Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantali

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sosiaali- ja terveyslautakunta
Pöytäkirja 26.09.2017 Pykälä 50



Sosiaali- ja terveyslautakunta

§ 50

26.09.2017

 

Sosiaali- ja terveyslautakunnan tammi-elokuun toiminta- ja talousraportti

 

Sosiaali- ja terveyslautakunta 26.09.2017 § 50

 

Vt.talouspäällikkö Airi Laurila

 

Virastopäälliköiden on annettava 4 ja 8 kuukauden talouden toteutumaraportit kaupunginhallitukselle ja tiedoksi lautakunnille. Näissä raporteissa arvioidaan toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumista vuoden aikana.

 

Raportti tulojen ja menojen toteutumisesta sekä virastopäällikön arvio asetettujen tavoitteiden toteutumisesta ajalta 1.1.-31.8.2017 on liitteenä.

 

LIITE B1, SOTE-LTK 26.9.2017

 

PERUSTURVAJOHTAJA:

 

Sosiaali- ja terveyslautakunta merkitsee toteutumaraportin ajalta 1.1.-31.8.2017 tiedoksi.

 

SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA:

 

Perusturvajohtajan ehdotus hyväksyttiin.