Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantali

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Saaristolautakunta
Pöytäkirja 26.09.2017/Pykälä 25

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Saaristolautakunta

§ 25

26.09.2017

 

Varajäsenen ja jäsenen nimeäminen Saaristomeren kalatalouden toimintaryhmään

 

Saaristolautakunta

 

Viestintä- ja kehittämispäällikkö Tiina Rinne-Kylänpää:

 

Saaristomeren kalatalouden toimintaryhmässä sovelletaan Leader-kolmikantaperiaatetta, jonka mukaan julkisella sektorilla on päättävissä elimissä kolmasosa paikoista.

 

Toimintaryhmässä on mukana 14 kuntaa, jotka on jaettu kolmeen ryhmään. Sisäsaariston ryhmään kuuluvat kunnat ovat Naantali, Raisio, Turku ja Kaarina.

 

Kuluneella 2-vuotiskaudella 2016 - 2017 sisäsaariston nimeämä jäsen kalatalouden toimintaryhmässä on ollut Olli-Pekka Mäki (Turku), ja hänen henkilökohtainen varajäsenensä on ollut Lasse Lehtonen (Naantali).

 

Sisäsaaristo-ryhmä nimeää edustajansa Saaristomeren kalatalouden toimintaryhmän ohjausryhmän varsinaiseksi jäseneksi ja tämän henkilökohtaiseksi varajäseneksi tulevalle 2-vuotiskaudelle 2018 - 2019.

 

Kalatalouden toimintaryhmää hallinnoiva Leader I samma båt - Samassa veneessä rf ry:n syyskokous vahvistaa ohjausryhmän jäsenet ja varajäsenet. Syyskokous pidetään loka - marraskuussa, joten esityksiä pyydetään syyskuun 2017 loppuun mennessä.

 

VIESTINTÄ- JA KEHITTÄMISPÄÄLLIKKÖ:

 

Saaristolautakunta valitsee kehityspäällikkö Lasse Lehtosen tilalle saaristomeren kalatalouden toimintaryhmään varajäsenen kuluvan kauden 2016 - 2017 loppuun ja nimeää sisäsaaristo-ryhmälle edustajansa (jäsen tai varajäsen) kaudelle 2018 - 2019.

 

SAARISTOLAUTAKUNTA:

 

Saaristolautakunta päätti esittää Saaristomeren kalatalouden toimintaryhmään varajäseneksi Lasse Lehtosen tilalle Jari-Antti Hörkköä kauden 2016 - 2017 loppuun sekä esittää häntä sisäsaaristo-ryhmän edustajana ohjausryhmän jäseneksi kaudelle 2018 - 2019


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa