Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantali

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Vanhankaupungin toimikunta
Pöytäkirja 12.06.2018/Pykälä 5

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Vanhankaupungin toimikunta

§ 5

12.06.2018

 

Vanhankaupungin rannan yleissuunnitelman laatiminen

 

Vanhankaupungin toimikunta 12.06.2018 § 5

 

Kaupunginarkkitehti Oscu Uurasmaa 8.6.2018:

 

Kaupunginvaltuusto päätti talousarviokäsittelyn yhteydessä että vanhankaupungin rantaan laaditaan yleissuunnitelma. Asiaa käsiteltiin kaupunginhallituksen kokouksessa 23.4.2018 §156 allaolevan esityslistatekstin mukaisesti:

 

Vs. tekninen johtaja Mika Hirvi:

 

Vuoden 2018 talousarvion käyttötalousosassa on Liikenneväylät ja venesatamat -tulosalueella seuraava kirjaus:

 

"Määrärahaa korotetaan 75 000 eurolla: Laaditaan yleissuunnitelma (KH) Vanhankaupungin valaistuksen kehittämiseksi (tasokas valaistus, äänimaailma ym.) ja Vanhankaupungin lahden rannan käyttömahdollisuuksien laajentamiseksi messujen ja muiden tapahtumien järjestämistä varten. Nimetään hankkeelle ohjausryhmä, jossa on mukana kaavoituksen edustus."

 

Talousarviokirjaus sisältää KH-merkinnän.

 

Tekniset palvelut on valmistellut tarjouspyyntöä yleissuunnitelman laatimisesta sekä pyytänyt tarjouksen valo- ja äänimaailman suunnittelusta Veijonen Consulting Oy:ltä.

 

Yleissuunnitelma laaditaan tehtävän määrittelyn mukaisesti kolmella eri tarkastelutasolla, jotka ovat:

 

  • toimintojen määrittelyn alue

  • tarkemman suunnittelun alue

  • yksityiskohtaisen suunnittelun alue.

 

Kullekin tarkastelutasolle on määritelty suunniteltavat asiat sekä aluerajaus.

 

Suunnitelman sisältö on kuvattu tarkemmin tarjouspyynnössä. Yleissuunnitelmalle on asetettu 50 000 euron kattohinta. Suunnittelijan valinta tehdään hinnan (20 %) ja laadullisten tekijöiden (80 %) perusteella.

 

Oheismateriaali:

 

  • Tarjouspyyntöluonnos tehtävänmäärittelyineen (salainen JulkL 6 §:n 1 mom. kohdan 2 nojalla)

Veijonen Consulting Oy on antanut tarjouksen valo- ja äänimaailman suunnittelusta. Referenssikohteita ovat mm. Turun kaupungin Satusillat 2016 ja Satumainen Aurajoki 2017-2018. Tarjous sisältää yleissuunnitelman valo- ja äänisuunnitelmasta Naantalin Vanhankaupungin rannan alueella kustannusarvioineen. Tarjous oheistetaan.

 

LIITE C1, KH 23.4.2018 (salainen JulkL 7 §:n 2 mom. nojalla)

 

Tarjoushinta on 20 000 euroa (alv. 0 %). Kaupungin hankintaohjeen mukaan tavara- ja palveluhankinnoissa kaupunginhallitus voi antaa luvan suorahankintaan painavista syistä 20 000 euroon saakka.

 

Veijonen Consulting Oy on ollut aloitteellinen kyseisen työn suhteen ja työssä hyödynnetään heidän esittämiään ideoita. Veijonen Consulting Oy on myös osoittanut osaamistaan vastaavanlaatuisissa kohteissa Turun seudulla.

 

KAUPUNGINJOHTAJA:

 

Kaupunginhallitus

 

  • hyväksyy Veijonen Consulting Oy:n antaman tarjouksen Naantalin Vanhankaupungin ranta-alueen valo- ja äänimaailman suunnittelusta

 

  • valtuuttaa kaupunginjohtajan nimeämään Vanhankaupungin ranta-alueen yleissuunnitelmahankkeelle ohjausryhmän

 

  • merkitsee yleissuunnitelman tarjouspyyntöluonnoksen tiedokseen.

 

KOKOUSKÄSITTELY:

 

Merkittiin, että kaupunginlakimies Turo Järvinen oli läsnä kokouksessa asiantuntijana tämän asian käsittelyn aikana.

 

KAUPUNGINHALLITUS:

 

Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.

 

Tarjousten käsittely on vielä kesken. Tarjoukset ja tarjouspyyntö ovat lainsäädännön mukaisesti salaisia. Kaupunginarkkitehti esittelee niiden sisältöä kokouksessa.

 

KAUPUNGINARKKITEHTI:

 

Päätösesitys annetaan käydyn keskustelun jälkeen.

 

KOKOUSKÄSITTELY:

 

Merkitään tiedoksi, että Arto Sinkkonen poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana.

 

Käydyn keskustelun jälkeen esittelijä teki päätösehdotuksen seuraavasti:

 

Vanhankaupungin toimikunta merkitsee suunnittelutilanteen tiedokseen ja toteaa lausuntonaan että:

 

  • Vanhankaupungin suunnittelun tulee tapahtua vanhan arvokkaan rakennetun kulttuuriympäristön ja vanhojen rakennusten ja niitä kunnioittaen.

  • Venealtaitten veden laatu on tärkeä tekijä rannan viihtyisyyden kannalta ja siihen tulee suunnittelussa kiinnittää huomiota.

  • Tapahtumien määrää alueella ei tule lisätä liikaa, mutta niitten laatuun tulee kiinnittää erityistä huomiota.

 

VANHANKAUPUNGIN TOIMIKUNTA:

 

Kaupunginarkkitehdin päätösehdotus hyväksyttiin.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa