Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantali

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 22.08.2018/Pykälä 84

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Tekninen lautakunta

§ 84

22.08.2018

 

Yhdyskuntatekniikan valmistunut hanke: Kreivin kiertoliittymä / Keskustakorttelit

 

Tekninen lautakunta 22.08.2018 § 84

 

Rakennusinsinööri Heikki Voutilainen 13.8.2018:

 

Naantalin kaupungin hallintosäännön mukaan yli 150 000 euron hankkeiden vastaanottotarkastuspöytäkirjat ja taloudelliset loppuselvitykset tulee toimittaa tiedoksi teknisen lautakunnan kautta kaupunginhallitukselle.

 

Kreivin kiertoliittymä kuuluu ns. Keskustakorttelit -kustannuspaikkaan.

Kreivin kiertoliittymän työt alkoivat vuonna 2017 ja valmistuivat kesäkuussa 2018. Vuoden 2017 talousarviossa Keskustakortteleille (Kreivin kiertoliittymälle) varattiin yhteensä 470 000 euron määräraha. Keskustakortteleille myönnettiin lisämääräraha 70 000 euroa 22.5.2017 (KV § 56). Vuoden 2018 talousarviossa Keskustakortteleille varattiin yhteensä 135 000 euron määräraha. Määrärahat jakaantuvat seuraavasti:

 

Alun perin oli tavoitteena saada urakka valmiiksi vuoden 2017 puolella, mistä johtuu vuodelle 2017 anottu lisämääräraha. Aikaisen talventulon ja kaukolämmön rakentamisongelmien johdosta urakka oli keskeytettävä talveksi 2017-2018 ja saatettava loppuun keväällä 2018. Vuoden 2017 määrärahasta jäi käyttämättä 132 674 €.

 

Kreivin kiertoliittymän rakentamisen toteutti Maanrakennusliike Isomäki Oy. Hanke käsitti Aurinkotien, Kreivinkadun ja Piispantien risteykseen tulleen kiertoliittymän päällysteineen ja kiveystöineen sekä linja-autojen siirron Aurinkotien varteen pois "Bunkkerin" vierestä. Urakka käynnistyi elokuussa 2017 ja vastaanotettiin 20.6.2018.

 

Hankkeen toteutuneiden kustannusten jakaantuminen:

- Urakkatarjoushinta

290 000 €

- Lisätyöt urakassa

n. 163 200 €

(sisältää mm. urakan ulkopuolisen asfaltoinnin)

(80 953 €)

- Valaistuksen rakentaminen, Naantalin Energia

n. 72 900 €

- Vesihuollon tarvikkeet ja omat työt

n. 93 900 €

- Työaikainen suunnittelu, mittaukset ja tarvikkeet

n. 32 600 €

- Pysäköintikatokset linja-autoille

n. 22 000 €

 

Hankkeen toteutuneet kustannukset:

- Katualueet

531 713 €

- Vesihuolto

142 891 €

Toteutuneet kustannukset yhteensä

674 604 €

 

Hankkeen määrärahat ylittyivät töiden keskeydyttyä talveksi 2017. Määrärahaylitys käsitellään eri pykälässä.

 

Yritysvaikutusten arviointi

 

Hanke on ollut tavanomaista kadunrakentamista, joka sijaitsee kaupungin pääkadun risteysalueella. Risteysalueen läheisyydessä toimii erilaisia yrityksiä. Hankkeessa rakennettu kiertoliittymä parantaa yritysten saavutettavuutta ja risteyksen liikenneturvallisuutta.

 

Liitteinä ovat urakan vastaanottotarkastuspöytäkirja ja taloudellisen loppuselvityksen pöytäkirja.

 

LIITTEET B2-B3, TEKLA 22.8.2018

 

TEKNINEN JOHTAJA:

 

Tekninen lautakunta merkitsee Kreivin kiertoliittymän rakentamisen taloudellisen loppuselvityksen tiedoksi ja lähettää sen edelleen kaupunginhallituksen käsiteltäväksi.

 

TEKNINEN LAUTAKUNTA:

 

Teknisen johtajan ehdotus hyväksyttiin.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa