Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantali

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 04.06.2018/Pykälä 226

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kaupunginhallitus

§ 226

04.06.2018

 

Luvan antaminen palvelukodin johtajan viran täyttämiseen

 

452/01.02.00/2018

 

Kaupunginhallitus 04.06.2018 § 226

 

Hoito- ja vanhuspalvelujen johtaja Taina Lahtiola ja perusturvajohtaja Iiro Pöyhönen:

 

Palvelukodin johtaja on irtisanoutunut tehtävästään ryhmäkotien, sekä laitoshoidon yksikön lähiesimiehenä siten, että hänen viimeinen virassaolopäivä on 26.5.2018.

 

Ryhmäkoteja on yhteensä viisi: Rymättylän Katavakodin Onnela, Aurinkosäätiön tiloissa ryhmäkodit Alli, Sylvi ja Ellen, sekä Velkualla Kummelin ryhmäkoti. Katavakodin Jannela on laitoshoidon yksikkö. Hoitopaikkoja on yhteensä 89 ja vakinaisia työntekijöitä on yksiköissä palvelukodin johtajan lisäksi 58 henkilöä.

 

Ryhmäkodeissa ja laitoshoidon yksikössä asuu hoidon tarpeiltaan erilaisia ikäihmisiä, jonka johdosta esimieheltä ja henkilökunnalta edellytetään laajaa kokonaisnäkemystä geriatrisista asiakkaista ja potilaista. Geriatrinen kuntoutus on hoito- ja vanhuspalveluissa keskeisessä roolissa ikäihmisten kotona selviytymisen tukemisessa. Kuntoutusta kehitetään hoito- ja vanhuspalvelujen palveluketjuissa ja myös ryhmäkodit, sekä Jannela ovat tässä kehitystyössä mukana.

 

Lähiesimiehen tärkeänä tehtävänä on henkilöstön johtaminen. Lähiesimiehen tuella ja ohjauksella autetaan henkilöstöä vastaamaan hoitotyön ammatillisiin haasteisiin, mahdollistetaan kehittämistyö ja varmistetaan käytössä olevien resurssien järkevä optimointi ja siten osaltaan toiminnan taloudellisuus.

 

Palvelukodin johtajan toimenkuvaan sisältyy henkilöstön johtamisen lisäksi toimintayksikön johtaminen ja yhteistyössä oman esimiehensä kanssa talouden suunnittelu ja seuranta, päätösten valmistelu, yksikön asiakasmaksuista vastaaminen, yhteistyö sidosryhmien kanssa, sekä asiakkaiden ja omaisten tapaaminen, ohjaus, neuvonta ja tiedottaminen. Työskentelynsä tukena palvelukodin johtajalla on esimiehen lisäksi hoito- ja vanhuspalvelujen johtoryhmä.

 

Pätevyysvaatimuksena tehtävään on soveltuva ammattikorkeakoulututkinto tai aiempi opistoasteinen tutkinto, ja lisäksi riittävä työkokemus ikäihmisten palveluista ja esimiestyöstä.

 

Henkilöstöjohtaminen ja jokapäiväisen hoitotyön johtaminen näin hajallaan olevissa yksikössä on haasteellista. Siksi on tärkeää, että eri yksiköissä voidaan jakaa vastuuta. Kokonaisvastuu on kuitenkin oltava palvelukotien johtajalla, eikä sitä ole mahdollista työnjaollisin keinoin eikä ostopalveluin toteuttaa. Sen vuoksi on perusteltua, että nyt avoimeksi tuleva palvelukodin johtajan virka voidaan täyttää mahdollisimman pian.

 

Pyydämme kaupunginhallitukselta, että palvelukodin johtajan virka (vakanssi nro 1552001) saadaan täyttää.

 

KAUPUNGINJOHTAJA:

 

Kaupunginhallitus antaa sosiaali- ja terveyspalveluille luvan palvelukodin johtajan viran (vakanssi no 1552001) täyttämiseen.

 

KOKOUSKÄSITTELY:

 

Merkittiin, että henkilökunnan edustaja Henry Palomäki oli läsnä kokouksessa tämän asian käsittelyn ajan.

 

KAUPUNGINHALLITUS:

 

Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa