Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantali

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 29.11.2017/Pykälä 103

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Tekninen lautakunta

§ 103

29.11.2017

 

Kukolantien, Puhdistamontien, Navirentien ja Korjaustelakantien katusuunnitelmaehdotusten vahvistaminen

 

825/10.05.01/2017

 

 

Tekninen lautakunta 27.09.2017 § 75

 

Suunnitteluinsinööri Nina Vartiainen 18.9.2017:

 

Naantalin kaupunginvaltuusto on päätöksellään 30.3.2015 hyväksynyt Kukolan teollisuusalueen asema-kaavan muutoksen, osa I (Ak-332) sekä 13.3.2017 Kukolan teollisuusalueen asemakaavan muutoksen, osa II (Ak-341). Kukolan teollisuusalueen asemakaava ja asemakaavan muutos, osa III (Ak-349) on parhaillaan hyväksymiskäsittelyssä. Katusuunnitelmaehdotukset sijoittuvat osien I ja II alueille.

 

Kukolan teollisuusalue (nyk. Naviren meriteollisuusalue) sijaitsee Luonnonmaalla, Viialan mäen asema-kaava-alueen eteläpuolella, Käköläntien itäpuolella. Teollisuusalueen asemakaavan osa I (Ak-332) käsittää Kukolantien ja Puhdistamontien, osa II (Ak-341) Navirentien ja Korjaustelakantien. Teollisuusalueen ase-makaavan osa III (Ak-349) sijoittuu osan II kaakkoispuolelle.

 

LIITTEET A1 - A9, TEKLA 27.9.2017

 

Katusuunnitelmaehdotuksessa Kukolantietä jatketaan noin 920 metriä. Koko matkalle on suunniteltu erillinen kevyen liikenteen väylä Kukolantien pohjoispuolelle, paitsi plv. 390-420 kevyen liikenteen väylä on suunniteltu Kukolantiehen kiinni reunakivellisenä. Puhdistamontien liittymäkohta Kukolantiehen muuttuu Kukolantien paalulle 610. Puhdistamontie on suunniteltu uudelle linjaukselle noin 180 metriä, minkä jälkeen se liittyy olemassa olevaan Puhdistamontiehen. Suunnitelmaehdotuksessa Navirentietä jatketaan n. 280 metriä. Navirentien pohjoispuolelle on suunniteltu kevyen liikenteen väylä Navirentien paalulle 400 asti. Noin paalulta 300 etelään päin on suunniteltu Korjaustelakantie, jonka pituus on noin 250 metriä.

 

Kadut on suunniteltu asfalttipäällysteisinä kaistaleveydeltään 3,5 metriä. Kevyen liikenteen väylien päällysteleveys on 3,0 metriä. Alueen kaduille on suunniteltu katuvalaistus. Alueella on hulevesiviemäröinti. Katujen kuivatus hoidetaan pääasiassa avo-ojin. Hulevesien purkukohdat on esitetty katusuunnitelmassa.

 

YRITYSVAIKUTUSTEN ARVIOINTI

 

Kunnallistekniikan rakentaminen luo edellytykset alueen käyttöönottamiselle. Teollisuustonttien rakentuminen mahdollistaa telakkaan ja satamaan liittyvän toiminnan laajentamisen. Alueelle saadaan lisää uusia toimijoita ja työpaikkoja.

 

TEKNINEN JOHTAJA:

 

Tekninen lautakunta hyväksyy Kukolan teollisuusalueen asemakaava-alueiden Kukolantien, Puhdistamontien, Navirentien ja Korjaustelakantien katusuunnitelmaehdotukset ja päättää asettaa ne julkisesti nähtäville.

 

TEKNINEN LAUTAKUNTA:

 

Teknisen johtajan ehdotus hyväksyttiin.

 

 

Tekninen lautakunta 29.11.2017 § 103

 

Suunnitteluinsinööri Nina Vartiainen 5.11.2017:

 

Kukolantien, Puhdistamontien, Navirentien ja Korjaustelakantien katusuunnitelmaehdotukset ovat olleet julkisesti nähtävänä 20.10. - 3.11.2017 kaupungintalolla sekä kaupungin nettisivuilla. Nähtävilläolosta on kuulutettu kaupungin ilmoitustaululla ja kotisivuilla sekä Rannikkoseudussa.

 

Em. katusuunnitelmaehdotuksiin ei ole jätetty muistutuksia nähtävilläoloaikana.

 

TEKNINEN JOHTAJA:

 

Tekninen lautakunta vahvistaa Kukolantien, Puhdistamontien, Navirentien ja Korjaustelakantien katusuunnitelmaehdotukset

 

Samalla tekninen lautakunta päättää, että tämä päätös saadaan panna täytäntöön mahdollisista valituksista huolimatta

 

TEKNINEN LAUTAKUNTA:

 

Teknisen johtajan ehdotus hyväksyttiin.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa