Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantali

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sosiaali- ja terveyslautakunta
Pöytäkirja 17.05.2018/Pykälä 21

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Sosiaali- ja terveyslautakunta

§ 21

17.05.2018

 

Sosiaali- ja terveyslautakunnan perusavustukset vuodelle 2018

 

Sosiaali- ja terveyslautakunta 17.05.2018 § 21

 

Talouspäällikkö Airi Laurila

 

Sosiaali- ja terveyslautakunnan avustusohjesäännön mukaan lautakunta voi hakemuksesta myöntää perusavustuksia sosiaalista hyvinvointia ja terveyden edistämistä tukeville rekisteröidyille yhteisöille ja yhdistyksille, joiden kotipaikka on Naantalin kaupunki tai joiden toiminnan kohde on Naantalissa. Toiminnan on oltava kaikille avointa ja vapaaehtoisuuteen perustuvaa ja toiminnan tulee olla vakiintunutta. Perusavustuksella tuetaan yhdistyksen vuotuista toimintaa.

 

Sosiaali- ja terveyslautakunnan talousarviossa 2018 on varattu yhdistysten perusavustuksiin 15 000 euroa. Yhdistysten perusavustukset olivat haettavina 29.3.2017 kello 15.00 mennessä.

 

Yhdistysten avustamisen selkeyttämiseksi on sovittu, että pääsääntöisesti yksi toimielin tukee yhtä yhdistystä eikä avustusrahoja myönnetä samalle yhdistykselle eri lautakuntien kautta. Avustuksia myöntävien toimielinten valmistelijat ovat käyneet läpi saapuneet hakemukset ja sopineet hakemusten käsittelystä seuraavaa:

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnalle osoitetuista hakemuksista Pelastakaa Lapset ry:n ja Suomen Punisen ristin Naantalin osaston hakemukset siirrettiin sosiaali- ja terveyslautakunnan käsiteltäviksi. Sosiaali- ja terveyslautakunnalle osoitettu NaaVa ry:n hakemus siirrettiin koulutuslautakunnan käsiteltäväksi.

 

Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tuli määräaikaan mennessä 19 hakemusta, joista yksi saapui myöhässä ( Turun Seudun Parkinson Yhdistys ). Kaikki yhdistykset eivät ole toimittaneet kaikkia pyydettyjä liitteitä kokoukseen mennessä. Ennen avustuksen maksamista yhdistysten on toimitettava puuttuvat liitteet ja uusien yhdistysten tulee osoittaa toiminnan käynnistyminen ja vakiintuminen.

 

Liitteenä on yhdistelmä avustushakemuksista ja esitys myönnettävistä avustuksista. Lautakunnan jäsenet voivat tutustua avustusanomuksiin etukäteen sosiaali- ja terveysvirastossa sekä kokouspäivänä palvelupisteessä.

 

LIITE B2, SOTE-LTK 17.5.2017

 

Määräaikaan mennessä saapuneet perusavustusanomukset:

 

Yhdistys

Euroa

Naantalin Vanhusten Tuki ry

6 000,00

Eläkeliitto Naantalin Yhdistys ry

900,00

Naantalin Eläkeläiset ry

1 500,00

Eläkeliitto Rymättylän yhdistys ry

700,00

Naantalin Seniorit ry

700,00

Eläkeliitto Lemu-Askainen-Velkua yhdistys ry

300,00

Lounaisrannikon Senioriopettajat ry

400,00

Killin Kehitysvammaisten Tuki ry

2 000,00

Naantalin Seudun Päihdeongelmaisten Tuki - Waihtoehto ry

6 400,00

sullekans ry

3 500,00

Suomen Punainen Risti Naantalin osasto

800,00

Naantalin Pelastakaa Lapset ry

1 500,00

MLL Naantalin yhdistys ry

1 000,00

MLL Merimaskun yhdistys ry

500,00

Liikuntaseura Naantali - LiiNa ry

300,00

Naantalin Seudun Reumayhdistys ry

600,00

Varsinais-Suomen mielenterveysomaiset-FinFami ry

1 000,00

Turun Seudun Yksinhuoltajat ry

800,00

Yhteensä

28 900,00

 

 

PERUSTURVAJOHTAJA:

 

Sosiaali- ja terveyslautakunta myöntää yhdistyksille perusavustuksina 15 000 euroa seuraavasti:

 

Yhdistys

Euroa

Naantalin Vanhusten Tuki ry

5 000,00

Eläkeliitto Naantalin Yhdistys ry

570,00

Naantalin Eläkeläiset ry

570,00

Eläkeliitto Rymättylän yhdistys ry

570,00

Naantalin Seniorit ry

570,00

Eläkeliitto Lemu-Askainen-Velkua yhdistys ry

200,00

Lounaisrannikon Senioriopettajat ry

200,00

Killin Kehitysvammaisten Tuki ry

1 500,00

Naantalin Seudun Päihdeongelmaisten Tuki - Waihtoehto ry

-

sullekans ry ( vuokrana 2 000 euroa ja maksuosoituksena 1 100 euroa )

3 100,00

Suomen Punainen Risti Naantalin osasto

570,00

Naantalin Pelastakaa Lapset ry

450,00

MLL Naantalin yhdistys ry

570,00

MLL Merimaskun yhdistys ry

480,00

Liikuntaseura Naantali - LiiNa ry

150,00

Naantalin Seudun Reumayhdistys ry

400,00

Varsinais-Suomen mielenterveysomaiset-FinFami ry

-

Turun Seudun Yksinhuoltajat ry

100,00

Yhteensä

15 000,00

 

SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA:

 

Perusturvajohtajan ehdotus hyväksyttiin.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa