Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantali

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 12.06.2017 Pykälä 258


Kaupunginhallitus

§ 258

12.06.2017

 

Suomi 100 -juhlavuoden taidehankinta

 

487/02.07.00/2017

 

Kaupunginhallitus 12.06.2017 § 258

 

Kulttuuri- ja viestintäsihteeri Anu Anttila:

 

Kaupunginvaltuusto on 13.3.2017 § 18 myöntänyt 100 000 euron lisämäärärahan kulttuurilautakunnan vuoden 2017 talousarvioon kustannuspaikalle "Suomi 100 -juhlavuoden taidehankinta".

 

Suomi 100 -juhlavuoden tapahtumia ja toimintaa Naantalissa on koordinoinut kaupunginhallituksen asettama ohjausryhmä, johon kuuluvat Markku Tuuna, Hannu Aalto, Samuli Santalahti sekä kaupunginjohtaja Jouni Mutanen. Ohjausryhmälle asioita on valmistellut virkamiestyöryhmä, jossa ovat olleet mukana Tiina Rinne-Kylänpää, Anne Sjöström, Anu Anttila, Iiro Pöyhönen, Mika Hirvi ja Irmeli Myllymäki sekä Naantalin Matkailu Oy:stä Tarja Rautiainen.

 

Ohjelman valmistelussa nousi esiin ajatus julkisen taideteoksen hankinnasta ympäristöviraston kuluvana vuonna toteutettavaksi tulevaan kiertoliittymään Aurinkotien, Piispantien ja Kreivinkadun risteykseen. Mahdollisten taiteilijoiden kartoittamisessa ohjausryhmää konsultoi Taiteen edistämiskeskuksen erityisasiantuntija Henri Terho. Useiden ulko- ja tilataideteoksia toteuttaneiden nykytaiteilijoiden joukosta ohjausryhmä haastatteli 6.2.2017 kolmea taiteilijaa: Mika Natria, Oona Tikkaojaa ja Jani Rättyää.

 

Haastattelujen perusteella ohjausryhmä oli yksimielisesti Jani Rättyän valitsemisen kannalla. Hänen valinnastaan teoksen toteuttajaksi teki kaupunginjohtaja viranhaltijanpäätöksen (nro 44/2017) 28.4.2017. Taideteoksen hankinnasta allekirjoitettiin 18.5.2017 sopimus, jossa teoksen kokonaiskustannuksiksi määriteltiin enintään 95 000euroa.

 

Oheismateriaali:

  • Kaupunginjohtajan viranhaltijanpäätös 44/2017

 

Taiteilija on toimittanut hankintasopimuksen mukaisesti kaupungille kolme luonnosehdotusta 5.6.2017 mennessä. Luonnokset on toteutettu kuvina ja niissä on mukana työsuunnitelma, luettelo taiteilijan apulaisista ja alihankkijoista teoksen teossa sekä materiaalien kuvaus ja hinnat luonnossopimuksen tekoajankohtana.

 

Oheismateriaali:

  • Luonnosehdotukset

  • Teknisten palvelujen lausunto

 

Yritysvaikutusten arviointi

 

Kaupunkikeskustan ilmeeseen julkisella ulkotaideteoksella on vaikutusta, joka heijastunee positiivisesti kaupungin, ja erityisesti keskustan, matkailulliseen kiinnostavuuteen. Muutoin päätöksellä ei ole erityisiä yritysvaikutuksia.

 

VS. KAUPUNGINJOHTAJA:

 

Kaupunginhallitus tutustuu Jani Rättylän toimittamiin luonnosehdotuksiin ja siirtää päätöksenteon 19.6.2017 pidettävään kaupunginhallituksen kokoukseen.

 

KOKOUSKÄSITTELY:

 

Merkittiin, että taiteilija Jani Rättyä esitteli luonnoksia kokouksessa

 

KAUPUNGINHALLITUS:

 

Vs. kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.