Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantali

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta
Pöytäkirja 03.05.2018/Pykälä 14

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta

§ 14

03.05.2018

 

Valtuutettu Lauri Laineen ym. valtuustoaloite nuorisovaltuuston ja nuorisotyötä tekevien toimijoiden yhteistyöstä

 

359/00.07.01/2018

 

Kaupunginhallitus 19.12.2016 § 440

 

 

 

815/00.07.01/2016

 

Kaupunginvaltuusto 12.12.2016 § 112

 

Valtuutettu Lauri Laine luki ja jätti valtuuston kokouksessa seuraavan 11 valtuutetun allekirjoittaman aloitekirjelmän:

 

"Valtakunnankin tasolla on kuultu hälyttäviä merkkejä nuorten pahoinvoinnista. Pahoinvointia on havaittavissa myös Naantalissa. Naantalinkin tulee havahtua ja lisätä toimintaa, jolla estetään syrjäytymistä.

 

Osa nuorisosta kokoontuu ja viettää aikansa toreilla ja turuilla, koulujen ja päiväkotien pihoilla, vaikka kaupungilla on tiloja ja toimijoita. Kaikki eivät viihdy nuorisolle järjestetyissä tiloissa eikä erilaisissa harrastuksissa, koska eivät koe toimintaa mieleisekseen. Nuorisotoimintaa tekevät ja toimintaa tarvitsevat eivät kohtaa.

 

Nuorisotyöstä puuttuu nuorison 'sielunelämää' ymmärtävä taho.

 

Jotta näitä nuorison elämisen tyylin ymmärtäjiä ja tekijöitä löydetään, on järjestettävä Naantalin kaupungin nuorisoneuvoston ja nuorisotyötä tekevien toimijoiden yhteinen tilaisuus/seminaari, missä etsitään ja poistetaan esteitä nuorten kiinnostukselle, missä haetaan kannustimet ja ohjelmat miten toimitaan, missä päätetään teoista ja sitten myös tehdään niin, että nuoria saadaan kokoontumaan nuorisolle järjestettyihin tiloihin sekä innostumaan heille järjestettävästä toiminnasta pois kaduilta ja kulmilta."

 

KAUPUNGINVALTUUSTO:

 

Valtuustoaloite merkittiin vastaanotetuksi.

 

Kaupunginhallitus 19.12.2016 § 440

 

KAUPUNGINJOHTAJA:

 

Kaupunginhallitus lähettää valtuustoaloitteen sivistysvirastolle valmisteltavaksi ja mahdollisia toimenpiteitä varten.

 

KAUPUNGINHALLITUS:

 

Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.

 

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 03.05.2018 § 14

 

Vapaa-aikatoimenpäällikkö Eija Laurila

 

Naantalin uusi nuorisovaltuusto kokoontui keskustelemaan naantalilaisten päättäjien kanssa 8.2.2018. Nuorisovaltuuston jäsenistön lisäksi paikalla oli koko nuorisotoimen henkilöstö sekä noin kymmenen luottamushenkilöä ja virkamiestä.

 

Nuoret olivat valmistelleet paljon asioita keskustelun alustukseksi. Keskustelussa käytiin läpi ensi asioita, jotka voisivat olla nuorten mielestä Naantalissa paremmin. Nuorilla oli paljon ajatuksia myös siitä, mitkä toiminnat Naantalissa on hyvin järjestetty ja mikä palvelutaso olisi hyvä säilyttää.

 

Keskustelussa käytiin läpi seuraavia asioita

 

Mitä parannettavaa Naantalissa on:

-

Lisää liikuntamahdollisuuksia nuorille. Nuorilla ja muilla naantalilaisilla on hyvät urheilumahdollisuudet Naantalissa, mutta kunnollisia koripallokenttiä ei löydy. Samoin hyväkuntoiset hiihtoladutkin sijaitsevat pääosin Suopellon pururadalla.

-

Enemmän julkista liikennettä Naantaliin. Linjat Naantalin keskustasta Turkuun ovat loistavat, mutta kaupungin sisäiseen liikenteeseen voisi lisätä linjoja esim. Immasiin ja Luonnonmaalle.

-

Nuorisotilat ovat hyvässä mallissa Naantalissa, mutta keskustasta puuttuu oleskelupaikka nuorille.

-

Bussipysäkkien yhteyteen olisi hyvä saada lisää pyöräparkkeja, joihin pyörät voisi jättää turvallisesti.

-

Naantalin Vanhassakaupungissa ja Naantalin rannassa olisi hyvä olla yhteinen linja rakennuksilla; tuo alue on kaupungin käyntikortti.

-

Mopoilijoille paikka. Nuorisovaltuuston kokouksessa 1.2.2018 päätettiin, että nuorisovaltuusto tukee toiminnallaan juuri perustetun Naantalin Mopoilijat ry:n toimintaa.

-

Osa-aikatyötä kaupungilta toivotaan nuorille myös talviaikaan.

 

Hyviä asioita Naantalissa:

-

On hyvä asia, että on kaksi yläkoulua ja monta alakoulua Naantalin lapsille ja nuorille. Tämä mahdollistaa hyvän oppimisympäristön ja pienemmät oppilasmäärät kouluihin.

-

Kauppoja on Naantalissa monia ja hyvien yhteyksien lähellä. Nuortenkin on helppo päästä niihin ilman moottoriajoneuvoja.

-

Pankkipalvelut Naantalissa mahdollistavat pankkiasioimisen kotikaupungissa.

-

Nuorisotilat ovat siistit ja mukavat.

-

Fölin linjat 6,7 mahdollistavat hyvät bussiyhteydet Turkuun ja pysäkitkin ovat tarpeeksi hyvän matkan päässä.

-

Naantalin terveydenhuolto on loistavaa ja asiakaspalvelu on nopeaa ja mukavaa.

-

Harrastusmahdollisuudet omassa kaupungissa ovat runsaat ja monipuoliset.

-

Koirapuistot ovat siistit ja helppojen reittien varrella.

 

Keskustelu oli vilkasta ja sitä käytiin hyvässä hengessä. Aikuiset olivat hyvin kiinnostuneita nuorten ajatuksista ja yhdessä todettiinkin, että tällaisia tilaisuuksia on hyvä järjestää jatkossakin. Nuorisotoimen osalta tiivis yhteistyö nuorisovaltuuston kanssa jatkuu mm. säännöllisesti pidettävien kokousten myötä.

 

VAPAA-AIKATOIMEN PÄÄLLIKKÖ:

 

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päättää antaa kaupunginhallitukselle edellä olevan selvityksen tiedoksi ja ehdottaa kaupunginhallitukselle, että se merkitsisi selvityksen tietoonsa ja ehdottaisi kaupunginvaltuustolle, että valtuutettu Lauri Laineen ym. valtuustoaloite nuorisovaltuuston ja nuorisotyötä tekevien toimijoiden yhteistyöstä merkitään loppuun käsitellyksi.

 

KULTTUURI- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA:

 

Vapaa-aikatoimen päällikön ehdotus hyväksyttiin.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa