Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantali

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sosiaali- ja terveyslautakunta
Pöytäkirja 17.08.2017 Pykälä 37


Sosiaali- ja terveyslautakunta

§ 37

17.08.2017

 

Viranhaltijapäätösten ilmoittaminen lautakunnalle

 

Sosiaali- ja terveyslautakunta 17.08.2017 § 37

 

Vt. talouspäällikkö Airi Laurila

 

"44 § Ottokelpoisen päätöksen ilmoittaminen

 

Kaupunginhallituksen alaisen viranomaisen ja konsernijaoston on ilmoitettava kaupunginhallitukselle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista kaupunginhallitus on päättänyt, ettei se käytä otto-oikeuttaan.

 

Lautakunnan alaisen viranomaisen sekä lautakunnan jaoston on ilmoitettava lautakunnalle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista lautakunta on ilmoittanut, ettei se käytä otto-oikeuttaan.

 

Ilmoitus on tehtävä neljän päivän kuluessa pöytäkirjan tarkastamisesta. Jos pöytäkirjaa ei tarkasteta, määräaika lasketaan pöytäkirjan allekirjoittamisesta.

 

Ilmoitus tehdään sähköisesti kaupunginhallituksen ja lautakunnan puheenjohtajalle ja esittelijälle.

 

Päätökset niissä asioissa, joista ei tarvitse ilmoittaa, voidaan otto-oikeuden estämättä panna täytäntöön, jollei yksittäistapauksessa ole ilmoitettu asian

ottamisesta kaupunginhallituksen tai lautakunnan käsiteltäväksi.

 

Asiaryhmät, joista ei tarvitse ilmoittaa otto-oikeuden käyttämiseksi:

 

- henkilöstöasiat, paitsi vakituisen henkilöstön palkkaaminen; ja

- hankinnat ja sopimukset kaupunginhallituksen päättämissä rajoissa.

 

45 § Asian ottaminen lautakunnan käsiteltäväksi

 

Asia voidaan kuntalain 92 §:n mukaisesti ottaa lautakunnan käsiteltäväksi, jollei ole ilmoitettu asian ottamisesta kaupunginhallituksen käsiteltäväksi.

 

Otto-oikeuden alaiset päätökset on viipymättä päätöksenteon jälkeen toimitettava tiedoksi lautakunnan puheenjohtajalle, varapuheenjohtajalle ja esittelijälle.

 

Asian ottamisesta lautakunnan käsiteltäväksi voi päättää lautakunnan ja sen puheenjohtajan lisäksi lautakunnan esittelijä. "

 

PERUSTURVAJOHTAJA:

 

Sosiaali- ja terveyslautakunta päättää, että viranhaltijapäätökset, joita ei tarvitse ilmoittaa otto-oikeuden käyttämiseksi ovat:

- henkilöstöasiat, paitsi vakituisen henkilöstön palkkaminen

- alle 5 000 euron hankinnat.

Muut kuin ilmoitusvelvollisuuden ulkopuolelle jääneet sosiaali- ja terveyslautakunnan alaisten viranomaisten viranhaltijoiden ja jaostojen päätökset ilmoitetaan viipymättä päätöksen teon jälkeen sähköisesti tiedoksi lautakunnan puheenjohtajalle, varapuheenjohtajalle ja esittelijälle.

 

SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA:

 

Perusturvajohtajan ehdotus hyväksyttiin.