Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantali

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 16.10.2017/Pykälä 96

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kaupunginvaltuusto

§ 96

16.10.2017

 

Valtuutettu Vilhelm Junnilan ym. valtuustoaloite oppisopimuskoulutuksen kehittämisestä

 

884/00.07.01/2017

 

Kaupunginvaltuusto 16.10.2017 § 96

 

Valtuutettu Vilhelm Junnila luki ja jätti valtuuston kokouksessa seuraavan 40 valtuutetun allekirjoittaman aloitekirjelmän:

 

"Naantali on käyttänyt työllisyysvaroja oppisopimuskoulutukseen kohtuullisella menestyksellä. Oppisopimuskoulutuksessa on kuitenkin saatavuusongelmia, vaikka tämän kokoinen kaupunki voisi tarjota sitä ympärivuotisesti. Ongelmana on myös se, että koulutus on rajoitettu pääosin työttömiin, vaikka erityisesti hoito- ja hoivapalveluiden oppisopimuskoulutukseen olisi muutenkin kysyntää.

 

Syksyllä tuli esiin tapaus, jossa Turussa kotihoidossa palkallisena työskennellyt ja kotihoitoon vaaditut lisäkoulutukset omaava nuori yritti hakea Naantalin kotihoitoon oppisopimukselle. Hänen tavoitteena oli vahvistaa muodollista pätevyyttään. Naantalilla ei kuitenkaan ollut mahdollisuutta ottaa oppisopimuksella työntekijää. Samanlaista viestiä tulee muiltakin toimialueilta.

 

Esimerkiksi varhaiskasvatuksessa on vuosia ollut hiljaista, ellei vakuutusyhtiöiden maksamaa koulutusta oteta huomioon. Oppisopimusopiskelijoiden ottaminen on kaikkien etu, sillä käytännön tarve on olemassa. Yleensä opiskelijat työllistyvät kaupungille ja voivat toimia ainakin sairaslomien kaltaisissa lyhyissä sijaisuuksissa, joihin kaupungin on muutoin vaikea saada työvoimaa. Naantalissa on aiemmin ollut lähihoitajakoulutusta, mutta tämän poistuttua on tarve oppisopimuskoulutukselle erityisesti kasvanut.

 

Esitämme, että Naantali kehittää oppisopimuskoulutusta siten, että mahdollisimman monelle voitaisiin tarjota opiskelu- ja työpaikka elämäntilanteesta riippumatta. Työttömien mahdollisuudet hakeutua koulutukseen on tietenkin pidettävä etusijalla."

 

KAUPUNGINVALTUUSTO:

 

Valtuustoaloite merkittiin vastaanotetuksi.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa