Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantali

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Saaristolautakunta
Pöytäkirja 23.01.2018/Pykälä 4

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Saaristolautakunta

§ 4

23.01.2018

 

Heinäisten tonttien maisemointi

 

Saaristolautakunta 23.01.2018 § 4

 

Viestintä- ja kehittämispäällikkö Tiina Rinne-Kylänpää

 

Rymättylän Heinäisten alue on kaavoitettu asumiseen. Tontit ovat olleet myynnissä jo Rymättylän kunnan aikana ennen vuoden 2009 kuntaliitosta. Tontit ovat kooltaan reilun kokoisia ja hinnaltaan edullisia, mutta alueen tonttikauppa ei ole lähtenyt käyntiin. Myytävänä olleista kahdeksasta tontista vain kaksi on myyty/vuokrattu.

 

Heinäisten asuinalue sijaitsee Rymättylän keskustan tuntumassa. Palvelut ovat lähellä ja alueelle on rakennettu lasten leikkipuisto sen houkuttelevuuden lisäämiseksi. Tontit sijaitsevat pellolla ja rajautuvat vähintään yhdeltä sivulta virkistysalueisiin. Kaava-alueen rajalta on Rymättyläntielle matkaa noin 400 metriä

 

Alueen vetovoimaa voidaan lisätä maisemoinnilla, esim. istuttamalla puustoa tonttien ja ohikulkevan tien läheisyyteen.

 

VIESTINTÄ- JA KEHITTÄMISPÄÄLLIKKÖ:

 

Saaristolautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että Heinäisten alueen maisemoinnin mahdollisuudet ja kustannukset selvitetään. Teknisetpalvelut laatii suunnitelman alueen maisemoinnista ja varaa määrärahat seuraavaan talousarvioon

 

SAARISTOLAUTAKUNTA:

 

Saaristolautakunta päätti yksimielisesti esittää tekniselle lautakunnalle, että Heinäisten alueen maisemoinnin mahdollisuudet ja kustannukset selvitetään. Tekniset palvelut laatii suunnitelman alueen maisemoinnista ja varaa määrärahat seuraavaan talousarvioon. Alueen markkinointia tulee tehostaa ja selvittää mahdollisten kaavamuutosten vaikutus alueen markkinointiin.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa