Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantali

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 26.04.2017 Pykälä 26



Tekninen lautakunta

§ 26

26.04.2017

 

Nunnakadun (väli ravintola Trappi - Rantapaviljonki) katusuunnitelmaehdotuksen hyväksyminen ja asettaminen julkisesti nähtäville

 

293/10.05.01/2017

 

Tekninen lautakunta 26.04.2017 § 26

 

Suunnitteluinsinööri Nina Vartiainen 13.4.2017:

 

Nunnakatua on saneerattu edustavampaan muotoon kahtena kesänä. Vuonna 2014 saneerattiin Nunnakadun ja Fleminginkadun liittymäalue, joka on asemakaavassa nimetty Kaivotoriksi. Nunnakatua korotettiin Kaivotorin kanssa samaan tasoon kevyen liikenteen turvallisuuden parantamiseksi. Tällä pyrittiin myös viestittämään pihakatualueelle saapumisesta. (TEKLA 16.4.2014 § 38). Viime vuonna Nunnakadun saneerausta jatkettiin uusimalla pintarakenteita Kaivohuoneen ja ravintola Trapin välisellä osuudella. (Yhdyskuntatekniikan päällikön viranhaltijan päätös 20/2016).

 

Vierasvenesatama Oy:n Rantapaviljonki-hankkeen myötä tämän vuoden kohteeksi Nunnakadun saneerausurakassa valikoitui ravintola Trapin ja Rantapaviljongin välinen osuus. Päällysrakenteita uusitaan kokonaisuudessaan noin 180 metrin matkalta.

 

Hankkeesta on pyydetty lausunto Turun Museokeskukselta. Lausunto on pyydetty toimittamaan katusuunnitelmaehdotuksen nähtävilläoloaikana.

 

Liitteenä Nunnakadun asemapiirustus väli ravintola Trappi - Rantapaviljonki.

 

LIITE A9, TEKLA 26.4.2017.

 

Suunnitelmassa on esitetty viimevuotisen urakan tapaan asfaltoidun ajoväylän leveydeksi 2,8 m. Kirkon puolelle on suunniteltu Klassikkokivellä 2,1 m leveä jalankulkuosuus. Ravintola Trapin kohdalla Nunnakatu on niin kapea, että jalankulkuosuuden leveydestä joudutaan paikoitellen hieman tinkimään. Trapin kulmassa on näkemäestettä, joten tähän kohtaan on suunniteltu väistötila ajoneuvojen kohtaamisia varten. Merisalin kohta koko leveydeltään sekä suihkulähteen ympäristö on suunnitelmassa esitetty kivettäväksi graniittinupulla. Merisalista jätekatokselle asti on suunnitelmassa esitetty 2,8 m leveä asfaltoitu ajoväylä sekä klassikkokivellä kivetty 3 m leveä jalankulkuosuus. Jalankulkuosuus on tällä välillä suunniteltu meren puolelle.

 

Kirkon puolelle kallioseinämän eteen on esitetty Louhikivellä päällystetyt 3+2 pysäköintipaikkaa. Uudet pysäköintipaikat sekä Merisalin ja Rantapaviljongin välissä olevat nykyiset pysäköintipaikat on tarkoitettu venepaikan vuokraajien lyhytaikaiseen pysäköintiin. Luvan myöntämisen yhteydessä luvanhaltijoita ohjeistetaan siitä, että paikat on varattu huoltoliikenteelle klo 6-11 välisen ajan joka päivä. Nunnakadun alkupäähän moottoriajoneuvolla ajo kielletty-merkin yhteyteen lisätään lisäkilpi, jolla huoltoliikenne rajataan aamuihin klo 6-11 väliseen aikaan.

 

TEKNINEN JOHTAJA:

 

Tekninen lautakunta hyväksyy Nunnakadun katusuunnitelmaehdotuksen välillä ravintola Trappi - Ranta-paviljonki ja päättää asettaa sen julkisesti nähtäville.

 

TEKNINEN LAUTAKUNTA:

 

Teknisen johtajan ehdotus hyväksyttiin.