Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantali

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 22.01.2018/Pykälä 30

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kaupunginhallitus

§ 30

22.01.2018

 

Ilmoitusasiat

 

34/00.99.00/2018

 

Kaupunginhallitus 22.01.2018 § 30

 

Lounais-Suomen aluehallintoviraston ratkaisu hallintokanteluun

 

Kari Laaksonen on toimittanut aluehallintovirastoon kantelukirjoituksen Muumiparkin alueella tapahtuvan luvattoman moottoriajoneuvoilla ajon aiheuttamista meluhaitoista. Kantelijan mukaan Naantalin kaupungin toimet asian korjaamiseksi ovat olleet riittämättömiä. Kaupunki on antanut aluehallintovirastolle kantelun johdosta selvityksen.

 

Aluehallintovirasto on 21.12.2017 päättänyt saattaa kaupungin tietoon, että kunnan tehtäviin kuuluu edistää asukkaidensa hyvinvointia ja että kunnan toimialaan kuuluvat ympäristönsuojelulain mukaiset sekä terveydensuojelulain mukaiset valvontatehtävät. Terveyttä uhkaavat vaarat on riittävästi selvitettävä mm. melumittauksilla. Kunnan sektoriviranomaisten tulee tehdä yhteistyötä valvontatehtäviä suorittaessaan.

 

Oheismateriaali:

  • Aluehallintoviraston ratkaisu 21.12.2017

 

Vaasan hallinto-oikeuden päätös Turun Seudun Energiantuotanto Oy:n ympäristölupaehtoa koskevaan valitukseen

 

Turun Seudun Energiantuotanto Oy on valittanut Vaasan hallinto-oikeuteen Etelä-Suomen aluehallintoviraston 30.12.2015 antamasta päätöksestä, joka koskee TSE:n Naantalin voimalaitoksen eräiden ympäristölupamääräysten tarkistamista. Kaupunginhallitus on 2.5.2016 § 138 päättänyt ilmoittaa lausuntonaan hallinto-oikeudelle, että se puoltaa valitusta ja pitää lupaehtoja epätarkoituksenmukaisina.

 

Vaasan hallinto-oikeus on 21.12.2017 antamallaan päätöksellä hylännyt TSE:n valituksen oheisesta päätöksestä tarkemmin ilmenevin perustein.

 

Oheismateriaali:

  • Vaasan hallinto-oikeuden päätös 21.12.2017

 

KAUPUNGINJOHTAJA:

 

Kaupunginhallitus merkitsee ilmoitusasiat tiedoksi.

 

KAUPUNGINHALLITUS:

 

Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa