Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantali

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 27.09.2017/Pykälä 80

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Tekninen lautakunta

§ 80

27.09.2017

 

Määrärahan poistaminen investointikohteelta Matalahden kunnostaminen

 

566/02.02.00/2017

 

Tekninen lautakunta 27.09.2017 § 80

 

Yhdyskuntatekniikan päällikkö Mika Hirvi 19.9.2017:

 

Vuoden 2017 talousarvion investointiosassa on varattu 65 000 euron määräraha Matalahden kunnostamiseen. Määrärahalla oli tarkoitus osallistua Matalahden kunnostuskustannuksiin.

 

Matalahden kunnostustoimenpiteet eivät ole käynnistyneet mahdollisen asuntomessuhankeen toteuttamisedellytysten selvitysten ollessa vielä kesken.

 

Aluehallintoviraston myöntämän luvan ehdoissa on edellytetty, että Matalahden kunnostustyöt käynnistyvät kolmen vuoden kuluessa luvan lainvoimaiseksi tulosta eli viimeistään syksyllä 2019.

 

OHEISMATERIAALI: yhteenveto määrärahan muutoksista

 

TEKNINEN JOHTAJA:

 

Tekninen lautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle investointikohteen Matalahden kunnostaminen 65 000 euron määrärahan poistamista.

 

TEKNINEN LAUTAKUNTA:

 

Teknisen johtajan ehdotus hyväksyttiin.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa