Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantali

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 10.09.2018/Pykälä 79

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kaupunginhallitus

§ 290

20.08.2018

Kaupunginvaltuusto

§ 79

10.09.2018

 

Valtuutettu Lauri Laineen ym. valtuustoaloite Rymättylän paloaseman rakentamisesta

 

161/00.07.01/2018

 

Kaupunginvaltuusto 26.02.2018 § 23

 

Valtuutettu Lauri Laine luki ja jätti valtuuston kokouksessa seuraavan 18 valtuutetun allekirjoittaman aloitekirjelmän:

 

"Naantalin kaupungin taloussuunnitelmassa vuonna 2017 oli vuodelle 2018 varattu 100 000 € Rymättylän paloaseman suunnitteluun. Kuitenkaan suunnittelurahaa ei ole vuoden 2018 talousarviossa. Kaikki asiantuntijat, myös Naantalin kaupungin, ovat samaa mieltä, että nykyiset tilat eivät ole edes välttävät. Vuoden 2017 taloussuunnitelman mukaan asema piti rakentaa vuonna 2019. Vuoden 2018 taloussuunnitelmista rakentaminen on kuitenkin poistettu. Varsinais-Suomen aluepelastuslaitos on lupautunut 20 vuoden vuokrasopimukseen ja lupautunut myös tekemään saman mittaisen sopimuksen Rymättylän VPK :n kanssa pelastus- ja ensivastetoiminnasta. Rymättylä tarvitsee palokuntansa ja paloaseman jo saariston tuntemisen ja myös iäkkään väestönsä takia.

 

Me allekirjoittaneet haluamme kaupungin ryhtyvän nopeasti suunnittelemaan ja tekemään sopimukset aseman rakentamiseksi vuonna 2019, kuten keskusteluissa kaupungin, aluepelastuslaitoksen ja palokunnan kesken on jo alustavasti suunniteltu."

 

KAUPUNGINVALTUUSTO:

 

Valtuustoaloite merkittiin vastaanotetuksi.

 

Kaupunginhallitus 12.03.2018 § 90

 

KAUPUNGINJOHTAJA:

 

Kaupunginhallitus lähettää valtuustoaloitteen tekniselle lautakunnalle sekä tilalaitokselle valmisteltavaksi ja mahdollisia toimenpiteitä varten.

 

KAUPUNGINHALLITUS:

 

Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.

 

Tekninen lautakunta 13.06.2018 § 60

 

Kiinteistöpäällikkö Pekka Alm 4.6.2018:

 

Rymättylän VPK:n nykyiset tilat ovat huonokuntoiset, kuten valtuustoaloitteessa todetaan. Uusien tilojen rakentamista vanhojen tilalle kokonaan uuteen paikkaan tulisi harkita ratkaisuna asiassa.

 

Tiloille on selkeästi tarvetta. Rymättylän VPK tarjoaa pelastuspalveluja laajasti Naantalin alueella. Alueen haasteena saariston vaikeat kulkuolosuhteet. Tarpeen on myöskin aluepelastuslaitos todennut paloasemaverkkoa suunnitellessaan. VPK-harrastus on tunnustettu lisäksi Rymättylän alueella tärkeänä nuorisotoimintamuotona.

 

Pelastustoiminta siirtyy ilmeisesti vuoden 2020 alussa maakuntien toteutusvastuulle. Samalla toimintatilojen vuokraamisesta päättäminen siirtyy Maakuntien Tilakeskus Oy:n tehtäväksi. Kaupungin on muutosten takia haasteellista sopia uuden paloaseman rakentamisesta ja pitkäaikaisesta vuokraamisesta.

 

Turun aluepelastuslaitos on myös laatinut paloasemasta jo hankesuunnitelmaluonnoksen. Mikäli kaupunki saisi varmuuden paloaseman pitkäaikaisesta vuokrasopimuksesta, olisi asema mahdollista rakentaa valtuustoaloitteen mukaisesti vuoden 2019 aikana edellyttäen riittävän rahoituksen myöntämistä hankkeelle vuoden 2019 talousarviossa.

 

Hankkeen toteutuskustannus on noin 1,4 miljoonaa euroa.

 

Naantalin kaupunki ottaa kantaa hankkeen toteuttamiseen valtuustoaloitteen mukaisesti investointien 2019 talousarvion laadinnan yhteydessä kuluvan vuoden aikana.

 

VS. TEKNINEN JOHTAJA:

 

Tekninen lautakunta päättää antaa kaupunginhallitukselle edellä olevan selvityksen Lauri Laineen Rymättylän paloaseman rakentamista koskevasta valtuustoaloitekysymyksestä.

 

KOKOUSKÄSITTELY

 

Merkittiin, että kiinteistöpäällikkö Pekka Alm oli läsnä kokouksessa tämän asian käsittelyn ajan.

 

TEKNINEN LAUTAKUNTA:

 

Vs. teknisen johtajan ehdotus hyväksyttiin.

 

Kaupunginhallitus 20.08.2018 § 290

 

KAUPUNGINJOHTAJA:

 

Kaupunginhallitus

 

  • merkitsee kiinteistöpäällikön ja teknisen lautakunnan valtuutettu Lauri Laineen ym. aloitteeseen antaman selvityksen tiedokseen ja saattaa sen valtuuston tietoon

  • ehdottaa valtuustolle, että valtuutettu Lauri Laineen ym. aloite merkitään loppuun käsitellyksi.

 

KAUPUNGINHALLITUS:

 

Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.

Kaupunginvaltuusto 10.09.2018 § 79

 

KAUPUNGINHALLITUS:

 

Kaupunginvaltuusto merkitsee kiinteistöpäällikön ja teknisen lautakunnan valtuutettu Lauri Laineen ym. aloitteeseen antaman selvityksen tiedokseen.

 

Valtuutettu Lauri Laineen ym. aloite merkitään loppuun käsitellyksi.

 

KAUPUNGINVALTUUSTO:

 

Kaupunginhallituksen ehdotus hyväksyttiin.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa