Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantali

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Saaristolautakunta
Pöytäkirja 16.05.2017 Pykälä 14


Saaristolautakunta

§ 14

16.05.2017

 

Merimaskun jäähileaseman jäättämiskoneen uusinta

 

Saaristolautakunta 16.05.2017 § 14

 

Viestintä- ja kehittämispäällikkö Tiina Rinne-Kylänpää

 

Merimaskun jäähileasema on ollut Särkänsalmen kalasatamassa yli 10 vuotta. Jäättämiskoneet vaativat uusimista, koska ne ovat tekniikaltaan vanhentuneita ja sähkönkulutus on suuri. Uusien laitteiden hankinta maksaa n. 20 000 euroa.

 

Merimaskun kunta rakennutti vuonna 2005 Särkänsalmen kalasatamaan jäähileaseman, johon saatiin kalatalousrahaston tukea 90 %. Se siirtyi kuntaliitoksessa Naantalin kaupungin omistukseen. Asemalla on 2,5 tonnin jäähilekone ja 10 tonnin varasto.

 

Aseman käyttäjinä on noin 10 kalastajaa ja kalankasvattajaa lähinnä Naantalin alueelta. Käyttäjät maksavat jäästä käytön perusteella kaupungin määrittelemän maksun mukaisesti. Asema toimii itsepalveluperiaatteella siten, että käyttäjillä on pääsy tiloihin omalla avaimella.

 

Jäähilekoneiden hankinnasta pidettiin 15.5.2017 palaveri, jossa oli mukana kalastajien edustaja Olavi Sahlsten, kiinteistöpäällikkö Pekka Alm, elinkeinoasiamies Jorma Ranta ja viestintä- ja kehittämispäällikkö Tiina Rinne-Kylänpää. Todettiin, että toimiva jääasema on tärkeä kalastuselinkeinon toimintaedellytysten turvaamisessa. Toimiva asema on alueelle välttämätön, koska lähin sijaitsee Taivassalon Tuomaraisissa.

 

Jäähilekoneen hankintaan on mahdollista hakea avustusta yleishyödyllisenä investointina Saaristomeren kalatalousryhmältä enintään 80 %, jolloin kaupungin osuus hankkeesta olisi noin 4 000 euroa.

 

Toimintaryhmän seuraava kokous on 14.6., ja hankehakemusten on oltava sähköisessä hakujärjestelmässä Hyrrässä viimeistään 6.6.

 

Saaristolautakunnan talousarviossa on varattu määrärahaa uusiin hankkeisiin ja odotettavissa on säästöä muista kuluista, joten tarvittava määräraha on talousarviossa.

 

Hanke on kaupungin strategian menestysteeman 1 mukainen, koska se vahvistaa hyvää toimintaympäristöä yrityksille. Naantalin saaristo-ohjelman tavoitteena on kalastuksen toimintaedellytysten kehittäminen.

 

VIESTINTÄ- JA KEHITTÄMISPÄÄLLIKKÖ:

 

Saaristolautakunta hakee yleishyödyllistä investointiavustusta 20 000 euroa Saaristomeren kalatalousryhmältä Merimaskun jäähileaseman jäättämiskoneen uusintaa varten.

 

SAARISTOLAUTAKUNTA:

 

Viestintä- ja kehittämispäällikön ehdotus hyväksyttiin.