Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantali

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 24.04.2017 Pykälä 39



Kaupunginhallitus

§ 127

03.04.2017

Kaupunginvaltuusto

§ 39

24.04.2017

 

Valtuutettujen ja kuntalaisten jättämät aloitteet

 

36/00.99.00/2017

 

Kaupunginhallitus 03.04.2017 § 127

 

Hallintojohtaja Riitta Luotio:

 

Kaupunginhallituksen on vuosittain huhtikuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo valtuutettujen tekemistä ja kaupunginhallitukselle lähetetyistä aloitteista, joita valtuusto ei edellisen vuoden loppuun mennessä ole lopullisesti käsitellyt. Samalla on ilmoitettava, mihin toimenpiteisiin niiden johdosta on ryhdytty. Valtuusto voi todeta, mitkä aloitteista on käsitelty loppuun.

 

Kuntalain 28 §:n mukaan kunnan asukkaalla on oikeus tehdä kunnalle aloitteita sen toimintaa koskevissa asioissa. Aloitteen tekijälle on ilmoitettava aloitteen johdosta suoritetut toimenpiteet. Valtuuston tietoon on saatettava vähintään kerran vuodessa sen toimivaltaan kuuluvissa asioissa tehdyt aloitteet ja niiden johdosta suoritetut toimenpiteet.

 

Valtuustoaloitteita jätettiin vuoden 2016 aikana 25 kappaletta, joista 11 aloitetta on vielä valmisteltavana. Lisäksi neljä vuoden 2015 aloitetta on edelleen valmisteltavana.

 

Kuntalaisaloitteita jätettiin vuoden 2016 aikana yhteensä 15. Yksi kuntalaisaloite on käsittelemättä.

 

Luettelot valtuusto- ja kuntalaisaloitteista oheistetaan.

 

LIITTEET B3 - B4, KH 3.4.2017

 

Oheismateriaali:

  • Kooste kuntalaisaloitteiden käsittelystä

 

KAUPUNGINJOHTAJA:

 

Kaupunginhallitus esittää, että valtuusto merkitsee aloiteluettelot ja aloitteista annetut selvitykset tiedoksi.

 

KAUPUNGINHALLITUS:

 

Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.

Kaupunginvaltuusto 24.04.2017 § 39

 

Luettelot valtuusto- ja kuntalaisaloitteista oheistetaan.

 

LIITTEET B2 - B3, KV 24.4.2017

 

Oheismateriaali:

  • Kooste kuntalaisaloitteiden käsittelyistä

 

KAUPUNGINHALLITUS:

 

Kaupunginvaltuusto merkitsee aloiteluettelot ja aloitteista annetut selvitykset tiedoksi.

 

KAUPUNGINVALTUUSTO:

 

Kaupunginhallituksen ehdotus hyväksyttiin.