Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantali

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Saaristolautakunta
Pöytäkirja 25.04.2017 Pykälä 8



Saaristolautakunta

§ 8

25.04.2017

 

Saaristolautakunnan avustukset 2017

 

792/02.04.03.01/2016

 

Saaristolautakunta 25.04.2017 § 8

 

Viestintä- ja kehittämispäällikkö Tiina Rinne-Kylänpää:

 

Saaristolautakunnan tehtävänä on päättää kaupungin talousarviossa Naantalin saaristo- ja maaseutualueilla toimivien yhdistysten ja säätiöiden tukemiseen varattujen määrärahojen käytöstä.

 

Avustusohjesäännön mukaan lautakunta voi myöntää avustuksia kotiseutu- ja kyläyhdistysten sekä muiden alueen hyväksi toimivien yhdistysten ja säätiöiden toimintaan sekä saaristo- ja maaseutualueen tapahtumien ja hankkeiden toteuttamiseen.

 

Saaristolautakunta on avustuksia myöntäessään ottanut huomioon seuraavat tekijät: Saaristo - ohjelman tavoitteiden toteuttaminen, yhdistysten toiminnan avoimuus, laajuus ja merkittävyys, paikallinen toiminta saariston kehittämisen ja edunvalvonnan hyväksi, saaristomatkailun kehittäminen, asukastoiminnan kehittäminen, saariston tapahtumien järjestäminen, saaristolaisperinteen vaaliminen.

 

Kalenterivuosittain lautakunta voi hakemuksesta myöntää avustuksia saaristo- ja maaseutualueen hyväksi toimintaa harjoittaville rekisteröidyille yhdistyksille ja säätiöille, joiden kotipaikka on Naantalin kaupunki tai joiden toiminnan kohde on Naantalin kaupungin saaristo- tai maaseutualue.

 

Avustukset myönnetään pääsääntöisesti perusavustuksina.

 

Saaristolautakunnalle tulleita hakemuksia on 30 (26 yhdistystä), yhteensä 27 400 euroa. Käytettävissä olevaa määrärahaa on 30 000 euroa. Avustushakemukset oheistetaan.

 

Oheismateriaali:

  • Avustushakemukset 2017

 

Avustukset olivat haettavina maaliskuun loppuun mennessä. Avustushakemusten valmistelussa on 6.4.2017 pidetty kokous, jossa avustusta myöntävien toimielinten esittelijät ja sihteerit ovat käyneet läpi saapuneet hakemukset ja sopineet hakemusten käsittelystä.

 

Yhdistysten avustamisen selkeyttämiseksi on sovittu, että pääsääntöisesti yksi toimielin tukee yhtä yhdistystä eikä avustusrahoja myönnetä päällekkäiseen toimintaan eri lautakuntien kautta.

 

Voimistelu- ja urheiluseura Soihdun teatterijaosto on hakenut avustusta saniteettitilojen vuokrausta varten teatteriesitysten ajaksi. Yhdistys on hakenut myös kulttuurilautakunnan perusavustusta.

 

Rymättylä-Seura on hakenut kulttuurilautakunnan perus- ja kohdeavustusten lisäksi avustusta myös saaristolautakunnalta. Avustuksen hakijana saaristolautakunnalta on seuran perinnejaos, joka ei saa muita avustuksia.

 

4H-yhdistyksen perusavustushakemus siirtyy vapaa-aikalautakunnalle. Yhdistys on hakenut avustusta saaristolautakunnasta Miinan päivän tapahtumaan.

 

Rymättylä-seura ry on hakenut kohdeavustusta Pakinaisten Punarannan laituri-tanssien tarvehankintoihin. Kulttuurilautakunta ei myönnä kohdeavustusta omaisuuden hankintaa. Hakemus siirrettiin saaristolautakunnalle.

 

Röölän Kylätoimikunta ry:n perusavustushakemus siirtyy saaristolautakunnalle, koska katsottiin että hakemus sopii parhaiten saaristolautakunnan avustettaviin.

Merimasku-Seura ry on hakenut avustusta Kollolan kotiseututalon pihapiiriin pystytettävään vajaan. Hakemus siirrettiin saaristolautakunnalle,

 

Liitteenä on yhdistelmä avustushakemuksista ja esitys myönnettävistä avustuksista.

LIITE A1, SAARISTOLTK 25.4.2017

Kaikki yhdistykset eivät ole toimittaneet pyydettyjä liitteitä, koska vuosikokouksia ei ole vielä pidetty. Ennen avustuksen maksamista on yhdistysten toimitettava puuttuvat liitteet.

 

VIESTINTÄ- JA KEHITTÄMISPÄÄLLIKKÖ:

 

Saaristolautakunta päättää jakaa vuoden 2017 toiminta-avustukset liitteenä olevan esityksen mukaisesti.

 

KOKOUSKÄSITTELY:

 

Viestintä- ja kehittämispäällikkö muutti päätösehdotustaan Voimistelu-ja urheiluseura Soihdun/teatterijaoston osalta:

Avustusta myönnetään 1000 euroa.

 

Merkittiin, että seuraavat lautakunnan jäsenet poistuivat kokouksesta esteellisinä seuraavien yhdistysten avustusten osalta:

 

  • Lions Club- Rymättylä Merimasku: Jaakko Lehmuskoski ja Keijo Maksimainen. Merkittiin, että varapuheenjohtaja Rauno Vänttinen toimi puheenjohtajana avustuksen käsittelyn ja päätöksenteon aikana.

  • Naantalin 4H yhdistys: Nina Saari

  • Rymättylän VPK: Seija Salminen

  • Voimistelu- ja urheiluseura Rymättylän Soihtu ry/ teatterijaosto: Seija Salminen

 

SAARISTOLAUTAKUNTA:

 

Viestintä- ja kehittämispäällikön muutettu ehdotus hyväksyttiin