Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantali

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Koulutuslautakunta
Pöytäkirja 10.05.2017 Pykälä 28



Koulutuslautakunta

§ 28

10.05.2017

 

Naantalin varhaiskasvatussuunnitelma

 

359/12.02.10/2017

 

Koulutuslautakunta 10.05.2017 § 28

 

Varhaiskasvatuksen johtaja Anne Järvinen

 

Opetushallitus on antanut 18.10.2016 määräyksen Varhaiskasvatussuunnitelman perusteista. Määräys edellyttää kunnalta paikallisen varhaiskasvatussuunnitelman laatimista. Varhaiskasvatussuunnitelma tulee ottaa käyttöön 1.8.2017 alkaen ja sen tulee noudattaa nyt määrättyjä perusteita.

 

Naantalissa on toiminut sivistystoimen johtajan nimeämä Varhaiskasvatuksen kehittämistyöryhmä, jonka yhdeksi tehtäväksi tuli laatia paikallinen suunnitelma. Suunnitelmatyö käynnistyi jo helmikuussa 2016, jolloin aloitettiin lapsen henkilökohtaisen varhaiskasvatussuunnitelman uudistaminen.

 

Syyskuussa 2016 työryhmässä päätettiin tulevan varhaiskasvatussuunnitelman laatimisessa käytettävistä menetelmistä ja alustavasta aikataulusta.

 

Lokakuussa alkoi seutukunnallinen " Varhaiskasvatuksen pedagoginen johtaminen" -hankekoulutus. Koulutuksen yhtenä tavoitteena on tukea esimiehiä varhaiskasvatussuunnitelmatyössä. Lokakuussa järjestettiin myös koko varhaiskasvatuksen henkilöstön yhteinen työpaja-päivä, jolloin aloitettiin suunnitelman aihealueiden työstäminen paikallisilla sisällöillä.

 

Marraskuussa oli aiheesta Opetushallituksen järjestämä koulutus. Tammikuussa toteutettiin kaikissa yksiköissä kysely lapsille. Kysymykset koskivat mm. mitä lapset haluaisivat oppia päiväkodissa tai perhepäivähoitajan luona, millainen on kiva aikuinen tai mitä lapset tekevät mieluiten. Kysely toteutettiin lasten kokouksena, jossa vastaukset kirjattiin. Helmikuussa tehtiin kysely lasten vanhemmille. Heiltä kysyttiin, mihin asioihin he haluaisivat vaikuttaa varhaiskasvatuksessa ja mitkä ovat niitä naantalilaisia piirteitä, joita tulee pitää esillä varhaiskasvatuksessa. Kommentteja suunnitelmaan pyydettiin myös oppilashuoltoryhmiltä, joihin osallistuu opettajia, terveydenhoitaja, lastensuojelu, koulupsykologi ja kuraattori.

 

Henkilökunnalle järjestettiin viime vuoden ja kuluvan vuoden aikana yhteensä 10 koulutustilaisuutta varhaiskasvatussuunnitelmaan liittyen. Varhaiskasvatuksen työryhmä kokoontui seitsemän kertaa työstämään suunnitelmaa. Kirjoitustyön, joka tehtiin Opetushallituksen valmiille alustalle, toteuttivat aluepäiväkodin johtaja Viveka Raitanen ja varhaiskasvatuksen erityisopettaja Nina Ali-Keskikylä.

 

Paikallinen varhaiskasvatussuunnitelma on velvoittava ja sitä tulee arvioida ja kehittää. Se on laadittu siten, että se määrittelee, ohjaa ja tukee varhaiskasvatuksen järjestämistä. Nyt laadittu varhaiskasvatussuunnitelma on selkeä ohjekirja koko henkilöstölle päivittäisen toiminnan toteuttamiseen. Suunnitelmassa on valtakunnallisten perusteiden lisäksi sisältöjä ja piirteitä, jotka ovat tärkeitä juuri meillä, Naantalin varhaiskasvatuksessa.

 

Liitteenä on Naantalin varhaiskasvatussuunnitelma.

 

LIITE A1, KOULLTK 10.5.2017

 

VS. SIVISTYSTOIMENJOHTAJA:

 

Koulutuslautakunta hyväksyy Naantalin varhaiskasvatussuunnitelman ja se otetaan käyttöön 1.8.2017 alkaen.

 

KOULUTUSLAUTAKUNTA:

 

Vs. sivistystoimenjohtajan ehdotus hyväksyttiin.