Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantali

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Koulutuslautakunta
Pöytäkirja 13.02.2018/Pykälä 14

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Koulutuslautakunta

§ 14

13.02.2018

 

Aamu- ja iltapäivätoiminnan ja koululaisten kesäkerhon maksumuutokset

 

566/02.02.00/2017

 

Koulutuslautakunta 13.02.2018 § 14

 

Vapaa-aikatoimen päällikkö Eija Laurila

 

Aamu- ja iltapäivätoiminta

 

Perusopetuslain mukainen koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta on tarkoitettu 1. ja 2. -vuosiluokan oppilaille sekä muiden vuosiluokkien erityisopetukseen otetuille tai siirretyille oppilaille. Lain mukaan kunnilla ei kuitenkaan ole velvollisuutta tarjota toimintaa, mutta jos kunta sitä järjestää, on toiminnan järjestämisessä noudatettava Perusopetuslaissa määriteltyjä periaatteita ja maksujen ylärajoja.

 

Aamu- ja iltapäivätoimintaa järjestävät kunnat saavat valtiolta tukea toimintaan tuntiperusteisesti. Tukea saa 26 euroa/tunti, päivässä maksimissaan neljältä tunnilta.

 

Naantalissa tarjotaan aamutoimintaa klo 7.30-10.00 ja iltapäivätoimintaa klo 12.00-17.00. Toimintaan osallistuu vuosittain keskimäärin 220 lasta. Toimintapaikka on pystytty tarjoamaan joka vuosi kaikille niille lapsille, joiden hakemus on toimitettu hakuaikaan mennessä sivistysvirastoon. Osallistuminen on vapaaehtoista.

Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnasta perittävien maksujen enimmäismäärä voi olla 120 euroa/kk, jos toimintaa järjestetään 570 h/kk (3h/pvä). Mikäli toimintaa järjestetään 760 h/kk, voi kuukausimaksu olla enintään 160 euroa (4h/pvä). Mikäli lapsi on aamu- ja iltapäivätoiminnassa enemmän kuin 760 tuntia, voivat kunnat periä ylimenevältä ajalta kunnan määrittelemän maksun.

 

Perusopetuslaissa tiukennettiin vuonna 2016 velvollisuutta jättää maksu perimättä tai alentaa sitä, jotta perheen pienituloisuus ei olisi esteenä lapsen osallistumiselle aamu- ja iltapäivätoimintaan.

 

Aamu- ja iltapäivätoiminnan maksuja on korotettu viimeksi vuonna 2014. Koulutuslautakunnan 20.5.2014 hyväksymät toimintamaksut ovat:

 

-

aamutoiminta

klo 7.30 - 10.00

30 euroa/kk

-

iltapäivätoiminta

klo 12.00 - 16.00

80 euroa/kk

-

iltapäivätoiminta

klo 12.00 - 17.00

100 euroa/kk

-

aamu- JA iltapäivätoiminta

klo 7.30 - 15.00

96 euroa/kk

-

aamu- JA iltapäivätoiminta

klo 7.30 - 17.00

120 euroa/kk

 

Koululaisten kesäkerho

 

Kesäaikaan 1.-2. luokan oppilaille järjestetään kesäkuun alusta juhannukseen asti (14pv) kesäkerhotoimintaa. Päivittäinen toiminta-aika on klo 8-16, mutta poikkeuksena on juhannusviikon torstai, jolloin toiminta-aika on klo 8-13. Lapsille tarjotaan kerhopäivän aikana ohjauksen ja retkien lisäksi lounas ja välipala. Kesäkerhotoiminnan järjestäminen on kunnille vapaaehtoista, eivätkä kunnat saa toimintaan valtion avustusta.

 

Kesäkerhomaksu on Naantalissa ollut vuodesta 2009 alkaen 75 euroa. Monessa kunnassa pelkästään viikkomaksu on 50-80 euroa. Jos kunnissa on voimassa kokonaismaksu, ovat maksut eri kunnissa vaihdelleet 85-120 euron välillä.

 

 

Esitän, että

 

a) aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintamaksuja korotetaan 1.8.2018 alkaen seuraavasti:

 

-

aamutoiminta

klo 7.30 - 10.00

33 euroa/kk

-

iltapäivätoiminta

klo 12.00 - 16.00

88 euroa/kk

-

iltapäivätoiminta

klo 12.00 - 17.00

110 euroa/kk

-

aamu- JA iltapäivätoiminta

klo 7.30 - 15.00

105 euroa/kk

-

aamu- JA iltapäivätoiminta

klo 7.30 - 17.00

132 euroa/kk

 

b) kesäkerhon toimintamaksu korotetaan 1.6.2018 alkaen 100 euroon. Ohjatun toiminnan lisäksi lapsille tarjotaan lounas ja välipala. Maksuun sisältyy myös mahdolliset kerhopäivien aikana tehtävät retket.

 

VS. SIVISTYSTOIMENJOHTAJA:

 

Koulutuslautakunta päättää, että

 

a) aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintamaksuja korotetaan 1.8.2018 alkaen seuraavasti:

 

-

aamutoiminta

klo 7.30 - 10.00

33 euroa/kk

-

iltapäivätoiminta

klo 12.00 - 16.00

88 euroa/kk

-

iltapäivätoiminta

klo 12.00 - 17.00

110 euroa/kk

-

aamu- ja iltapäivätoiminta

klo 7.30 - 15.00

105 euroa/kk

-

aamu- ja iltapäivätoiminta

klo 7.30 - 17.00

132 euroa/kk

 

b) kesäkerhon toimintamaksua korotetaan 1.6.2018 alkaen 100 euroon. Ohjatun toiminnan lisäksi lapsille tarjotaan lounas ja välipala. Maksuun sisältyy myös mahdolliset kerhopäivien aikana tehtävät retket.

 

KOULUTUSLAUTAKUNTA:

 

Vs. sivistystoimenjohtajan ehdotus hyväksyttiin.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa