Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantali

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 18.06.2018/Pykälä 247

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kaupunginhallitus

§ 247

18.06.2018

 

Luonnonmaan visio 2070

 

494/00.99.01/2018

 

Kaupunginhallitus 18.06.2018 § 247

 

Maankäyttöpäällikkö Elise Lehikoinen:

 

Toiminta- ja taloussuunnitelmassa 2018 - 2021 on kaupungin yhteiseksi tavoitteeksi määritelty mm. Luonnonmaan vetovoimatekijöiden vahvistaminen asuinpaikkana ja toimenpiteenä on seuraavaa:

 

"Laaditaan tulevaa osayleiskaavaa varten Luonnonmaan 2035 visio: suunnitelma Luonnonmaan alueen kehittämisestä: julkinen liikenne, varhaiskasvatus- ja koulupalvelut, merellisyyden tuominen asukkaiden ulottuville (Villan tilan käyttö), liikennejärjestelmä ja kaupalliset palvelut".

 

Maanmittauksen tulosalueella strategisena tavoitteena on vaikuttaminen väestönkasvuun ja Naantalin vetovoimaan. Mittarina on, että Luonnonmaan pitkän tähtäimen kehittämisvisio on työstetty. Vision laadintaa on valmisteltu kaupunginjohtajan elinkeino- ja maankäyttöryhmässä. Tulevaisuuden tutkimuskeskukselta on pyydetty tarjous Luonnonmaan visiosta 2070.

 

Tulevaisuuden tutkimuskeskus on osa Turun kauppakorkeakoulua ja Turun yliopistoa. Se kertoo olevansa Pohjoismaiden suurin tulevaisuuden tutkimukseen ja ennakointiin erikoistunut akateeminen tutkimuslaitos. Keskuksessa työskentelee yli 50 asiantuntijaa kolmessa eri toimipisteessä Turussa, Helsingissä ja Tampereella. Tulevaisuuden tutkimuskeskus on ollut vetämässä Turun keskustavision laadintaa.

 

Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen tarjous on liitteenä.

 

LIITE C1, KH 18.6.2018 (ei julkinen JulkL 7 §:n 2 momentin nojalla)

 

Tarjouksen mukaan projektin aikana Luonnonmaan saarelle laaditaan innovatiivinen ja tulevaisuuden näkymiä uudistava visio, joka antaa tavoitteet alueen kaikenlaiselle kehittämiselle ja myös yleiskaavan muuttamiselle. Visio on alueen mahdollisuuksia etsivä. Se valmistuisi tarjouksen mukaan helmikuun 2019 aikana.

 

Tarjous sisältää seuraavat neljä vaihetta:

 

1

Toimintaympäristön tarkastelu työn pohjaksi

 

Aluksi Tulevaisuuden tutkimuskeskus laatii kirjallisen toimintaympäristön tarkastelun, jota käytetään ennakkomateriaalina. Se jaetaan visioryhmälle sekä luottamuselinten jäsenille ennen ensimmäistä kokoontumista. Kirjallinen toimintaympäristön tarkastelu täydentyy jatkotyöskentelyn perusteella näkemyksillä, jotka ulkoisessa toimintaympäristössä korostuvat Luonnonmaan saaren tapauksessa. Visioryhmälle annetaan niin ikään ennen työpajatyöskentelyn käynnistymistä ennakkotehtävä.

 

2

Työpajatyöskentely: kolme laajennetun visioryhmän työpajaa

 

Työpajatyöskentelyn on suunniteltu etenevän seuraavasti:

 

1) Visiotyöpaja 08/ 2018:

a) lähtötilanteen kartoitus ja ennakkotehtävän purku: haasteet, ongelmat ja unelmat

b) ideoiden tuottaminen

 

2) Visiotyöpaja täydennettynä luottamushenkilöillä ym. 09/ 2018:

Haasteet ja unelmat - edellisen työpajan tulokset ja niiden jalostaminen

 

3) Visiotyöpaja täydennettynä kiinnostuneilla kaupunkilais- ym. viiteryhmillä (avoin kutsu) 10/ 2018:

Tulevaisuuskuva-verstas - Luonnonmaa 2050, 2070 tai 2100

 

Toiseen visioryhmän työpajaan osallistuvat luottamushenkilöt (mm. valtuusto) ja kolmas visioryhmän työpaja on avoin kaupunkilaisille ja muille viiteryhmille. Visiotyöpajoissa on kolme Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen fasilitoijaa.

 

3

Neljä visioryhmän kokousta

 

Tulevaisuudentutkimuksen asiantuntija toimii visioryhmän puheenjohtajana. Lisäksi visioryhmän kokouksiin osallistuu kaksi tulevaisuudentutkimuksen asiantuntijaa.

 

4

Lyhyt loppuraportti

 

Loppuraportti sisältää toimintaympäristön analyysin, metodikuvaukset, työpajojen ja kokousten sisällön, johtopäätökset ja vision. Työpajojen ja visioryhmän kokousten materiaali kirjoitetaan puhtaaksi ja työpajoista kirjoitetaan lyhyt kuvaus osaksi raporttia.

 

Työpajat ja kokoukset toteutetaan osallistavilla tulevaisuudentutkimuksen menetelmillä. Tarjous sisältää työpajojen valmistelutyöt (ml. toimintaympäristön analyysi ja ennakkotehtävä) ja niiden fasilitoinnin, visioryhmän kokousten suunnittelun ja toteutuksen yhteistyössä tilaajan kanssa sekä loppuraportin. Tarjouksen kokonaishinta on 20 000 euroa (+ alv. 24 %). Arvonlisäveron kanssa kokonaiskustannukset ovat 24 800 euroa.

 

Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen tarjoukseen ei sisälly ideoiden ja suunnitelmien visualisointia. Maankäytön suunnitelmien visualisointi on erittäin tärkeä osa ideoiden konkretisointia ja niiden välittämistä edelleen. Siksi esitetään, että tämä osuus tilattaisiin erikseen arkkitehtitoimistolta, joka osallistuu visioryhmän työhön ja jolla on edellytykset tuottaa ideoista karttoja ja havainnekuvia. Tarjoukset tästä osuudesta pyydetään kolmelta arkkitehtitoimistolta.

 

Työnä on osallistua Luonnonmaan vision 2070 laatimiseen. Visioprojekti toteutetaan kolmen työpajana ja neljänä visioryhmän kokouksena. Tehtävänä on tuottaa työpajoihin virikemateriaalia sekä havainnollistaa ja konkretisoida Luonnonmaan visiota. Loppuraporttiin tulee tuottaa ainakin 10 havainnekuvaa ja 5 teemakarttaa, joita työstetään visioryhmän kokouksissa. Arkkitehtitoimiston valinta suoritetaan hinnan perusteella.

 

Luonnonmaan vision laadinta esitetyllä tavalla nojaa siihen, että työn keskiössä on visioryhmä, joka sitoutuu tiiviiseen työskentelyyn. Se kokoontuu kerran kuussa 7 kertaa (3 työpajaa + 4 kokousta). Siihen tulisi kutsua jäseniksi sellaisia eri toimijoiden edustajia, jotka ovat halukkaita käyttämään aikaansa ja asiantuntemustaan Luonnonmaan mahdollisuuksien löytämiseen uudella tavalla. Visioryhmä ei päätä mistään. Se tuottaa vain materiaalia päätöksenteolle. Visioryhmään esitetään kutsuttaviksi seuraavien tahojen edustajat:

 

  • Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen nimeämä puheenjohtaja

  • kaupunginhallituksen edustus, 2 henkilöä

  • rakennusteollisuus / rakennusliikkeen / kiinteistökehityksen edustaja

  • telakkateollisuuden / suurteollisuuden edustaja

  • ympäristökysymysten asiantuntija / yliopistomaailman / tutkimuksen edustaja

  • tulevaisuuden liikennemuotojen asiantuntija

  • luontomatkailun osaaja

  • yhdistysten edustaja

  • Kultaranta Resortin edustaja

 

Asiantuntijat

  • kaupunkisuunnittelu

  • tekniset palvelut

  • Naantalin Matkailu

  • kulttuuri/koulu- ja päiväkotitoiminta

  • elinkeinot

  • visualisoiva arkkitehtikonsultti

  • Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen 2 asiantuntijaa

  • kaupunginjohtaja

  • maankäyttöpäällikkö

 

Visiotyöpajoihin 2 ja 3 esitetään kutsuttaviksi ainakin seuraavat tahot:

 

Visiotyöpaja 2

 

  • luottamushenkilöt: kaupunginvaltuusto, kaupunginhallitus, konsernijaosto, lautakunnat

  • Muumimaailma

  • Naantalin kylpylä

  • Naantalin Energia

  • Naantalin Satama

  • kaupunginjohtajan johtoryhmä

  • teknisten palvelujen johtoryhmä

 

Visiotyöpaja 3

 

  • Luonnonmaan yhdistykset

  • Luonnonmaan yrittäjät

  • Luonnonmaan asukkaat

  • Luonnonmaan maanomistajat

  • opettajat, Naantalin kaupungin

  • Suomen Asuntomessut

  • arkkitehtiopiskelijat

  • Varsinais-Suomen liitto

 

Visioryhmän työn kulusta raportoidaan säännöllisesti konsernijaostolle.

 

Kokoukset alkavat virikkeellisellä alustuksella ja etenivät keskustellen, menetelmiä sovelletaan tarpeen mukaan. Alustukset on tarkoitus toteuttaa niin, että ne ovat kaikille julkisesti kuultavissa, joko ihan perinteisesti tai netin kautta.

 

Kaupungin hankintaohjeen mukaan tavara- ja palveluhankinnoissa kaupunginhallitus voi antaa luvan suorahankintaan painavista syistä 20 000 euroon saakka.

 

Tulevaisuuden Tutkimuskeskus omaa Luonnonmaan vision 2070 tuottamisprosessin vaatimaa hyvää ja laajaa erityisosaamista sekä näkemystä pitkän tähtäimen innovatiivisesta pohdinnasta. Sillä on kokemusta vastaavanlaisista onnistuneista projekteista mm. Turun keskustavision laadinnassa. Lisäksi sillä on paikallisena toimijana alueen tuntemusta, josta on hyötyä työssä.

 

KAUPUNGINJOHTAJA:

 

Kaupunginhallitus

 

  • hyväksyy liitteen mukaisen Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen antaman tarjouksen Luonnonmaan saaren visioprojektista

  • päättää, että seuraavilta arkkitehtitoimistoilta pyydetään tarjoukset Luonnonmaan vision havainnollistamisesta: Lundén Architecture Company, Schauman Arkkitehdit Oy, Sigge Arkkitehdit Oy ja Emmi Keskisarja & Janne Teräsvirta Arkkitehtitoimisto & Company Oy

  • valtuuttaa kaupunginjohtajan nimeämään Luonnonmaan vision 2070 visioryhmän siten, että siihen kutsutaan edellä luetellut tahot.

 

KOKOUSKÄSITTELY:

 

Merkittiin, että maankäyttöpäällikkö Elise Lehikoinen ja kaupunginarkkitehti Oscu Uurasmaa olivat läsnä kokouksessa tämän asian käsittelyn ajan.

 

Merkittiin, että edellä selostustekstissä mainitun visioryhmän kokoonpano on tarkennettu seuraavaksi:

 

  • Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen nimeämä puheenjohtaja

  • kaupunginhallituksen edustus, 3 henkilöä

  • rakennusteollisuus / rakennusliikkeen / kiinteistökehityksen edustaja

  • telakkateollisuuden / suurteollisuuden edustaja

  • ympäristökysymysten asiantuntija / yliopistomaailman / tutkimuksen edustaja

  • tulevaisuuden liikennemuotojen asiantuntija

  • luontomatkailun osaaja

  • yhdistysten edustaja

  • Kultaranta Resortin edustaja

  • kaupan edustaja

 

Kaupunginjohtaja muutti kokouksessa ehdotuksensa kuulumaan seuraavasti:

 

Kaupunginhallitus

 

  • hyväksyy liitteen mukaisen Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen antaman tarjouksen Luonnonmaan saaren visioprojektista

  • päättää, että seuraavilta arkkitehtitoimistoilta pyydetään tarjoukset Luonnonmaan vision havainnollistamisesta: Lundén Architecture Company, Schauman Arkkitehdit Oy, Sigge Arkkitehdit Oy, Emmi Keskisarja & Janne Teräsvirta Arkkitehtitoimisto & Company Oy sekä Muuan Oy

  • valtuuttaa kaupunginjohtajan nimeämään Luonnonmaan vision 2070 visioryhmän siten, että siihen kutsutaan edellä luetellut tahot.

 

KAUPUNGINHALLITUS:

 

Kaupunginhallitus päätti kaupunginjohtajan muutetun ehdotuksen mukaisesti hyväksyä liitteen mukaisen Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen antaman tarjouksen Luonnonmaan saaren visioprojektista.

 

Seuraavilta arkkitehtitoimistoilta pyydetään tarjoukset Luonnonmaan vision havainnollistamisesta: Lundén Architecture Company, Schauman Arkkitehdit Oy, Sigge Arkkitehdit Oy, Emmi Keskisarja & Janne Teräsvirta Arkkitehtitoimisto & Company Oy sekä Muuan Oy.

 

Kaupunginjohtaja valtuutettiin nimeämään Luonnonmaan vision 2070 visioryhmä siten, että siihen kutsutaan edellä luetellut tahot.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa