Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantali

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 23.04.2018/Pykälä 25

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kaupunginhallitus

§ 130

09.04.2018

Kaupunginvaltuusto

§ 25

23.04.2018

 

Omavelkaisen takauksen myöntäminen Turun seudun puhdistamo Oy:lle poistoputken kapasiteetin tehostamiseksi

 

280/02.04.07/2018

 

Kaupunginhallitus 09.04.2018 § 130

 

Kaupunginlakimies Turo Järvinen:

 

Turun seudun puhdistamo Oy:n 16.2.2018 pidetyssä ylimääräisessä yhtiökokouksessa hyväksyttiin yhtiön hallituksen esityksen mukaisesti poistoputken kapasiteetin tehostaminen. Yhtiökokous esittää nyt edelleen yhtiön neljälle suurimmalle osakkeenomistajalle kuntien omavelkaisen takauksen myöntämistä hankkeen rahoitukselle. Naantalin kaupunki omistaa yhtiön osakkeista 6,1 % (812 osaketta).

 

Kattava kuvaus hankkeesta on esitetty oheismateriaalina olevan ylimääräisen yhtiökokouksen pöytäkirjan kohdassa 6, "Poistoputken kapasiteetin tehostaminen".

 

Oheismateriaali:

  • Saatekirje ja pöytäkirja yhtiökokouksesta 16.2.2018

 

Saatekirjeessä Turun seudun puhdistamo Oy:n yhtiökokous pyytää kohteliaimmin yhtiökokouksen päätöksen mukaisesti, että Turun, Kaarinan, Raision ja Naantalin kaupungit myöntävät Turun seudun puhdistamo Oy:n myöhemmin tarjouskilpailun perusteella valittujen luotonantajien hyväksi omavelkaiset takaukset yhtiön enintään 30 000 000 euron määräisille lainoille poistoputkihankkeen toteuttamiseksi seuraavin ehdoin:

 

  • Lainat voidaan nostaa yhdessä tai useammassa erässä viimeistään 31.12.2020 ja

  • laina-aika saa olla enintään 40 vuotta ja

  • takausvastuun määrä lainan jäljellä olevasta pääomasta, koroista ja luotto-sopimuksen mukaisista muista kuluista jakautuu seuraavasti: Turun kaupunki 72,0 %, Kaarinan kaupunki 12,8 %, Raision kaupunki 8,1 % ja Naantalin kaupunki 7,1 % ja

  • että takauksille ei vaadita takausprovisiota ja

  • että Turun, Kaarinan, Raision ja Naantalin kaupungin asiassa toimivaltainen päätöksentekoelin valtuuttaa kaupunginjohtajansa päättämään takaukselle vaadittavasta kuntalain 129 §:n mukaisesta riittävän vastavakuuden määrästä ja, että Turun, Kaarinan, Raision ja Naantalin kaupunginjohtajat pääsevät yksimielisyyteen yhtiöltä kuntalain 129 §:n mukaisesti vaadittavien riittävien vastavakuuksien määrästä toukokuun loppuun 2018 mennessä.

 

Kuntalain (410/2015) 129 §:n mukaan kunnan myöntämä laina, takaus tai muu vakuus ei saa vaarantaa kunnan kykyä vastata sille laissa säädetyistä tehtävistä. Kunta ei saa myöntää lainaa, takausta tai muuta vakuutta, jos siihen sisältyy merkittävä taloudellinen riski. Kunnan edut tulee turvata riittävän kattavilla vastavakuuksilla. Hallituksen esityksen (HE 268/2014) mukaan merkittävänä taloudellisena riskinä voitaisiin pitää esimerkiksi tilannetta, jossa takausvastuun realisoituminen vaarantaisi kunnan koko toiminnan tai vastaisi suuruudeltaan muutoin huomattavaa osaa kunnan talousarviosta. Edellytysten täyttyminen tulisi arvioida jokaisen toimenpiteen osalta erikseen. Toimenpiteitä tehtäessä kunnan edut tulee turvata riittävän kattavilla vastavakuuksilla. Tällä tarkoitetaan sitä, ettei vaadittavien vastavakuuksien tarvitse kattaa koko takaukseen liittyvää riskiä, vaan kunnan riskien hallinnan näkökulmasta riittävän osan.

 

Kunnan on itse määritettävä vaadittavien vastavakuuksien suuruus ottaen huomioon olemassa olevan riskin todennäköisyys ja laajuus. Lisäksi kunnan on tapauskohtaisesti harkittava, kuuluuko toimenpide kunnan toimialaan.

 

Kyseessä olevan toiminnan voidaan katsoa perustuvan kunnan velvoitteisiin ja luonnolliseen monopoliasemaan markkinoilla. Kuntalain hallituksen esityksen (HE 268/2014) mukaan kilpailutilanteessa markkinoilla hoidettaviksi ei katsota sellaisia tehtäviä, joissa toiminta perustuu lakiin perustuvaan monopoliasemaan tai luonnolliseen monopoliasemaan sekä tällaiseen toimintaan välittömästi liittyvään toimintaan vaikka toiminta täyttäisikin muutoin esimerkiksi elinkeinotoiminnan edellytykset. Lakiin perustuvia monopoleja ovat hallituksen esityksen mukaisesti muun muassa vesihuoltotoiminta laitoksen toiminta-alueella. Edellä mainituilla perusteilla takauksen antamisen voidaan katsoa kuuluvan kunnan toimialaan eikä takauksen antamiselle ko. ehdoin voitane katsoa olevan ongelmaa myöskään EU:n valtiontukisäännösten kannalta.

 

KAUPUNGINJOHTAJA:

 

Kaupunginhallitus esittää edelleen kaupunginvaltuustolle, että Naantalin kaupunki myöntää Turun seudun puhdistamo Oy:n myöhemmin tarjouskilpailun perusteella valittujen luotonantajien hyväksi omavelkaisen takauksen yhtiön enintään 30 000 000 euron määräisille lainoille poistoputkihankkeen toteuttamiseksi seuraavin ehdoin:

 

  • Lainat voidaan nostaa yhdessä tai useammassa erässä viimeistään 31.12.2020.

  • Laina-aika saa olla enintään 40 vuotta.

  • Takausvastuun määrä lainan jäljellä olevasta pääomasta, koroista ja luotto-sopimuksen mukaisista muista kuluista jakautuu seuraavasti: Turun kaupunki 72,0 %, Kaarinan kaupunki 12,8 %, Raision kaupunki 8,1 % ja Naantalin kaupunki 7,1 % .

  • Takauksille ei vaadita takausprovisiota.

 

Samalla kaupunginvaltuusto edellyttää, että ennen takauksen antamista Turku, Kaarina, Raisio ja Naantali sopivat toukokuun 2018 loppuun mennessä kuntalain 129 §:n mukaisesti vaadittavista riittävistä vastavakuuksista.

 

KOKOUSKÄSITTELY:

 

Merkittiin, että Jan Lindström poistui kokouksesta yhteisö- ja osallisuusjäävinä tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Jääviyden perusteena oli, että Lindströmin puoliso toimii Turun Seudun Puhdistamo Oy:n hallituksen varajäsenenä.

 

Merkittiin, että kaupunginkamreeri Juha Heinonen oli läsnä kokouksessa asiantuntijana tämän asian käsittelyn ajan.

 

Kaupunginhallitukselle annettiin kokouksessa seuraava lisäinformaatio:

 

Turun seudun puhdistamo Oy on Turun kanssa käydyissä neuvotteluissa tarjonnut vastavakuudeksi yrityskiinnityspanttia, jonka määrä on 50 % takauksen määrästä ja jonka hallinta jakautuisi takauksen antavien kuntien kesken takausvastuun suhteessa. Yhtiöllä arvioidaan olevan riittävästi kiinnityskelpoista käyttöomaisuutta vastavakuuden antamiseen ja sen arvo vastaa annettavan vakuuden arvostusta.

 

Kaupunginjohtaja muutti kokouksessa ehdotuksensa viimeisen kappaleen kuulumaan seuraavasti:

 

Samalla kaupunginvaltuusto antaa kaupunginjohtajalle oikeuden hyväksyä vastavakuusjärjestelyn selostusosassa esitetyn mukaan ja tarvittaessa hyväksymään siihen vähäisiä muutoksia.

 

KAUPUNGINHALLITUS:

 

Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan muutetun ehdotuksen ja päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että Naantalin kaupunki myöntää Turun seudun puhdistamo Oy:n myöhemmin tarjouskilpailun perusteella valittujen luotonantajien hyväksi omavelkaisen takauksen yhtiön enintään 30 000 000 euron määräisille lainoille poistoputkihankkeen toteuttamiseksi seuraavin ehdoin:

 

  • Lainat voidaan nostaa yhdessä tai useammassa erässä viimeistään 31.12.2020.

  • Laina-aika saa olla enintään 40 vuotta.

  • Takausvastuun määrä lainan jäljellä olevasta pääomasta, koroista ja luotto-sopimuksen mukaisista muista kuluista jakautuu seuraavasti: Turun kaupunki 72,0 %, Kaarinan kaupunki 12,8 %, Raision kaupunki 8,1 % ja Naantalin kaupunki 7,1 % .

  • Takauksille ei vaadita takausprovisiota.

 

Samalla kaupunginvaltuusto antaa kaupunginjohtajalle oikeuden hyväksyä vastavakuusjärjestelyn selostusosassa esitetyn mukaan ja tarvittaessa hyväksymään siihen vähäisiä muutoksia.

Kaupunginvaltuusto 23.04.2018 § 25

 

KAUPUNGINHALLITUS:

 

Kaupunginvaltuusto päättää myöntää Turun seudun puhdistamo Oy:n myöhemmin tarjouskilpailun perusteella valittujen luotonantajien hyväksi omavelkaisen takauksen yhtiön enintään 30 000 000 euron määräisille lainoille poistoputkihankkeen toteuttamiseksi seuraavin ehdoin:

 

  • Lainat voidaan nostaa yhdessä tai useammassa erässä viimeistään 31.12.2020.

  • Laina-aika saa olla enintään 40 vuotta.

  • Takausvastuun määrä lainan jäljellä olevasta pääomasta, koroista ja luotto-sopimuksen mukaisista muista kuluista jakautuu seuraavasti: Turun kaupunki 72,0 %, Kaarinan kaupunki 12,8 %, Raision kaupunki 8,1 % ja Naantalin kaupunki 7,1 %.

  • Takauksille ei vaadita takausprovisiota.

 

Samalla kaupunginvaltuusto antaa kaupunginjohtajalle oikeuden hyväksyä vastavakuusjärjestelyn selostusosassa esitetyn mukaan ja tarvittaessa hyväksymään siihen vähäisiä muutoksia.

 

KAUPUNGINVALTUUSTO:

 

Kaupunginhallituksen ehdotus hyväksyttiin.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa