Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantali

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Koulutuslautakunta
Pöytäkirja 06.03.2018/Pykälä 21

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Koulutuslautakunta

§ 21

06.03.2018

 

Koulutuslautakunnan toimintakertomus vuodelta 2017

 

173/02.02.01/2018

 

Koulutuslautakunta 06.03.2018 § 21

 

Talouspäällikkö Timo Saario

 

Liitteenä on koulutuskunnan toimintakertomus vuodelta 2017.

 

LIITE B1, KOULLTK 6.3.2018

 

Valtuuston hyväksymään koulutuslautakunnan alkuperäiseen talousarvioon nähden tulot kasvoivat 45 062 euroa ja menot 474 051 euroa. Tulojen ylitys syntyi saaduista valtionavustuksista ja hanketukirahoista. Menojen kasvuun vaikuttivat saadut hanketulot ja varhaiskasvatuspalvelujen kysynnän kasvu. Lautakunnan toteutunut toimintakate oli 428 988 euroa alkuperäistä talousarviota heikompi.

 

Verrattaessa vuoden 2016 tilinpäätökseen alenivat vuoden 2017 tulot 83 496 euroa ja menot 819 527 euroa ja toteutunut toimintakate oli 736 030 euroa edellistä vuotta parempi.

 

Investointiosassa koulutuslautakunnan irtaimen omaisuuden hankintaan varattu 80 000 euron määräraha ylittyi 2 147,44 euroa ja lukion sähköisen ylioppilaskirjoitusten tarvitsemien hankintojen toteuttamiseen varattu 50 000 euron määräraha 1 147,64 euroa. Perusopetuksen tablettitietokoneiden hankintaan varatusta 200 000 euron määrärahasta jäi käyttämättä 97,02 euroa ja musiikkiopiston musiikkiteknologialaitteiden uusimiseen varatusta 20 000 euron määrärahasta 3 568,53 euroa sekä sekä Karvetin päiväkodin kalustamiseen varatusta 35 000 euron määrärahasta 1 960,69 euroa. Kalevanniemen koulun peruskorjauksen irtaimistohankintoihin oli varattu 70 000 euroa, josta käytettiin 41 563,41 euroa. A-osan peruskorjaus valmistui vasta vuodenvaihteen 2017/2018 jälkeen ja a-osan irtaimistohankinnat siirtyivät vuodelle 2018. Näihin hankintoihin on varattu uusi määräraha vuoden 2018 talousarvioon.

 

VS. SIVISTYSTOIMENJOHTAJA:

 

Koulutuslautakunta päättää hyväksyä liitteenä olevan toimintakertomuksen vuodelta 2017 ja lähettää sen edelleen kaupunginhallitukselle.

 

KOULUTUSLAUTAKUNTA:

 

Vs. sivistystoimenjohtajan ehdotus hyväksyttiin.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa