Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantali

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 10.09.2018/Pykälä 72

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta

§ 19

07.06.2018

Tekninen lautakunta

§ 83

22.08.2018

Kaupunginhallitus

§ 300

03.09.2018

Kaupunginvaltuusto

§ 72

10.09.2018

 

Liikuntapaikkarakentamisen lisämääräraha ja tuloarvion muutos

 

331/10.05.03/2018

 

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 07.06.2018 § 19

 

Talouspäällikkö Timo Saario

 

Lounais-Suomen aluehallintovirasto on päättänyt myöntää Rymättylän koulun pihan liikuntapaikkarakentamiseen 105 000 euron suuruisen avustuksen. Hakemuksen mukaiset hankkeen kokonaiskustannukset ovat 339 900 euroa ja haettu avustus 109 900 euroa. Teknisen lautakunnan vuoden 2018 talousarvion investointiosaan on hankkeen toteuttamiseen varattu 230 000 euroa.

 

Avustuksen käyttöaika on 1.1.2018 - 31.12.2020.

 

VAPAA-AIKATOIMEN PÄÄLLIKKÖ:

 

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta merkitsee Lounais-Suomen aluehallintoviraston päätöksen tiedoksi ja päättää tyytyä siihen.

 

KULTTUURI- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA:

 

Hyväksyttiin vapaa-aikatoimen päällikön ehdotuksen mukaan.

Tekninen lautakunta 22.08.2018 § 83

 

Talouspäällikkö Pirjo Kankaristo:

Avustuspäätös mahdollistaa hankkeen toteuttamisen suunnitellussa laajuudessa, josta syystä on syytä tarkistaa hankkeen määrärahaa.

 

OHEISMATERIAALI: avustuspäätös ja yhteenveto hankkeen määrärahasta ja määrärahan muutoksesta.

 

 

TEKNINEN JOHTAJA:

 

Tekninen lautakunta esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle investointihankkeelle lähiliikuntapaikkojen rakentaminen lisämäärärahaa 105 000 euroa ja vastaavasti hankkeelle tuloarvioksi 105 000 euroa.

 

TEKNINEN LAUTAKUNTA:

 

Teknisen johtajan ehdotus hyväksyttiin.

Kaupunginhallitus 03.09.2018 § 300

 

Oheismateriaali:

  • Avustuspäätös ja yhteenveto esitetystä määrärahamuutoksesta

 

KAUPUNGINJOHTAJA:

 

Kaupunginhallitus esittää, että valtuusto myöntää vuoden 2018 talousarvion investointiosaan teknisen lautakunnan hankkeelle "Lähiliikuntapaikkojen rakentaminen" 105 000 euron lisämäärärahan. Hankkeen tuloarvioksi hyväksytään 105 000 euroa.

 

KAUPUNGINHALLITUS:

 

Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.

Kaupunginvaltuusto 10.09.2018 § 72

 

KAUPUNGINHALLITUS:

 

Valtuusto myöntää vuoden 2018 talousarvion investointiosaan teknisen lautakunnan hankkeelle "Lähiliikuntapaikkojen rakentaminen" 105 000 euron lisämäärärahan. Hankkeen tuloarvioksi hyväksytään 105 000 euroa.

 

KAUPUNGINVALTUUSTO:

 

Kaupunginhallituksen ehdotus hyväksyttiin.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa