Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantali

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Koulutuslautakunta
Pöytäkirja 19.06.2018/Pykälä 51

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Koulutuslautakunta

§ 51

19.06.2018

 

Perusopetuksen laadun arviointikertomus lukuvuodelta 2017-2018

 

491/12.01.00/2018

 

Koulutuslautakunta 19.06.2018 § 51

 

Vs. johtava rehtori Vesa Malin

 

Naantalin kaupungin perusopetuksen kouluissa on juuri päättyneen lukuvuoden 2017-2018 aikana kehitetty toiminnan laatua

 

1.

arvioinnin

2.

opetussuunnitelman toteuttamisen ja

3.

opetus ja opetusjärjestelyt

 

Näiden kolmen osa-alueen kehittymistä on seurattu koulujen itsensä valitsemien mittareiden avulla. Liitteeseen on koottu koulujen itsearviointi, johtopäätökset ja toiminta näiden asioiden eteenpäin viemisestä.

 

LIITE B1, KOULLTK 19.6.2018

 

VT. SIVISTYSTOIMENJOHTAJA:

 

Koulutuslautakunta merkitsee perusopetuksen arviointikertomuksen tiedokseen.

 

KOULUTUSLAUTAKUNTA:

 

Vt. sivistystoimenjohtajan ehdotus hyväksyttiin.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa