaa perhepalvelujen päällikkö yksin. Hänen työajasta kuluu kuitenkin noin 20 - 25 työpäivää / vuosi käräjäoikeudessa sovitteluistunnoissa ja näihin liittyvissä valmistelutehtävissä sekä perheoikeudellisten tehtävien hoitamisessa. Päällikkö osallistuu myös jonkin verran suoraan asiakastyöhön. Näin ollen vastuusosiaalityöntekijän rooli on korostunut.

 

Lapsiperheiden sosiaalityö on organisoitu siten, että neljä sosiaalityöntekijää vastaa kukin yhdessä sosiaaliohjaajatyöparin kanssa alueellisen ja tapauskohtaisen työnjaon perusteella asiakkuuteen tulevista lapsista ja perheistä. Yksi työpareista muodostaa ns. palvelutarpeen arviointitiimin, jonka tehtävänä on vastaanottaa ilmoitukset ja tehdä arvio siitä, johtaako yhteydenotto lastensuojeluasiakkuuteen ja/tai sosiaalihuollon asiakkuuteen.

 

Lastensuojeluasiakkuudessa perheelle nimetään vastuusosiaalityöntekijä, joka ottaa perheen asiat hoitaakseen ja vastuulleen yhdessä oman sosiaaliohjaajatyöparinsa kanssa. Perheen asiakkuus pyritään aina ensisijaisesti hoitamaan avohuollon tukitoimina, joita ovat mm. perhetyö ja tukiperhe, taloudellinen tuki jne.

 

Tällä hetkellä yksi sosiaalityöntekijä on nimetty vastuusosiaalityöntekijäksi, jonka tehtävänä on olla perhepalvelujen päällikön varahenkilö mm. erilaisissa verkostoissa ja tiimin vetäjänä päällikön ollessa estynyt.

 

Sosiaali- ja teveyslautakunta halusi talousarvion yhteydessä vahvistaa perhepalvelujen palvelua ja turvata lain mukainen toiminta. Kaupunginvaltuuston hyväksymässä talousarviossa edellytetään kuitenkin,että lisäresurssin kohdentamistapa ja esitys pitää tuoda kaupunginhallitukselle vielä ennen kuin se voidaan ottaa käyttöön.

 

Naantalin kaupungin perhepalvelut on osallistunut Varsinais-Suomen LaPe-hankkeen kehittämistyöhön mm. tekemällä ko. hankehenkilöstön kanssa Naantalin perhepalvelujen katsastusprosessia. Siihen on kuulunut palveluprosessin, työnjakojen, henkilöstön osaamisen ja hyvinvoinnin sekä johtamisen ja talouden hallinnan kuvaaminen ja arviointi. Näiden perusteella on valittu kehittämiskohteita, joita ovat prosessien kuvausten ja omavalvontasuunnitelman, arvioinnin sekä johtamiskäytäntöjen päivittäminen. Osana johtamisen ja verkostojen ylläpitämisen kehittämistä sekä riittävän resurssin turvaamista perustyöhön perusturvajohtajan johdolla on laadittu päätösehdotuksessa oleva suunnitelma. Suunnitelma on esitelty katsastuksen yhteydessä ja perhepalvelujen tiimi on hyväksynyt ehdotuksen ja vastuusosiaalityöntekijä Liisa Hankavuori on antanut suostumuksensa viran muuttamiseen johtavan sosiaalityöntekijän viraksi.

 

PERUSTURVAJOHTAJA:

 

Sosiaali- ja terveyslautakunta esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle:

1. Muutetaan vastuusosiaalityöntekijän virka johtavaksi sosiaalityöntekijän viraksi 1.10.2018 alkaen ja tehtävän toimenkuvaan sisällytetään esimiestehtävät. Johtavan sosiaalityöntekijän tehtävänkuvaan sisällytetään asiakastyötä vähintään 50 %. Palkkausta tarkistetaan vastaamaan seutukunnan palkkatasoa

2. Perustetaan perhepalveluihin 1.10.2018 alkaen sosiaalityöntekijän vakituinen virka, johon sisältyy myös palvelutarpeen arviointitehtäviä

 

KÄSITTELY:

 

Merkittiin tiedoksi: Tommy Björkskog ja Mirva Maine saapuivat pykälän käsittelyn aikana kokoukseen klo 17.07

 

SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA:

 

Perusturvajohtajan ehdotus hyväksyttiin.

Kaupunginhallitus 13.08.2018 § 266

 

Hallintosäännön 48 §:n mukaan valtuusto päättää toimialajohtajien virkojen perustamisesta ja lakkauttamisesta sekä viran tai toimen nimikkeen muuttamisesta. Kaupunginhallitus päättää muiden virkojen ja toimien perustamisesta ja lakkauttamisesta sekä virkanimikkeen muuttamisesta ja virkasuhteen muuttamisesta työsuhteeksi.

 

KAUPUNGINJOHTAJA:

 

Kaupunginhallitus päättää

 

  • muuttaa vastuusosiaalityöntekijän viran (vakanssi nro 1540113) johtavan sosiaalityöntekijän viraksi 1.10.2018 alkaen. Viran toimenkuvaan sisällytetään esimiestehtävät ja asiakastyötä vähintään 50 %. Palkkausta tarkistetaan vastaamaan seutukunnan palkkatasoa.

  • perustaa perhepalveluihin 1.10.2018 alkaen sosiaalityöntekijän vakituisen viran, johon sisältyy myös palvelutarpeen arviointitehtäviä.

 

KOKOUSKÄSITTELY:

 

Merkittiin, että henkilökunnan edustaja Henry Palomäki oli läsnä kokouksessa tämän asian käsittelyn ajan.

 

KAUPUNGINHALLITUS:

 

Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa