Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantali

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 23.04.2018/Pykälä 27

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kaupunginhallitus

§ 74

12.03.2018

Kaupunginvaltuusto

§ 27

23.04.2018

 

Talousarvion 2017 ylitykset

 

566/02.02.00/2017

 

Kaupunginhallitus 12.03.2018 § 74

 

Kaupunginkamreeri Juha Heinonen:

 

Seuraava kaupunginvaltuuston kokous on huhtikuussa, mutta tilinpäätöksen käsittely edellyttää, että ylitysluvat vuoden 2017 talousarvioon käsitellään valtuustossa ennen tilinpäätöksen hyväksymistä. Seuraavat vuoden 2017 määrärahojen ylitykset esitetään kaupunginvaltuuston hyväksyttäviksi:

 

Käyttötalousosa

 

Sivistyspalvelut

 

Koulutuslautakunta on 13.2.2018 päättänyt tehdä eräitä määrärahasiirtoja talousarvion 2017 määrärahojen kesken ylitysten kattamiseksi. Päätös on perustunut antamaani täytäntöönpanomääräysten tulkintaan. Ohjaus on kuitenkin ollut virheellistä, koska tilivuoden päättymisen jälkeen ei määrärahamuutoksia voida käsitellä vaan määrärahoille tulee hakea ylityslupa.

 

Perustelujen mukaan ylitystarpeet aiheutuvat vuoden vaihteen jälkeen tehdyistä eläkemaksukirjauksista, jotka perustuvat Kevan tilinpäätösennusteeseen.

 

Tulosalue

Määräraha

Ylityslupa KV
29.1.2018 § 4

Määrärahasiirto koulutusltk
13.2.2018 § 10

Ylitys
yhteensä

 

 

 

 

 

Sivistystoimen hallinto

409 821

1 179

765

1 944

Varhaiskasvatus

9 348 394

218 114

24 323

242 437

Lukiokoulutus

2 355 833

13 854

1 919

15 773

 

Henkilöstöhallinto

 

Edellä mainittuun virheelliseen tulkintaan perustuen on kaupunginhallitus 22.1.2018 kattanut henkilöstöhallinnon tulosalueen vuoden 2017 talousarvion 8 181 euron ylityksen muiden lakkautetun yleisjaoston tulosalueiden säästöillä.

 

Asia on käsiteltävä ylityksenä ja peruste on työterveyshuollon menojen kasvu. Toteutunut ylitys on pienentynyt 2 601 euroon.

 

Investointiosa

 

Kaupunginhallitus, maanosto

 

Maanostoon oli vuoden 2017 talousarviossa varattu 500 000 euroa. Määrärahaa korotettiin 890 000 eurolla, jolloin muutettu määräraha oli 1 390 000 euroa. Tehtyjen päätösten mukainen vuoden 2017 toteutunut käyttö oli 1 410 000 euroa, joten määräraha on ylittynyt 20 000 eurolla.

 

Sosiaali- ja terveyslautakunta, laboratorion verenkuvan analysaattori

 

Ylitys on 2 345 euroa.

 

Tekninen lautakunta, Kailon silta

 

Ylitys on 585 euroa

 

Aluekohteet, Kuormatien kunnallistekniikka

 

Tekninen lautakunta 7.3.2018 § 13

 

Talouspäällikkö Pirjo Kankaristo 26.2.2018:

 

Teknisen lautakunnan vuoden 2017 investointihankkeena toteutettiin aluekohteena Kuormatien kunnallistekniikan rakentaminen. Kohde oli vuosikohde. Hankkeelle oli varattu talousarviossa 2017 yhteensä 450 000 euron määräraha. Onnistuneen urakkakilpailun tuloksena arvioitiin hankkeen toteutuskustannuksiksi 230 000 euroa, määrärahan muutos käsiteltiin kaupunginvaltuustossa 22.5.2017 § 56. Syksyn aikana hankkeessa jouduttiin suorittamaan ennakoitua suurempi massanvaihto. Kaupunginvaltuusto palautti 27.9.2017 § 77 hankkeelle takaisin määrärahaa yhteensä 50 000 euroa. Tilinpäätösvaiheessa havaittiin, että hankkeen syksyn määrärahan muutos ei ollut riittävä. Hankkeen määrärahat ylittyivät noin 3 700 euroa, toisaalta hanke toteutui noin 166 300 euroa alle alkuperäisen talousarvion määrärahan.

 

VS. TEKNINEN JOHTAJA:

 

Tekninen lautakunta esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle talousarvoin 2017 investointihankkeen Kuormatien kunnallistekniikka määrärahan ylityksen hyväksymistä.

 

TEKNINEN LAUTAKUNTA:

 

Vs. teknisen johtajan ehdotus hyväksyttiin.

 

Rahoitusosa

 

Korkomenot

 

Myönnetyn 50 000 euron lisämäärärahan lisäksi korkomenot ovat ylittyneet 22 342 eurolla. Menot perustuvat velkakirjojen ja johdannaisten ehtoihin.Lisäksi kirjauskäytäntö on muuttunut niin, että kuntatodistusten negatiivinen korko on kirjattu korkotuotoiksi eikä korkomenojen oikaisuksi.

 

Antolainaus

 

Kaupunki on maksanut palautuskelpoisia liittymismaksuja, joihin ei talousarviossa ole varauduttu. Ylitystarve 25 930 euroa.

 

KAUPUNGINJOHTAJA:

 

Kaupunginhallitus esittää, että kaupunginvaltuusto hyväksyy seuraavat vuoden 2017 talousarvion määrärahojen ylitykset:

 

 

Ylitys euroa

 

 

Käyttötalousosa

 

 

 

Henkilöstöhallinto

2 601

Sivistystoimen hallinto

765

Varhaiskasvatus

24 323

Toisen asteen koulutus (lukio)

1 919

 

 

Investointiosa

 

 

 

Kaupunginhallitus, maanosto

20 000

Sosiaali- ja terveyslautakunta,
laboratorio

2 345

Tekninen lautakunta, Kailon silta

585

Aluekohteet, Kuormatien
kunnallistekniikka

3 700

 

 

Rahoitusosa

 

 

 

Korkomenot

22 342

Maksetut liittymismaksut

25 930

 

 

KOKOUSKÄSITTELY:

 

Merkittiin, että henkilökunnan edustaja Henry Palomäki oli läsnä kokouksessa tämän asian käsittelyn ajan.

 

KAUPUNGINHALLITUS:

 

Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.

Kaupunginhallitus 23.4.2018 § 13

 

Kaupunginkamreeri Juha Heinonen 20.4.2018:

 

Kaupunginhallitus päätti 5.2.2018 § 42 seuraavaa:

 

"Kaupunginhallitus hyväksyy kaupunginhallituksen alaisten tulosalueiden 149110 'Satama' 2 314 euron ylityksen ja 147110 'Omaisuuden luovutusvoitto tai -tappio' 60 000 euron ylityksen kattamisen 'Asiahallinnon' ja 'Hallinnon' määrärahojen säästöillä hallintojohtajan esityksen mukaisesti."

 

Ylitysten perustelut

 

Omaisuuden luovutusvoitto tai -tappio

 

Talousarviovuonna on sopimusteitse tehty yksi noin 21 000 euron sopimussakkosaatavan alaskirjaus, maksettu vuokrataloyhtiölle luovutetun tontin puhdistuskustannuksia 25 000 euroa ja pienempiä vastaavia tontinluovutuksiin liittyviä kuluja sekä kiinteistöjen arviointikustannuksia. Näihin ei talousarviossa ollut varauduttu.

 

Satama

 

Tulosalueelle myönnettiin talousarvioon 2017 määrärahaa 12 658 euroa, mistä ulkoista menoa 12 000 euroa, jolla oli tarkoitus ostaa sopimuksen mukaan satamayhtiöltä liikennetilastoja. Tilaus keskeytettiin keväällä 2017.

 

Vuoden aikana on kuitenkin jouduttu Liikennevirastolle maksamaan vuoden 2016 kalataloustarkkailun kustannuksia 12 276 euroa, mistä aiheutuu ylitystä 2 314 euroa, koska tarkoitukseen ei ole huomattu varata määrärahaa (ei ole jokavuotinen kustannus). Kustannuksen katsotaan kuuluvan kaupungille, joka omistaa vesialueen.

 

Kaupunginhallituksen käsittely 5.2.2018 perustui antamaani virheelliseen tulkintaan ylitysten käsittelemiseen vuodenvaihteen jälkeen - tällöin ei enää voida määrärahoja muuttaa vaan toteutumat tulee käsitellä ylityksinä.

 

Tilintarkastajat ovat usean vuoden ajan edellyttäneet, että kaikki ylitykset on käsiteltävä valtuustossa ennen tilinpäätöksen käsittelyä.

 

Tutustuessani kaupunginvaltuuston 23.4.2018 esityslistaan ja tarkastellessani käsiteltävänä olevia muita ylityksiä totesin, että kaupunginhallituksen em. päätöksen sisältö on saatettava valtuuston käsiteltäväksi.

 

Ehdotan kaupunginhallitukselle, että kaupunginhallitus täydentäisi valtuuston esityslistan asiakohdan "Talousarvion 2017 ylitykset" päätösehdotusta seuraavasti:

 

Kaupunginhallitus esittää, että valtuusto hyväksyy tulosalueen "Satama" 2 314 euron ja tulosalueen "Omaisuuden luovutusvoitto tai -tappio" 60 000 euron ylitykset.

 

KAUPUNGINJOHTAJA:

 

Kaupunginhallitus päättää täydentää ehdotustaan kaupunginvaltuuston esityslistan 23.4.2018 asiakohdan "Talousarvion 2017 ylitykset" osalta seuraavasti:

 

Kaupunginhallitus esittää, että valtuusto hyväksyy tulosalueen "Satama" 2 314 euron ja tulosalueen "Omaisuuden luovutusvoitto tai -tappio" 60 000 euron ylitykset.

 

KAUPUNGINHALLITUS:

 

Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.

 

Kaupunginvaltuusto 23.04.2018 § 27

 

Kaupunginkamreeri Juha Heinonen:

 

Kaupunginhallitus päätti vuoden 2017 tilinpäätöksen käsittelyn yhteydessä 9.4.2018 § 127 esittää, että korkomenojen lisäylitys 107,27 euroa esitetään valtuuston hyväksyttäväksi. Määrä on lisätty kaupunginhallituksen 12.3.2017 § 74 tekemään korkomenojen ylitysesitykseen, joka oli 22 342 euroa

 

KAUPUNGINHALLITUS:

 

Kaupunginvaltuusto hyväksyy seuraavat vuoden 2017 talousarvion määrärahojen ylitykset:

 

 

Ylitys euroa

 

 

Käyttötalousosa

 

 

 

Henkilöstöhallinto

2 601

Sivistystoimen hallinto

765

Varhaiskasvatus

24 323

Toisen asteen koulutus (lukio)

1 919

Satama

2 341

Omaisuuden luovutusvoitto tai -tappio

60 000

 

 

Investointiosa

 

 

 

Kaupunginhallitus, maanosto

20 000

Sosiaali- ja terveyslautakunta,
laboratorio

2 345

Tekninen lautakunta, Kailon silta

585

Aluekohteet, Kuormatien
kunnallistekniikka

3 700

 

 

Rahoitusosa

 

 

 

Korkomenot

22 449,27

Maksetut liittymismaksut

25 930

 

KAUPUNGINVALTUUSTO:

 

Kaupunginhallituksen ehdotus hyväksyttiin.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa