Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantali

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta
Pöytäkirja 03.05.2018/Pykälä 5

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta

§ 5

03.05.2018

 

Kohdeavustukset kulttuuritoimintaan

 

71/02.04.03.01/2018

 

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 03.05.2018 § 5

 

Vapaa-aikatoimen sihteeri Maija Puolakanaho

Museonjohtaja Anne Sjöström

 

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan ohjesäännön mukaan lautakunta voi hakemuksesta myöntää yksilöityjä kohdeavustuksia kulttuuritapahtumien järjestämiseen sekä muiden kertaluontoisiksi tai vakiintumattomiksi katsottavien hankkeiden toteuttamiseen. Avustus voidaan myöntää kulttuuritoimintaa harjoittaville rekisteröidyille yhdistyksille ja säätiöille, joiden kotipaikka on Naantalin kaupunki tai joiden kulttuuritoiminnan kohde on Naantalin kaupunki.

 

Kohdeavustusten käsittelyssä huomioon otettavat seikat:

 

-

Kohdeavustusten painopiste on lapsille ja nuorille suunnatussa toiminnassa sekä kulttuurituotteissa, joiden kohderyhmänä ovat kuntalaiset tai laajempi yleisö

-

Konserti kuuluvat kuorojen perustoimintaan eli niihin ei myönnetä kohdeavustusta

-

Saaristoalueen perinsteiset vuodenaika- ja markkinatapahtumat kuuluvat saaristolautakunnan jakamien avustusten piiriin

 

Kulttuurilautakunnan jaettavana oleva avustussumma on koko vuodelle

22 000 €, josta jaetaan sekä perus- että kohdeavustukset.

 

Kulttuurialan yhdistysten kohdeavustuksia haettiin 29.3.2018 klo 15.00 mennessä. Määräaikana jätettiin 13 anomusta. Näistä Turun Laivastokilta ry:n anomus on siirretty kaupunginhallitukselle.

 

Avustusanomuksista laadittu yhdistelmä on tallennettu sähköiseen kokoushallintaan.

 

Saapuneet kohdeavustukset:

 

Anoja, käyttötarkoitus

Anottu €

 

 

Helianthus ry

500

-Yhdessä-konsertin (29.4. Turussa) kuluihin

 

 

 

Merimasku-Seuran jaos, Merimaskun teatteri

1 100

-Kollolan kotiseututalolla järjestettävän koko perheen tapahtuman kuluihin

-näyttämötaiteen kurssin kouluttajien palkkioihin ja muihin kuluihin

 

 

 

Naantalin Kamarikuoro ry

1 000

-40-vuotisjuhlakabareen palkkioihin, vuokriin ja muihin kuluihin

 

 

 

Naantalin Kulttuuritaloyhdistys ry

1 500

-Lucia-kuoron palkkioihin ja materiaalihankintoihin

-yhdistyksen myyntipöytien ja -katosten korjaukseen

 

 

 

Naantalin Laulajat ry

300

-kevätkonsertin vuokraan ja kuluihin

 

 

 

 

Naantalin Taidemuseon Kannatusyhdistys ry

1 500

-Kesti-Maarian kesänäyttelyn materiaaleihin

-Jarkko Peltosen näyttelyn vuokraan, materiaaleihin ja julisteen suunnitteluun/painatukseen

 

 

 

Naantalin teatteriyhdistys ry

3 000

-Erik Rauthovista kertovan näytelmän kuluihin

 

 

 

Raision ja Naantalin Pohjola-Norden ry

1 000

-Visa mig vägen -musiikkidraamaesityksen kuluihin

 

 

 

Rymättylä-Seura ry

500

Pakinaisten Punarannan laituritapahtuman kuluihin

 

 

 

Rymättylä-Seura ry / Perinnetoimikunta

950

-Aahollin kesänäyttelyn kuljetus- ja järjestelykuluihin

-yhteislaulutilaisuuden kuluihin

 

 

 

Röölän kylätoimikunta ry

1 500

-Elämää Röödilässä -perinnekirjan painamiseen

 

 

 

Röölänranta-yhdistys ry

1 800

-Heta Saarelaisen taidenäyttelyn kuluihin

-Silliperinnekeskus Dikselin pihan asfalttiin maalattavien kuvien kuluihin

 

 

 

Yhteensä anottu

14 650

 

MUSEONJOHTAJA:

 

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päättää jakaa kohdeavustuksina kulttuuriyhdistyksille yhteensä 7 830 euroa seuraavasti:

 

Avustuksen saaja, käyttötarkoitus

 

euroa

Merimasku-Seuran jaos, Merimaskun teatteri

700

-Kollolassa elokuussa järjestettävän koko perheen tapahtuman kuluihin

 

 

 

Naantalin Kulttuuritaloyhdistys ry

1 380

-Lucia-kuoron kynttilöihin, kruunuun, kankaiden ja tarvikkeiden hankintaan

 

-myyntipöytien ja -katosten korjaustyöhön ja materiaaleihin

 

 

 

Naantalin Taidemuseon Kannatusyhdistys ry

850

-Kesti-Maarian kesänäyttelyn materiaaleihin

 

-Jarkko Peltosen Valoa ja vahvaa viivaa -näyttelyn julisteen suunnitteluun ja painatukseen

 

 

 

Naantalin teatteriyhdistys ry

1 500

-Rauthovi-näytelmän tarpeistoon ja markkinointikustannuksiin

 

 

 

Raision ja Naantalin Pohjola-Norden ry

1 000

-Pyhä Birgitta -musiikkidraamaesityksen kuluihin

 

 

 

Rymättylä-Seura ry

200

-Pakinaisten Punarannan yhteislaituritapahtuman kuluihin

 

 

 

Rymättylä-Seura ry / Perinnetoimikunta

200

-Aahollin pihalla järjestettävän yhteislaulutilaisuuden kuluihin

 

 

 

Röölän kylätoimikunta

1 000

-Elämää Röödilässä -perinnekirjan painatukseen

 

 

 

Röölänranta-yhdistys

1 000

-Heta Saarelaisen taidenäyttelyn kuluihin

 

 

KULTTUURI- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA:

 

Museonjohtajan ehdotus hyväksyttiin.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa