Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantali

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 07.05.2018/Pykälä 179

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kaupunginvaltuusto

§ 40

23.04.2018

Kaupunginhallitus

§ 179

07.05.2018

 

Varavaltuutettu Esa Vahteran ym. valtuustoaloite avoimen sääaseman rakentamisesta Naantalin Kauroillle

 

325/00.07.01/2018

 

Kaupunginvaltuusto 23.04.2018 § 40

 

Varavaltuutettu Esa Vahtera luki ja jätti valtuuston kokouksessa seuraavan kuuden valtuutetun allekirjoittaman aloitekirjelmän:

 

"Naantalin suurimpia tulonlähteitä on matkailu; laajasti ottaen kaikki ympäri vuoden Naantalissa vierailevat ihmiset. Mennyt talvi on hyvä esimerkki kaupungin tekemästä työstä, jäälle auratut reitit sekä tehdyt ladut niin naantalilaisten kuin vierailijoidenkin eteen, toi paljon myönteistä kuvaa Naantalista monelle.

 

Talvella jäällä liikkuessa monille tulee myös pettymyksiä kovan tuulen ja/tai pakkasen takia ja päivän retki keskeytyy jo alkumetreillä ...

 

Nyt kesä lähestyy, eikä pakkasesta tarvitse mahdollisesti enää murehtia, tuulesta kylläkin ...

 

Ehdotan, että Naantalin kaupunki rakentaa Kauroille sääaseman, joka välittää avointa dataa Naantalin kaupungin sivuille. Näin jokainen ulkoilemaan lähtijä; talvella hiihtäjät, kävelijät, luistelijat ja pilkkijät sekä kesällä melojat, soutajat ja veneilijät, voivat tarkistaa valitsevan ulkoilusään ja varustautua sen mukaan. Kaupungin sivuilta olisi siten nähtävissä aina Väskin aukolla vallitseva säätila.

 

Tuulen suunnan ja nopeuden tiedolla on suuri merkitys ulkoilijoille, talvella tärkein tieto on pakkasen purevuus. Sääasemalla tulee olemaan positiivinen vaikutus monille Naantalissa vieraileville sekä myös naantalilaisille itselleen.

 

Tässä alla esimerkki Nauvossa olevasta yksityisestä sääasemasta, toivottavasti saadaan sellainen myös Naantaliin."

 

Oheismateriaali:

  • Aloitteeseen liittyvä kuva Nauvon sääaseman havainnoista

 

KAUPUNGINVALTUUSTO:

 

Valtuustoaloite merkittiin vastaanotetuksi.

Kaupunginhallitus 07.05.2018 § 179

 

KAUPUNGINJOHTAJA:

 

Kaupunginhallitus lähettää valtuustoaloitteen teknisille palveluille valmisteltavaksi ja mahdollisia toimenpiteitä varten.

 

KAUPUNGINHALLITUS:

 

Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa