Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantali

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 06.11.2017/Pykälä 398

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kaupunginhallitus

§ 398

06.11.2017

 

Kaupunginhallituksen alaisen henkilökunnan hankintavaltuudet

 

945/00.01.01.00/2017

 

Kaupunginhallitus 06.11.2017 § 398

 

Hallintojohtaja Riitta Luotio

 

Kuntalain (410/2015) lähtökohtana on, että kaikki johtosäännöillä määrättävät asiat kootaan hallintosääntöön, jolloin ei tarvita muita johtosääntöjä.

 

Hallintosäännöllä määrätään eri viranomaisten toimivallan jaosta ja tehtävistä. Valtuusto tekee toimivallan siirtoa koskevat päätökset aina hallintosäännöllä. Toimivaltaa ei voida siirtää erillisellä valtuuston päätöksellä. Päättäessään hallintosäännöstä valtuusto samalla määrittelee oman asemansa kunnan päätösvallan käyttäjänä, päättää toimielinten ja viranhaltijoitten välisestä työnjaosta ja ratkaisee antaako kunnan viranomaiselle valta omalla päätöksellään siirtää toimivaltaansa edelleen.

 

Hallintosäännön §:ssä 46 on viranhaltijoiden tehtävistä ja toimintavaltuuksista on säädetty seuraavaa:

 

"Tulosalueen vastuuhenkilöt päättävät hankinta-, suunnittelu-, myynti ja muiden sopimusten tekemistä ja muuttamista koskevat asiat asianomaisen lautakunnan päättämään euromääräisen hankintarajan ja talousarviomäärärahan puitteissa."

 

Kaupunginhallitus on 7.12.2015 § 445 kohdalla päättänyt kaupunginhallituksen toimintasäännön osalta seuraavaa:

 

"Hankintoja suoritettaessa on noudatettava julkisista hankinnoista annettua lainsäädäntöä sekä kaupungin ohjeistusta. Naantalin kaupungin hankintaohjeiden (1.12.2013) liitteessä 1 suorahankinnan rajaksi on vahvistettu 2 000 €. Hankinnasta, jota on edeltänyt kirjallinen tarjouskilpailu, tekee päätöksen hankintavaltuudet omaava päätöspöytäkirjalla.

 

Kaupunginjohtajan hankintavaltuus Järjestelyerien ja alla lueteltujen tehtäväalueiden osalta on 25 000 euroa ja muiden vastuuhenkilöiden hankintavaltuudet ovat seuraavat:

 

Tehtäväalue

Hankintavaltuudet

Hankintaraja €

Vaalit

hallintojohtaja

15 000

Kaupunginvaltuusto

hallintojohtaja

15 000

Hallinto

hallintojohtaja, viestintä- ja kehittämispäällikkö

15 000

Asiahallinto

hallintojohtaja

15 000

Sisäiset toimistopalvelut

hallintojohtaja

15 000

Tietohallinto

tietohallintopäällikkö

25 000

Rahatoimi

kaupunginkamreeri

15 000

Hankintatoimi ja keskusvarasto

hankintapäällikkö

15 000

Käyttöomaisuuden myyntivoitto tai -tappio

kaupunginjohtaja

15 000

Järjestelyerät

kaupunginkamreeri

15 000

 

 

Lisäksi hallintojohtaja on oikeutettu "Hallinnon" tehtäväalueen vastuuhenkilön kaupunginjohtajan lisäksi hyväksymään tehtäväalueen laskuja ja muita maksuasiakirjoja."

 

Nykyisten hankintarajojen ongelmana on ollut se, että varsinkin sellaisten palvelujen ostojen osalta, jossa tarjous sisältää option myös tuleville vuosille, on hankinta jouduttu tuomaan kaupunginhallituksen käsittelyyn, koska viranhaltijan hankintavaltuudet eivät enää ole riittäneet palveluhankinnan kokonaiskustannusvaikutus huomioiden.

 

Vs. hankintapäällikkö on syksyn 2017 aikana valmistellut Naantalin kaupungille tarkennetut hankintaohjeet, jotka kaupunginjohtaja on hallintosäännön antamin valtuuksin hyväksynyt viranhaltijapäätöksellä.

 

Nämä ohjeet korvaavat 30.0.2013 annetut menettelytapaohjeet ja hankintarajataulukon (17.10.2013). Hankintaohje (kh 28.1.2008) päivitetään myöhemmin.

 

Oheismateriaali:

  • Hankintaohjeet

 

Ohjeistuksen mukaan hankintoja suoritettaessa on noudatettava julkisista hankinnoista annettua lainsäädäntöä sekä kaupungin ohjeistusta. Naantalin kaupungin hankintaohjeissa suorahankinnan rajaksi on vahvistettu 5 000 €.

 

Hankintapäätöksen omien hankintarajojen puitteissa tekee se toimielin tai viranhaltija, jolle hankintasäännössä tai sen perusteella tehdyllä hallinnollisella päätöksellä on annettu päätösvalta hankinta-asioissa.

 

Alle 10 000 €:n hankintojenkin osalta on aina tapauskohtaisesti harkittava tarve erilliselle viranhaltijapäätökselle. Viime kädessä se viranhaltija, jolle päätösvalta on siirretty, ratkaisee yksittäistapauksittain, onko hän velvollinen tekemään pöytäkirjan päätöksestään (Viranhaltijoitten päätöksentekomenettelyä koskevat ohjeet, kh 10.3.2008).

 

Hankinnasta, jota on edeltänyt kirjallinen tarjouskilpailu, tekee päätöksen hankintavaltuudet omaava päätöspöytäkirjalla.

 

Kaupunginjohtaja voi poikkeustapauksissa antaa luvan suorahankintaan 10 000 € saakka ja kaupunginhallitus painavista syistä 20 000 € saakka.

 

KAUPUNGINJOHTAJA:

 

Kaupunginhallitus hyväksyy hankintarajat alaisilleen viranhaltijoille 1.12.2017 lukien seuraavasti:

 

Kaupunginjohtajan hankintavaltuus "Järjestelyerien" ja alla lueteltujen tehtäväalueiden osalta on 50 000 euroa ja muiden vastuuhenkilöiden hankintavaltuudet ovat seuraavat:

 

Tehtäväalue

Hankintavaltuudet

Hankintaraja €

Vaalit

kaupunginlakimies

50 000

Kaupunginvaltuusto

hallintojohtaja

50 000

Hallinto

kaupunginjohtaja, hallintojohtaja, viestintäpäällikkö, henkilöstöpäällikkö

50 000

Asiahallinto

hallintojohtaja

50 000

Sisäiset toimistopalvelut

hallintojohtaja

50 000

Tietohallinto

tietohallintopäällikkö

50 000

Rahatoimi

kaupunginkamreeri

50 000

Hankintatoimi ja keskusvarasto

hankintapäällikkö

50 000

Kom myyntivoitto tai -tappio

kaupunginjohtaja

50 000

Järjestelyerät

kaupunginkamreeri

50 000

 

Lisäksi hallintojohtaja oikeutetaan "Hallinnon" tehtäväalueen vastuuhenkilön kaupunginjohtajan lisäksi hyväksymään tehtäväalueen laskuja ja muita maksuasiakirjoja.

 

KOKOUSKÄSITTELY:

 

Merkitään, että henkilökunnan edustaja Marja-Terttu Paju oli läsnä kokouksessa tämän asian käsittelyn ajan.

 

KAUPUNGINHALLITUS:

 

Vilhelm Junnilan esityksestä asia päätettiin jättää pöydälle.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa