Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantali

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Saaristolautakunta
Pöytäkirja 26.09.2017/Pykälä 20

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Saaristolautakunta

§ 20

26.09.2017

 

Saaristolautakunnan pöytäkirjojen tarkastaminen ja nähtävillä pitäminen

 

496/00.04.00/2017

 

Saaristolautakunta 26.09.2017 § 20

 

Viestintä- ja kehittämispäällikkö Tiina Rinne-Kylänpää:

 

Hallintosäännön 159 §:ssä todetaan, että pöytäkirja tarkastetaan toimielimen päättämällä tavalla.

 

Kuntalain 140 §:n mukaan pöytäkirja siihen liitettyine oikaisuvaatimusohjeineen ja valitusosoituksineen pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävänä yleisessä tietoverkossa, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu. Jos asia on kokonaan salassa pidettävä, pöytäkirjassa julkaistaan ainoastaan maininta salassa pidettävän asian käsittelystä. Pöytäkirjassa julkaistaan ainoastaan tiedoksisaannin kannalta välttämättömät henkilötiedot. Pöytäkirjan sisältämät henkilötiedot on poistettava tietoverkosta oikaisuvaatimus- ja valitusajan päättyessä.

VIESTINTÄ- JA KEHITTÄMISPÄÄLLIKKÖ:

 

Saaristolautakunta päättää, että pöytäkirja tarkastetaan pääsääntöisesti kokousta seuraavaan perjantaihin mennessä puheenjohtajan ja pöytäkirjantarkastajien kanssa erikseen sovittavana aikana.

 

SAARISTOLAUTAKUNTA:

 

Viestintä- ja kehittämispäällikön ehdotus hyväksyttiin.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa