Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantali

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 16.04.2018/Pykälä 144

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kaupunginhallitus

§ 33

05.02.2018

Kaupunginhallitus

§ 78

12.03.2018

Kaupunginhallitus

§ 144

16.04.2018

 

Teknisen johtajan viran täyttäminen

 

95/01.02.00/2018

 

Kaupunginhallitus 05.02.2018 § 33

 

Vs. henkilöstöpäällikkö Eila Hulkkonen:

 

Tekninen johtaja Kimmo Suonpää on irtisanoutunut virastaan 1.3.2018 alkaen.

 

Teknisen johtajan keskeisenä avaintehtävänä on mm. huolehtia toimialan toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta sekä kehittää johtamista ja huolehtia organisaation toimivuudesta sekä yhteistoiminnan tuloksellisuudesta ja huolehtia toimialan sisäisen valvonnan asianmukaisesta järjestämisestä. Tekninen johtaja koordinoi maankäytön ja teknisen infrastruktuurin kehittämistä siten, että kaavoitusohjelma, yhdyskuntatekniikan rakentamisohjelmat ja asunto- ja työpaikkarakentamisen palveluinvestoinnit sovitetaan yhteen toistensa kanssa. Teknisen johtajana tehtävänä on varmistaa, että tekninen toimiala ja sen tulosalueet edistävät kaupungin tavoitteiden toteutumista seutuyhteistyössä suunniteltaessa seudun maankäyttöä, asumista, liikennejärjestelmiä sekä valmisteltaessa ja toteutettaessa seudullisia yhteiskuntatekniikan hankkeita. Vastuualueelle kuuluu myös vesihuoltotoiminnasta vastaaminen.

 

Tekninen johtaja toimii teknisen lautakunnan esittelijänä ja työnantajan edustajana.

 

Hallintosäännön 6. luvun 51 §:n kohdan 2.1 mukaan teknisen johtajan valitsee kaupunginhallitus. Haastattelutilaisuuteen osallistuvat kaupunginjohtaja, vs. henkilöstöpäällikkö, kaupunginhallituksen pöytäkunta, teknisen lautakunnan puheenjohtaja sekä ympäristö - ja rakennuslautakunnan puheenjohtaja.

 

Hallintosäännön 6. luvun 49 §:n mukaan palvelussuhteeseen ottava viranomainen päättää viran kelpoisuusvaatimuksista ja tekee tarvittaessa kelpoisuusvaatimuksiin muutokset. Täyttölupa-asian yhteydessä ja ennen viran aukijulistamista esitetään viran kelpoisuusvaatimuksiksi seuraavaa: "Tehtävään soveltuva ylempi korkeakoulututkinto sekä hyvä perehtyneisyys teknisen toimialan tehtäviin ja kunnallishallintoon."

 

KAUPUNGINJOHTAJA:

 

Kaupunginhallitus päättää antaa hallintopalveluille luvan teknisen johtajan viran (vakanssi nro 1700001) hakumenettelyn käynnistämiseen ja nimeää keskuudestaan edustajat ehdokkaiden haastattelutilaisuuteen.

 

Viranhaltijoiden puolesta haastattelutilaisuuteen osallistuvat kaupunginjohtaja ja vs. henkilöstöpäällikkö.Teknisen lautakunnan sekä ympäristö- ja rakennuslautakunnan puheenjohtajat kutsutaan haastattelutilaisuuteen.

 

Kaupunginhallitus vahvistaa teknisen johtajan viran kelpoisuusehdot seuraavasti: "Tehtävään soveltuva ylempi korkeakoulututkinto sekä hyvä perehtyneisyys teknisen toimialan tehtäviin ja kunnallishallintoon."

 

KOKOUSKÄSITTELY:

 

Merkittiin, että henkilökunnan edustaja Henry Palomäki oli läsnä kokouksessa tämän asian käsittelyn ajan.

 

KAUPUNGINHALLITUS:

 

Kaupunginhallitus päätti nimetä edustajansa teknisen johtajan viran hakijoiden haastattelutilaisuuteen maaliskuun alun kokouksessaan.

 

Muilta osin kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.

Kaupunginhallitus 12.03.2018 § 78

 

Teknisen johtajan viran hakuilmoitus on julkaistu Turun Sanomissa, Helsingin Sanomissa, Aamulehdessä sekä työvoimahallinnon mol.fi-sivustoilla ja insinoorityot.fi-portaalissa. Viran hakuaika päättyi 1.3.2018.

 

Oheismateriaali:

  • Yhteenveto hakijoista

 

Haastateltaviksi on kutsuttu seuraavat henkilöt: * * * * * * * *, * * * * * * * *, * * * * *, * * * * * * *, * * * * * * * *, * * * * * * * ja * * * * * * * * * * * *. Haastattelutilaisuudet pidetään 19.3 ja 20.3.2018.

 

Haastattelujen perusteella haastatteluryhmä päättää soveltuvuusarviointeihin lähetettävistä hakijoista.

 

KAUPUNGINJOHTAJA:

 

Kaupunginhallitus nimeää edustajansa teknisen johtajan viran hakijoiden haastattelutilaisuuksiin 19.3 ja 20.3.2018.

 

Haastatteluihin osallistuvat lisäksi kaupunginjohtaja, vs. henkilöstöpäällikkö, teknisen lautakunnan puhenjohtaja, ympäristö- ja rakennuslautakunnan puheenjohtaja sekä Psykologitiimi Päämäärä Oy:n edustajat.

 

KOKOUSKÄSITTELY:

 

Merkittiin, että henkilökunnan edustaja Henry Palomäki oli läsnä kokouksessa tämän asian käsittelyn ajan.

 

KAUPUNGINHALLITUS:

 

Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.

 

Haastatteluihin osallistuu kaupunginhallituksen pöytäkunta.

Kaupunginhallitus 16.04.2018 § 144

 

Vs. henkilöstöpäällikkö Eila Hulkkonen:

 

Teknisen johtajan virkaan haastateltiin 19.3 ja 20.3.2018 seitsemän henkilöä: * * * * * * * *, * * * * * * *, * * * * *, * * * * * * *, * * * * * * * *, * * * * * * * ja * * * * * * * * * *.

 

Haastatteluihin osallistuivat luottamushenkilöistä Markku Tuuna, Vilhelm Junnila, Sirpa Hagsberg, Toni Forsblom, Hanna Gustafsson, Heini Jalkanen, Mirva Maine, Saara Seppälä, Tero Tavio, Annika Urpolahti, Martti Jaanto ja Harri Laine sekä viranhaltijoista Jouni Mutanen ja Eila Hulkkonen.

 

Haastattelujen jälkeen soveltuvuusarviointiin lähetettiin * * * * * * * *, * * * * * * * ja * * * * * * *.

 

Psykologitiimi Päämäärä Oy:n Sanna Tapojärvi-Rasi esitteli arvioinnin tulokset 9.4.2018. Tilaisuuteen osallistuivat luottamushenkilöistä Markku Tuuna, Vilhelm Junnila, Sirpa Hagsberg, Hanna Gustafsson, Heini Jalkanen, Jan Lindström, Mirva Maine, Mikko Rönnholm, Tero Tavio, Annika Urpolahti ja Jasper Wilenius sekä viranhaltijoista Jouni Mutanen ja Eila Hulkkonen.

 

Teknisen johtajan sekä kaupungin johtoryhmän palkkaus on tällä hetkellä määritelty tehtäväkohtaisina palkkoina. Teknisen johtajan viran palkkausta esitetään nyt muutettavaksi kokonaispalkaksi. Samalla todetaan tarve ottaa valmisteluun erityisesti toimialajohtajien palkkauksen muuttaminen tehtäväkohtaisista palkoista kokonaispalkkaukseen syksystä 2018 lukien.

 

KAUPUNGINJOHTAJA:

 

Kaupunginhallitus valitsee teknisen johtajan virkaan kuuden kuukauden koeajalla diplomi-insinööri, rakennusinsinööri (AMK) Reima Ojalan.

 

Reima Ojala täyttää viran kelpoisuusehdot. Ojalaa pidetään hakemuksen, haastattelun sekä soveltuvuusarvioinnin perusteella hakijoista tehtävään pätevimpänä ja soveltuvimpana.

 

Kaupunginhallitus päättää vahvistaa teknisen johtajan kokonaispalkaksi 6 500 euroa kuukaudessa.

 

KOKOUSKÄSITTELY:

 

Merkittiin, että henkilökunnan edustaja Henry Palomäki oli läsnä kokouksessa tämän asian käsittelyn ajan.

 

KAUPUNGINHALLITUS:

 

Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa