Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantali

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 04.06.2018/Pykälä 224

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Yhteistyötoimikunta

§ 30

31.05.2018

Kaupunginhallitus

§ 224

04.06.2018

 

Liukuvan työajanseurannan 30.4.2018 saldojen korvaaminen

 

445/01.00.00/2018

 

Yhteistyötoimikunta 31.05.2018 § 30

 

Vs. henkilöstöpäällikkö Eila Hulkkonen

 

Henkilöstöpalveluissa sekä kaupunginjohtajan johtoryhmässä on valmisteltu esitystä uusiksi liukuvan työajan ohjeiksi sekä määritelty esitys liukuvan työajan ulkopuolelle jäävistä viranhaltijoista ja työntekijöistä.

 

Tällä hetkellä voimassa olevan pääsäännön mukaan liukuvassa työajassa on noudatettu Kvtes 2017 määräyksiä -6 - + 20 tunnin liukumista. Tästä ovat olleet poikkeuksena ns. teoreettisessa liukumassa olleet johtavat viranhaltijat ja työntekijät (max. saldo + 100 tuntia). Johtavien viranhaltijoiden +100 saldoraja on ollut käytössä myös sellaisilla työntekijöillä, joille se 1.5.2018 alkaen voimaan tulevan kvtes -sopimusmääräyksen mukaan ei enää kuulu. Osalla näistä työntekijöistä on 30.4.2018 tilanteen mukaan kertynyt paljon saldoja, joten ennen kuin sopimuksen mukainen max. +40 tunnin liukuma voidaan ottaa käyttöön, on päätettävä toimenpiteistä, joilla saldorajojen ylittävät tunnit tasataan. Samassa yhteydessä on tarkasteltava myös johtavien viranhaltijoiden tuntien tasaaminen. Asia perustuu paitsi Kvtes-sopimuksen määräyksiin myös työsuojelullisiin näkökohtiin (työaikojen seuranta, työkuormitus).

 

Saldojen tasaamisen tapoja ja vaihtoehtoja on käsitelty kaupunginjohtajan johtoryhmässä.

 

Saldojen tasaamisen tavaksi ehdotetaan seuraavaa:

 

1. Ne viranhaltijat tai työntekijät, joiden saldoraja alenee +100 tunnista +40 tuntiin saldot tasataan +30 tuntiin

 

2. Johtavassa asemassa olevien saldot tasataan +70 tuntiin.

 

3. Saldot tasataan seuraavalla tavalla:

 

a) Ensisijaisesti saldot pyritään tasaamaan 30.9.2018 mennessä antamalla saldovapaata (liukumavapaata). Esimies tekee asiasta päätöksen.

 

b) Mikäli erityisen poikkeuksellisista tai painavista syistä johtuen saldovapaiden antaminen ei ole ollut mahdollista 30.9.2018 mennessä, voi toimialajohtaja tai kaupunginjohtaja keskusteltuaan henkilöstöpäällikön kanssa tehdä päätöksen saldojen maksamisesta korottamattomana tuntipalkkana.

4. Esimiehen tulee työsuojelun näkökulmasta arvioida työkuormitusta ja resursseja erityisesti silloin kun saldoraja jatkuvasti ylittää +40 tuntia tai +100 tuntia.

 

Yhteistyötoimikunnan kokouksessa esitellään tarkempi tilastoyhteenveto saldojen tilanteesta 30.4.2018.

 

EHDOTUS:

Yhteistyötoimikunta käy asiasta keskustelun sekä lähettää asian edelleen kaupunginhallituksen päätettäväksi.

 

PÄÄTÖS:

Ehdotus hyväksyttiin.

Kaupunginhallitus 04.06.2018 § 224

 

KAUPUNGINJOHTAJA:

 

Kaupunginhallitus vahvistaa liukuvan työajan seurantaa koskevat saldojen tasaamistavat selostusosassa esitetyn mukaisesti.

 

KOKOUSKÄSITTELY:

 

Merkittiin, että henkilökunnan edustaja Henry Palomäki oli läsnä kokouksessa tämän asian käsittelyn ajan.

 

KAUPUNGINHALLITUS:

 

Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa