Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantali

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 13.06.2018/Pykälä 67

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Tekninen lautakunta

§ 67

13.06.2018

 

Luonnonmaan paineviemärin ja vesijohdon saneeraus, taloudellinen loppuselvitys

 

480/10.05.04.00/2018

 

Tekninen lautakunta 13.06.2018 § 67

 

Vesihuoltopäällikkö Esa Saarre 5.6.2018:

 

Luonnonmaan paineviemärin ja vesijohdon saneeraus toteutettiin vuosien 2015-2017 aikana. Suunnitelma toteutettiin yleissuunnitelmatasoisena ja kustannusarvion laatimisella. Aluksi tarkoituksena oli saneerata ainoastaan paineviemäri välillä Kultarannan koulu- Linnavuori. Kaivutöiden edetessä työtä laajennettiin myös huonokuntoisen vesijohdon saneerauksen osalle välille Kultarannan koulu- Pulmusentien osuus. Työn laajetessa alkuperäisiin suunnitelmiin nähden myös alkuperäiset kustannuslaskelmat eivät olleet enää ajan tasalla.

 

Määrärahaa on myönnetty vuosille 2015-2017 hankkeelle yhteensä 330 000 euroa alkuperäisen kustannusarvion mukaisesti. Lisämäärärahaa kustannuspaikalle haettiin vuoden 2017 aikana 55 000 euroa.

 

Lopulliset kustannukset ovat:

 

Suunnittelutyön kustannukset

6 733

Henkilöstökustannukset

75 742

Konekeskus, kuljetuskustannukset

42 662

Ulkopuoliset työt, koneurakointi

90 093

Rakennusmateriaalit

123 933

Muut kustannukset (sopimuskorvaukset, sähkö ym)

2 837

Yhteensä

342 000

 

 

VS. TEKNINEN JOHTAJA:

 

Tekninen lautakunta merkitsee tiedoksi Luonnonmaan paineviemärin ja vesijohdon saneeraus hankkeen taloudellisen loppuselvityksen ja lähettää sen edelleen kaupunginhallituksen käsittelyyn.

 

TEKNINEN LAUTAKUNTA:

 

Vs. teknisen johtajan ehdotus hyväksyttiin.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa