Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantali

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 26.04.2017 Pykälä 23



Tekninen lautakunta

§ 23

26.04.2017

 

Aloitusluvan myöntäminen ja urakoitsijan valinta Kailon sillan korjaushankkeelle

 

416/10.05.01/2016

 

Tekninen lautakunta 26.04.2017 § 23

 

Rakennusinsinööri Heikki Voutilainen 19.4.2017:

 

Hanke

Kailon sillan korjaus käsittää uudet kiinteät siltarakenteet mantereen ja Kailon puoleisiin päihin. Ponttonisillan osalta uusitaan vain kaiteet. Kailon sillan kokonaispituus on 262 metriä, josta ponttonien osuus on 212 metriä. Uudet siltaosuudet ja sillakkeet on suunniteltu 12 tonnin ajoneuvokuormalle, kun nykyiset siltarakenteet on suunniteltu 8 tonnin ajoneuvokuormalle.

 

Työ on tarkoitus toteuttaa loppuvuoden 2017 aikana, niin että työt valmistuvat viimeistään joulukuun lopussa 2017. Kailon silta on suljettava työn ajaksi 11.9.2017 alkaen, jolloin muumimaailma on jo sulkeutunut.

 

Hankkeen rahoitus

Taloussuunnitelmassa 2017 on investointien kohdassa "Kailon silta KH" hankkeen määrärahaksi vuodelle 2017 esitetty yhteensä 400 000 € KH-merkinnällä. Kokonaisrahoitus 400 000 € sisältää suunnittelun kustannukset ja omat työt vuodelle 2017.

 

Tekninen lautakunta esittää hankkeelle lisämääräsahaa kohdassa yhdyskuntatekniikan investointien määrärahamuutokset.

 

Tarjouskilpailu

Ympäristöviraston yhdyskuntatekninen osasto on pyytänyt tarjouksia Kailon sillan korjaamisesta 10.3.2017 päivätyllä tarjouspyyntökirjeellä. Tarjoukset pyydettiin jättämään 12.4.2017 klo 12.00 mennessä. Hankinnasta tehtiin hankintailmoitus valtakunnalliseen HILMA-järjestelmään.

 

Tarjouspyyntökirje liitteenä.

 

LIITE B6, TEKLA 26.4.2017

 

Tarjousten käsittely

Tarjoukset avattiin 12.4.2017 klo 12.00 alkaen. Tarjouksen oli jättänyt 4 kpl tarjoajaa.

 

Tarjousten käsittelyn ensimmäisessä vaiheessa arvioitiin tarjouksen jättäneiden urakoitsijoiden kelpoisuus. Kelpoisuusehdot täyttyivät jokaisen tarjoajan osalta.

 

Tarjousten käsittelyn toisessa vaiheessa avattiin hintatarjouskuoret.

Urakan ratkaisuperusteena on halvin hinta. Tarjousten käsittelystä laadittiin avauspöytäkirja liitteineen.

 

Liitteenä tarjousten avauspöytäkirja ja kelpoisuuden arviointi.

 

LIITTEET A5-A6, TEKLA 26.4.2017

 

Liitteenä on tarjousten vertailutaulukot.

 

LIITE B7, TEKLA 26.4.2017

 

Halvimman tarjouksen 529 890,00 € alv 0%, jätti VL-Yhtymä Oy, jonka kanssa käytiin tarjouksen urakkaneuvottelu (selonottoneuvottelu) 13.4.2017. Neuvottelun tarkoituksena oli varmistaa, että tarjous vastaa sisällöltään tarjouspyyntöä.

 

Neuvottelumuistio oheistetaan.

 

LIITE B8, TEKLA 26.4.2017

 

Hankkeen kokonaiskustannukset

 

Hankkeen kustannuksiksi arvioidaan muodostuvan 550 000 euroa jakaantuen seuraavasti:

 

Urakkahinta (kiinteät osat ja kaiteet)

529 890

Lisätyöt

18 000

Suunnittelu ja mittaukset

n. 2 110

Yhteensä €

550 000

 

TEKNINEN JOHTAJA:

 

Tekninen lautakunta päättää valita Kailon sillan korjaushankkeen toteuttajaksi halvimman tarjouksen antaneen VL-Yhtymä Oy:n urakkahintaan 529 890,00 euroa (alv 0 %). Valinta on ehdollinen ja edellyttää kaupunginhallituksen aloituslupaa hankkeelle sekä lisämäärärahan myöntämistä.

 

Tekninen lautakunta esittää kaupunginhallitukselle aloitusluvan myöntämistä hankkeelle edellyttäen, että kaupunginvaltuusto myöntää hankkeelle esitetyn lisämäärärahan.

 

TEKNINEN LAUTAKUNTA:

 

Teknisen johtajan ehdotus hyväksyttiin.